Selvitys: Pohjoismaisten pankkien digitaalinen edelläkävijyys saattaa tulla tiensä päähän
21.11.2023 07:00:00 EET | BearingPoint Finland Oy | Tiedote
Tuoreen Nordic Banking 2033 – And how to get there -selvityksen mukaan pankkialan ulkopuolisten toimijoiden merkitys voi kasvaa tulevaisuudessa, elleivät pankit kehitä omia digitaalisia palvelujaan selvästi nykyistä nopeammin.

Pohjoismaiset pankit tarvitsevat tulevaisuudessa yhä suurempia digitaalisia investointeja varmistaakseen hyvän asiakaskokemuksen. Konsulttiyhtiö BearingPointin tuoreen selvityksen mukaan pohjoismaiset pankit kärsivät nyt siitä, että ne toteuttivat digitalisaatiota ensimmäisessä aallossa vuosikymmeniä sitten, sillä se digitalisaatio alkaa olla elinkaarensa päässä. Nordic Banking 2033 – And how to get there -selvitystä tekemässä olleen vanhemman projektineuvonantajan Mikko Ayubin mukaan pankkien tarjoama asiakaskokemus uhkaa jäädä jälkeen siitä, mitä ihmiset muualla tulevat tulevaisuudessa kokemaan. Mikko Ayubilla on 30 vuoden kokemus eri johtotehtävistä rahoitusalalla.
“Jos pankkialan toimijat eivät lähde itse muuttamaan digitaalista kokemusta, alan ulkopuoliset toimijat tai palvelut tekevät sen pankkien puolesta. Pankkialan päättäjät kyllä tietävät heikot kohtansa, mutta digitalisaation ensimmäisen vaiheen perintö ei ole helposti muutettavissa nykyvaatimuksia vastaavaksi”, Ayub sanoo.
Selvityksen mukaan ulkopuolelta tuleva disruptio todennäköisimmin keskittyy sellaisiin pankkien liiketoiminta-alueisiin, jotka ovat helposti automatisoitavissa, kuten maksuliikenne ja vakuudeton lainananto. BearingPointin Erik Åkessonin mukaan pankit voivat ajautua altavastaajan asemaan 5–10 vuoden kuluessa, elleivät ne panosta it-osaamiseen pitkäjänteisesti.
“Esimerkiksi Apple on lähtenyt mukaan kilpailemaan maksamisesta. Tällä hetkellä pankkialalla ei panosteta suurissa määrin esimerkiksi tekoälypohjaisiin ratkaisuihin, vaan pankit tyytyvät kehittämään vanhoja järjestelmiään, jolloin uutta ei synny”, kertoo BearingPointin finanssitoimialan vanhempi neuvonantaja Erik Åkesson.
Selvityksen tulokset nostavat esiin viisi keskeistä kehityskohdetta pohjoismaisille pankeille, jotta ne pystyvät vastaamaan asiakkaidensa tarpeisiin myös vuonna 2033.
- Laita data kuntoon. Pankkien täytyy hyödyntää keräämäänsä dataa paremmin. Jotta pankit pystyvät siihen, täytyy niiden kriittisesti arvioida koko data-arkkitehtuurinsa ja prosessinsa. Tällä hetkellä pohjoismaisilla pankeilla on edessään vuosien työ, jotta data saadaan hyödynnettyä tehokkaasti.
- Vie it-toiminnot liiketoiminnan keskiöön. Tulevaisuudessa pankkien henkilöstön täytyy hallita sekä liiketoiminta että teknologia. Tämä vaatii henkilöstön osaamisen kehittämistä sekä it-kehityksen viemistä erottamattomaksi osaksi pankkien keskeistä liiketoimintaa.
- Kannusta johtoa tarjoamaan muuta kuin tuttua ja turvallista. Elleivät pankit kehitä palveluitaan ja liiketoimintaansa pitkäjänteisesti tekemällä tarvittavia investointeja, pankkiala voi olla hyvin hankalassa tilanteessa 5–10 vuoden kuluttua.
- Uskalla aloittaa tyhjältä pöydältä, älä kehitä vain vanhaa. Pankkien täytyy aloittaa uusien palveluiden ja prosessien kehittäminen tyhjältä pöydältä, ennemmin kuin kehittää olemassa olevia järjestelmiä ja prosesseja.
- ESG on täällä, ole valmis. On merkittävä riski olla valmistautumatta ESG-vaatimusten tuomaan muutokseen, vaikka kyseessä on suuri investointi.
Nordic Banking 2033 – And how to get there -selvitys
Nordic Banking 2033 – And how to get there -selvitykseen haastateltiin noin kolmeakymmentä pankki-, varainhoito- ja vakuutusalalla toimivaa johtajaa, hallituksen jäsentä, analyytikkoa, viranomaista ja muun muassa fintech-osaajia. Selvitys tehtiin Islantia lukuun ottamatta kaikissa Pohjoismaissa. Selvityksen on toteuttanut BearingPoint Finland.
Koko selvitys on ladattavissa BearingPointin verkkosivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milka HeiläMarketing & CommunicationsBearingPoint Finland Oy
milka.heila@bearingpoint.comKuvat

BearingPoint
BearingPoint on itsenäinen liikkeenjohdon ja teknologian konsulttiyritys, jossa yhdistyvät eurooppalaiset juuret ja maailmanlaajuinen verkosto. Yritys toimii kansainvälisesti kolmessa liiketoimintayksikössä: Consulting, Products ja Capital. Consulting kattaa asiantuntijapalvelut useilla liiketoiminta-alueilla. Products tarjoaa IP-pohjaisia palveluita liiketoiminnan tärkeimpiin prosesseihin. Capital palvelee asiakkaita yrityskauppojen ja yritysjärjestelyiden kentällä.
BearingPointin asiakkaina on monia maailman johtavia organisaatioita sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta. BearingPointilla on globaali konsulttiverkosto, johon kuuluu yli 13 000 asiantuntijaa ja joka auttaa asiakkaita yli 70 maassa saavuttamaan mittavaa ja kestävää menestystä.
www.bearingpoint.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta BearingPoint Finland Oy
Tutkimus: Nopeaa ja turvallista maksamista - Euroopan maksamisen kenttä monipuolistuu21.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus eurooppalaisten maksukäyttäytymisestä osoittaa maksamisen murroksen Euroopassa. Suomessa 77 prosenttia kuluttajista maksaa säännöllisesti lähimaksukortilla, ja mobiilimaksaminen sekä BNPL‑palvelut ovat selvästi eurooppalaista keskiarvoa suositumpia – erityisesti nuorten ja 25–44‑vuotiaiden keskuudessa.
Tutkimus: Kiinnostus digieuroon kasvaa eurooppalaisten keskuudessa – joka kolmas olisi valmis käyttämään sitä verkkokauppamaksuissa19.3.2026 08:14:31 EET | Tiedote
Tuore tutkimus eurooppalaisten maksukäyttäytymisestä osoittaa, että yhä useampi kuluttaja olisi valmis käyttämään digitaalista euroa, mikäli se tulisi saataville. Kuluttajien näkökulmasta tärkein edellytys digieuron käyttöönotolle on sen maksuttomuus, ja sen maksutietojen käsittelijänä eurooppalaiset luottavat eniten pankkeihin.
Kysely maksukäyttäytymisestä: Joka kolmas eurooppalainen käyttäisi digitaalista euroa5.2.2025 09:19:26 EET | Tiedote
Kuluttajien tietoisuus digitaalisesta keskuspankkirahasta (Central Bank Digital Currency, CBDC) on kasvussa. Yksi kolmesta eurooppalaisesta uskoo käyttävänsä digitaalista euroa tulevaisuudessa, jos se on maksuvälineenä käytettävissä. Suomessa epätietoisten kuluttajien osuus on vielä melko suuri. Samaan aikaan Suomi on tutkituista maista ainoa, jossa käteistä käyttävien kuluttajien osuus on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna.
Eurooppalaiset pankit paransivat tehokkuuttaan vuonna 2023 turbulenteista ajoista huolimatta – pohjoismaiset pankit ovat huippusuorittajia19.12.2024 11:02:49 EET | Tiedote
Eurooppalaiset pankit pystyivät BearingPointin tuoreen tutkimuksen mukaan parantamaan kustannustehokkuuttaan myös vuonna 2023. Pankit kohtaavat kuitenkin tulevaisuuden kannalta merkittäviä haasteita ja päätöksiä, ja vuosi 2025 tuo mukanaan muun muassa uusia sääntelyhaasteita, jotka ovat jo nyt nähtävissä. Vaikka pankkitoiminnan ydin pysyy muuttumattomana, tulevat pankkipalveluiden tuottamisen ja käyttämisen tavat muuttumaan digitaalisen teknologian ja tekoälyn yleistyessä.
Tutkimus: Pohjoismaiset yritykset kansainvälisiä verrokkeja varovaisempia tekoälyn käyttöönotossa14.11.2024 08:57:45 EET | Tiedote
Konsulttiyhtiö BearingPointin kansainvälisesti toteuttama tutkimus paljastaa, että pohjoismaiset yritysjohtajat keskittyvät tekoälyratkaisujen käyttöönotossa toteutukseen liittyviin haasteisiin ja eettisiin näkökohtiin kansainvälisiä verrokkeja enemmän. Esimerkiksi muualla Euroopassa tekoälyn käyttöönottostrategioissa painotetaan enemmän muutoksesta saatavia hyötyjä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme