Pirkanmaalla tyytyväisyys maanteiden kesäkuntoon laski
Pirkanmaan tienkäyttäjät olivat entistä tyytymättömämpiä päällysteiden kesäkuntoon, mutta sorateihin edellisvuotta tyytyväisempiä. Kokonaistyytyväisyys pysyi jokseenkin samana. Asia selviää vastikään julkaistusta yksityishenkilöiden ja ammattiautoilijoiden tyytyväisyystutkimuksesta.

Yksityishenkilöt antoivat maanteiden tilasta ja kunnosta Pirkanmaalla kokonaisavosanaksi 2,93. Edellisvuonna se oli 2,97. Ammattiautoilijoiden antama kokonaisarvosana oli 2,46, kun se vuonna 2022 oli 2,51. Asteikkona oli 1-5.
Pääteiden päällysteiden kuntoon tyytymättömien yksityishenkilöiden määrä kasvoi 33 prosentista 36 prosenttiin. Raskaan liikenteen vastaajista 51 prosenttia oli tyytymättömiä pääteiden päällysteiden kuntoon, kun edellisvuonna heitä oli 47 prosenttia.
- Vaikka erot ovat tilastollisesti pieniä, suunta on huolestuttava. Etenkin ammattiautoilijoiden osalta tulos kertoo karua kieltä tieverkkomme ongelmien ulottumisesta jo päätieverkollekin, kertoo Pirkanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Juha Sammallahti.
Urien lisäksi ongelmallisiksi koettiin reiät ja halkeamat sekä tehtyjen paikkausten laatu. Tienkäyttäjien arvosanat tukevat mittaustuloksia ja asiantuntijoiden havaintoja: Tänä vuonna päällystysmäärät jäivät niin vähäisiksi, ettei edes päätieverkolla vaurioiden lisääntymiseltä vältytty.
Pääteiden ulkopuolella vain teiden paikkauksia
Pirkanmaan pääteiden ulkopuolella pystyttiin viime kesänä tekemään pääasiassa vain paikkauksia, mikä näkyy kyselyn tuloksissa. Ammattiautoilijoista nyt jopa 80 prosenttia oli tyytymättömiä päällysteiden kuntoon pääteiden ulkopuolella. Edellisvuonna tyytymättömiä oli 69 prosenttia. Yksityishenkilöistä tyytymättömiä oli tänä vuonna 56 prosenttia ja edellisvuonna 53 prosenttia.
Tyytyväisyys sorateiden ja kevyenliikenteen väylien kuntoon koheni hieman
Sorateiden kunnossa oli pientä paranemista edellisvuoteen verrattuna. Yksityisautoilijat antoivat sorateille keväällä keskiarvon 2,45 ja kesällä 2,91. Vuonna 2022 luvut olivat keväällä 2,31 ja kesällä 2,79. Raskaan liikenteen kuljettajat arvioivat sorateiden olevan keväällä 1,90 ja kesällä 2,49 pisteen arvoisia. Vuonna 2022 luvut heidän osaltaan olivat keväällä 1,94 ja kesällä 2,35. Erot eivät ole tilastollisesti merkitseviä.
Jalankulku- ja pyöräilyväylien kuntoon oltiin hieman tyytyväisempiä kuin viime vuonna. Jalankulkijat antoivat arvosanaksi 3,30 ja pyöräilijät 3,36. Edellisenä vuonna arvosanat olivat 3,08 ja 3,28. Jalankulkijoiden arvosanan muutos oli tilastollisesti merkitsevä, pyöräilijöiden ei. Työmaiden liikennejärjestelyt saivat huonommat arviot, varsinkin väliaikaisten reittien ja kiertoteiden osalta. ELY-keskuksen työmaita oli kuitenkin Pirkanmaan maanteillä vähemmän kuin yleensä.
- Tiestön kunnon heikkeneminen näkyy koko maassa, ei vain Pirkanmaalla. Tutkimus vahvistaa, että hallitusohjelmassa esitetylle korjausvelan purkuun osoitettavalle lisärahoitukselle on todella tarvetta. Tämä olisi tärkeää sekä yksityisille tiellä liikkujille että ammattiautoilijoille, toteaa Sammallahti.
Tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus tehdään kahdesti vuodessa ja tulokset julkaistaan Väyläviraston sivulla: https://vayla.fi/tietoa-meista/julkaisut/asiakastutkimukset
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylijohtaja Juha Sammallahti, puhelin 0295 036 210
Toiminnanohjauspäällikkö Janne Lintilä, puhelin 0295 036 263
Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Mäntykankaan tuulivoimahankkeen YVA-selostus on nyt nähtävillä8.5.2025 10:39:37 EEST | Tiedote
ABO Energy Oy suunnittelee Parkanoon ja Kurikkaan enintään kahdeksan tuulivoimalan kokoista Mäntykankaan tuulivoimahanketta. Yhtiö on toimittanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksen Pirkanmaan ELY-keskukselle. Selostusvaiheessa hankkeelle tuli lisää toteutusvaihtoehtoja. Yleisötilaisuus hankkeesta järjestetään 20. toukokuuta Jalasjärvellä.
Vesitilanne nyt Pirkanmaalla: Vähälumisen talven jälkeen vedenpinnat ovat alhaalla ja kasvukauden vuoksi lasku jatkuu8.5.2025 09:03:19 EEST | Tiedote
Leuto talvi piti vedenpintoja tavallista korkeammalla. Talven jälkeen vedenkorkeudet ovat kuitenkin kääntyneet laskuun, ja myös kesälle ennustetaan tavanomaista alempia vedenkorkeuksia useille järville.
Lempäälässä juhlitaan kuntoporraskisan voittoa6.5.2025 16:54:35 EEST | Tiedote
Viime kesänä kisattiin Suomen kiivetyimpien EU:n maaseuturahoitusta saaneiden kuntoportaiden tittelistä. Ykkössijan valtakunnallisessa kisassa nappasi Hakkarin kuntoportaat, jossa vietetään kaikille avoimia voitonjuhlia 20.5.2025 klo 16.30 alkaen liikunnallisen ohjelman siivittämänä. Juhlapuheen pitää maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.
Rantatunneliin puolivuotishuolto ja pesu – yösulkuja arkisin viikon ajan29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Rantatunnelissa tehdään yötyönä tunnelin puolivuotishuoltotöitä viikolla 19. Työt suoritetaan tunneliputki kerrallaan neljänä perättäisenä yönä maanantai-illasta varhaiseen perjantaiaamuun. Pirkanmaan ELY-keskus pesee ja puhdistaa silloin molemmat tunnelin perusteellisesti. Samanaikaisesti Fintraffic Tie Oy huoltaa ja testaa tunnelin teknisiä järjestelmiä. Töiden ajaksi ajoneuvoliikenne ohjataan varareitille.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaan työttömistä 54 prosenttia oli rakennetyöttömiä maaliskuussa24.4.2025 08:11:30 EEST | Tiedote
Maaliskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 30 767 henkilöä, joka on 3 020 henkilöä enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli 11,6 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme