STTK:n Kohtuus kaikessa -mielenosoitus tänään: Hallitusohjelma vahvistaa vahvojen valtaa ja heikentää heikompien oikeuksia ja turvaa
18.11.2023 08:00:00 EET | STTK ry. | Tiedote

Tänään lauantaina STTK ja jäsenliitot osoittavat mieltä hallitusohjelman työntekijöiden oikeuksiin ja ihmisten sosiaaliturvaan kohdistamia kohtuuttomia heikennyksiä vastaan. Kohtuus kaikessa -mielenosoitus lähtee liikkeelle Helsingin Mäntymäen kentältä klo 11.00 ja suuntaa kohti Kansalaistoria, jossa ohjelma alkaa klo 12.00. STTK:n mielenosoitukseen on ilmoittautunut myös lukuisia yhteistyötahoja.
Kansalaisten tyytymättömyys hallitusohjelman kirjauksiin on lisääntynyt ja eri ryhmien huoli ihmisten hyvinvoinnista ja työntekijöiden asemasta työelämässä on kasvanut.
─ Hallitusohjelmassa esitetään merkittäviä rajoituksia neuvottelujärjestelmään ja lakko-oikeuteen sekä heikennyksiä lukuisiin työsuhteen ehtoihin, etuuksiin ja turvaan. Lista on pitkä ja epäoikeudenmukainen, kun samanaikaisesti ennestään hyvin toimeen tulevia avitetaan esimerkiksi verokevennyksillä, puheenjohtaja Antti Palola sanoo.
Hallitus ja sen ohjelma antavat STTK:n mielestä rukkaset aidolle yhteistyölle, neuvottelutoiminnalle ja kolmikantaiselle lainsäädäntötyölle.
─ Hallitus on kyllä kuullut työmarkkinajärjestöjä, mutta valitettavasti kuunnellut ainoastaan elinkeinoelämää ja työnantajia. Monet hallitusohjelman työelämään liittyvistä kirjauksista ovat työnantajapuolen pitkäaikaisten haaveiden täyttymys. Hallitus on vedonnut siihen, että suomalaiset työmarkkinat on saatava pohjoismaiselle tasolle. Ikäväksemme hallitus on nyt poiminut ohjelmaansa parhaat palat, ottanut valmisteluun ainoastaan työnantajapuolelle myönteisiä asioita ja jättänyt työntekijöille myönteiset asiat kokonaan pois, Palola kritisoi.
STTK on huolissaan siitä, mitä tästä kaikesta vastakkainasettelusta, työntekijöiden oikeuksien polkemisesta ja heikoimpien aseman edelleen heikentämisestä lopulta seuraa.
─ Suomalaiset työmarkkinat ovat varsin rauhalliset ja meillä on ainakin toistaiseksi ollut vakaa ja turvallinen yhteiskunta. Valitettavasti nykyisen hallituksen tavoitteilla ja toimenpiteillä halutaan lisätä vahvemman valtaa ja heikentää heikomman oikeutta. Hallitus on sulkenut korvansa niiltä lukuisilta tahoilta, jotka ammattiyhdistysliikkeen ohella ovat myös esittäneet perustellun huolensa siitä, mitä leikkausten ja heikennysten myötä on tapahtumassa yhteiskunnan heikompiosaisille, kuten pitkäaikaistyöttömille, opiskelijoille tai pätkätyöläisille. Tämä on hallituksen taholta vastuutonta, Palola toteaa.
Kaikki mukaan!
STTK kutsuu mielenosoitukseen ja sen jälkeen Kansalaistorille kaikki, jotka ovat huolissaan hallitusohjelman vaikutuksista työelämään, toimeentuloon ja turvaan.
─ Edellytämme kaikilta osallistujilta hyviä käytöstapoja. Kaiken toiminnan on oltava ehdottoman syrjimätöntä eikä se saa yllyttää vihaan tai väkivaltaan, Palola painottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Palolapuheenjohtaja
Puh:040 509 6030antti.palola@sttk.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
Sukupuolten palkkaero kaventui historiallisen paljon ammattiliittojen ansiosta6.11.2026 06:00:24 EET | Tiedote
Naisten ja miesten välinen palkkaero kaventui viime vuonna poikkeuksellisen paljon. Taustalla ovat erityisesti naisvaltaisen sotealan palkkaratkaisut. Silti naisten ansiot ovat vain 85 prosenttia miesten ansioista, ja naisten palkkapäivää vietetään tänä vuonna 6. marraskuuta.
Valmiuslain tasapaino on korjattava eduskunnassa5.11.2026 14:24:09 EET | Tiedote
Valmiuslain kokonaisuudistus on tarpeen, koska yhteiskunnan on pystyttävä toimimaan kriiseissä. Uudistus ei kuitenkaan saa tapahtua työntekijöiden oikeuksien ja oikeusturvan kustannuksella. Lain puutteet tulee korjata eduskuntakäsittelyssä.
Palkka-avoimuusdirektiivi etenemässä maaliin puutteellisena4.11.2026 09:27:11 EET | Tiedote
Eduskunta jatkaa tänään palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon käsittelyä. STTK:n mielestä lakiesitys jää monilta osin direktiivin vaatimuksia heikommaksi, eikä valiokuntakäsittely korjannut esityksen keskeisiä puutteita.
STTK täyttää tänään 80 vuotta29.10.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestö STTK täyttää tänään 80 vuotta.
STTK: Hyvinvointivaltiota ei turvata sitä purkamalla26.10.2026 13:36:23 EET | Tiedote
Valtiovarainministeriön toive näyttää olevan julkisten palvelujen heikentäminen ja entistä eriytyneempi Suomi. Välttämättömiksi kehystetyt muutokset ovat kuitenkin ennen kaikkea ministeriön poliittisia arvovalintoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme