Pohjois-Savossa valmistaudutaan kotoutumislain kokonaisuudistukseen - kuntien vastuu kasvaa
Kotoutumislain kokonaisuudistus (KOTO24) tulee voimaan 1.1.2025, jonka myötä kuntien kokonaisvastuu kotoutumisen edistämisestä vahvistuu.

Pohjois-Savon ELY-keskus järjesti yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa KOTO24 toimeenpanoa koskevan aluekeskustelun 21.11.2023 Kuopiossa. Tilaisuuden tavoitteena oli tukea kuntien ja hyvinvointialueen valmistautumista vuoden 2025 alusta voimaan tulevan kotoutumislain mukaisten tehtävien järjestämiseen ja niitä koskevan rahoituksen suunnitteluun. Tilaisuudessa kuultiin uudistuksen toimeenpanosta ja kuntien valmistelutilanteesta.
Kotoutumislain kokonaisuudistus nopeuttaa maahanmuuttaneiden kotoutumista ja työllistymistä
Lakiuudistuksella pyritään vahvistamaan maahanmuuttaneiden kotoutumista, työllisyyttä, kielitaitoa ja osallisuutta yhteiskuntaan sekä edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta eri väestöryhmien kesken. Erityisesti naisten kototutumiseen kiinnitetään huomiota, koska heidän pääsynsä palveluihin vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin ja tulevaisuuteen.
"Kotona lapsia hoitavien vanhempien ja muiden työelämän ulkopuolella olevien tavoittaminen on tärkeää, jotta heille voidaan tarjota palveluita kielitaidon ja muun osaamisen vahvistamiseen ja edistää suomalaisen yhteiskunnan tuntemusta", taustoitti työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Nea Brandt uudistuksen tavoitteita.
Kuntien tehtävät ja rahoitus muuttuvat
Kuntien kokonaisvastuu kotoutumisen edistämisestä vahvistuu uudistuksen myötä. Vuoden 2025 alusta kuntien tulee tarjota kaikille maahanmuuttaneille esimerkiksi matalan kynnyksen ohjaus- ja neuvontapalveluita sekä monikielistä yhteiskuntaorientaatiota, eli perustietoa suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta. Kotoutumislain kokonaisuudistus on kytköksissä TE-palveluiden uudistukseen. Kunnat vastaavat jatkossa sekä kotoutujien työllistymisen edistämisestä että kotoutumiskoulutuksen järjestämisestä.
Kokonaisuudistus selkeyttää rahoitusjärjestelmää, jossa valtio maksaa kunnille ja hyvinvointialueille korvauksia kotoutumisen edistämisestä. Kuntien rahoitusta lisätään uusien tehtävien myötä.
Kotoutumislain uudistus kannustaa tiiviimpään monialaiseen yhteistyöhön Pohjois-Savossa
Lakiuudistus selkeyttää eri toimijoiden vastuita kotoutumisen edistämisessä ja pyrkii vahvistamaan monialaista yhteistyötä.
Varkauden kaupungin maahanmuuttokoordinaattori Sonja Tuovinen kiitteli KOTO24 aluetilaisuudessa uudistuksen tuomia mahdollisuuksia palveluiden järjestämiseksi alueelliset tarpeet huomioiden.
"Uudistus kannustaa kuntia käymään keskustelua yhteistyöstä kumppanikuntien kanssa, mikä yhdenvertaistaa asiakkaiden kotoutumispolkuja. Uudistus myös mahdollistaa monialaisen yhteistyön rakentamista uudelleen. Hyvinvointialue, kuntien kotoutumispalvelut ja työvoimaviranomainen tulevat järjestäytymään hyödyntäen aiempaa vahvaa osaamistaan, mutta myös uudistuneiden palvelujen muovautuvuutta. Onnistuneella monialaisella yhteistyöllä pystytään parhaiten varmistamaan rajallisten taloudellisten resurssien riittävyys. Uskomme uudistuksen myös motivoivan kuntia toimimaan aktiivisesti kotoutumisen edistämiseksi."
Valta tuo vastuuta ja Tuovinen toivookin kuntien saavan riittävästi ohjausta ja neuvontaa kotoutumislain kokonaisuudistukseen valmistautumisessa ja muutosvaiheen läpiviennissä.
Pohjois-Savon ELY-keskus on toimijoiden tukena ja kumppanina uudistuksen toteutuksessa, ja edistää avointa ja aktiivista yhteistyötä eri tahojen välillä. Kotoutumislain kokonaisuudistusta voi seurata muun muassa työ- ja elinkeinoministeriön ja kotoutumisen osaamiskeskuksen viestintäkanavissa sekä ammattilaisille suunnattujen kotoutuminen.fi-verkkopalvelusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi-Maria Nieminen, maahanmuuttoasiantuntija, Pohjois-Savon ELY-keskus
kirsi-maria.nieminen@ely-keskus.fi, puh. 029 502 6140
Salla Heimonen, maahanmuuttoasiantuntija, Pohjois-Savon ELY-keskus
salla.heimonen@ely-keskus.fi, puh. 029 502 6500
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Kuopion ja Tervon Junnunmäen tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä8.5.2025 09:19:00 EEST | Tiedote
Junnunmäen hankealue sijaitsee Kuopion kaupungin ja Tervon kunnan rajalla, Junnunmäen alueella. YVA-selostusta koskevat lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 7.7.2025 mennessä. Hankkeen esittely- ja yleisötilaisuus järjestetään 12.6.2023 Kuopion Syvänniemellä, tapahtuma- ja kulttuurikeskus Hermannissa.
Vornankorven tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä30.4.2025 10:26:47 EEST | Tiedote
Vornankorven hankealue sijaitsee Pielaveden kunnan ja Kuopion kaupungin alueilla, hankealue rajoittuu eteläosassa Tervon kuntarajaan. Selostusta koskevat mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 30.6.2025 mennessä. Hankkeen esittelytilaisuudet järjestetään 26.5.2025 Pielavedellä Suojalan seurantalolla ja 27.5.2025 Kuopiossa Maaninkajärven koulukeskuksessa. Tilaisuuksia voi seurata myös etäyhteydellä.
Pohjois-Savon alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2025: Ylä-Savo on Suomen ainoita seutukuntia, joissa työttömien määrä on laskenut29.4.2025 09:12:52 EEST | Tiedote
Alueellisten kehitysnäkymien mukaan Pohjois-Savon elinkeinoelämän näkymät antavat aihetta varovaiseen optimismiin, mutta epävarmuustekijöitä on paljon. Työllisyyden myönteinen käänne seuraa viiveellä talouden käännettä.
Nyt on hakijan vuosi - Pohjois-Savon maaseudulle yli 14 miljoonaa maaseudun kehittämiseen28.4.2025 12:41:41 EEST | Tiedote
Maaseudun kehittämiseen on Pohjois-Savossa käytettävissä vielä tänä vuonna 14,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta. Summa on ennätyksellisen iso, mikäli mielessäsi on idea, kannattaa rahoitusta hakea nyt!
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 24.4.202524.4.2025 14:53:04 EEST | Tiedote
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,35. Taso on 30 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja kevään aikana Kallaveden pinta on nousut saman 30 cm. Ajankohtaan nähden siis ollaan korkealla, mutta kevään tulvahuippu on myös saavutettu. Ilman runsaita sateita vedenpinta ei enää juurikaan nouse. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä ja toistaiseksi juoksutustarvetta ei ole näköpiirissä. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet pieniä. Kiuruvedessä havaittiin ennätysaikainen ja ennätysmatala, +33 cm kesän keskikorkeudesta, tulvahuippu. Runnin pato on kuitenkin ollut kahtena jaksona täysin auki. Poroveden ja Onkiveden pinnat ovat pysyneet koko kevään ilman tulvimista. Molempien korkeimmat arvot ovat toistaiseksi 1 cm kesän säännöstelyrajan yläpuolella. Padot eivät ole olleet täysin auki. Herkästi reagoiva säännöstelemätön Sonkajärvi oli ennätyksellisen aikaisessa huipussa heti huhtikuun alussa ja nyt pääsiäisen
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme