Merkittävä uusi luonnonsuojelualue Kuusamoon (Pohjois-Pohjanmaa, Uusimaa)
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on perustanut Kuusamoon Nokia Oyj:n hakemuksesta noin 71 hehtaarin suuruisen Kitkajoki-Arvungin suojelualueen yhtiön omistamille kiinteistöille. Perustettu suojelualue sijaitsee Kitkajoen etelärannalla.

Perustettu luonnonsuojelualue on kokoaan merkittävämpi sillä se yhdistää aiemmin Nokia Oyj:n maille perustetun luonnonsuojelualueen ja valtion metsätalousalueista luonnonsuojelutarkoituksiin siirretyt alueet muodostaen yhteensä vajaan 140 hehtaarin suuruisen suojelualuekokonaisuuden Kitkajoen etelärannalle. Samoilla kohdin Kitkajoen pohjoispuolella sijaitsee pääosa Harjasuo-Laurinkorven Natura-alueesta.
Perustetulla uudella suojelualueella on noin puolitoista kilometriä Kitkajoen rantaa, joka on tällä kohdin maisemallisesti arvokasta harjumetsää. Suojelualueen keskellä sijaitsee Arvunki-järvi ja alueella virtaa pari luonnontilaista puroa. Alueen metsät ovat olleet talouskäytön ulkopuolella kymmeniä vuosia.
Yhtiön suostumuksella perustettiin myös Uudellamaalla sijaitsevalle Siuntion kunnan alueelle reilun 14 hehtaarin suuruinen suojelualue. Siuntion kohde on kallio- ja kangasmetsien mosaiikki, jota monipuolistaa jyrkänteet sekä pienialainen lehto.
"Nokialle on tärkeää olla rakentamassa kestävämpää tulevaisuutta. Ympäristövastuu on keskeinen osa liiketoimintaamme, ja nämä uudet luonnonsuojelualueet ovat tästä yksi osoitus. Nyt suojeltavat alueet eli Kitkajoen rannat, Arvunkijärven ympäristö Kuusamossa sekä Siuntion monimuotoinen metsä ovat meille osa pitkää luonnonsuojelun jatkumoa, jonka ensimmäiset askeleet otettiin jo 40 vuotta sitten Båtvikin lahden saarten suojelulla Siuntiossa. Nyt Nokian suojelualueiden määrä nousee kuuteen erilliseen alueeseen, joiden yhteispinta-ala on 241 hehtaaria." sanoo Jussi Isoaho, ympäristöasiantuntija Nokiasta.
Yhteyshenkilöt
Nokian viestintä, sähköposti: press.services@nokia.com
Yksikön päällikkö Eero Melantie, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 038 377, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Satakuntas och Egentliga Finlands LUMO-program ökar kunskapen om biologisk mångfald (Egentliga Finland, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Pressmeddelande
Det första steget i de regionala programmen för biologisk mångfald är att öka tillgången till en öppen naturinformation. Egentliga Finlands och Satakuntas LUMO-program lyfter fram de viktigaste naturområdena i regionerna samt synliggör för alla intresserade naturens mångfald och de för regionen speciella egenskaperna samt de behov av åtgärder som finns. Baserat på denna information riktas åtgärderna för att främja den biologiska mångfalden, såsom restaurering av livsmiljöer, till sådana områden som är i störst behov av ingreppen och i mest akut behov av dessa. På så vis ökar kostnadseffektiviteten kring arbetet med biologisk mångfald. Programmet erbjuder markägare olika alternativ för frivilliga åtgärder för att främja den biologiska mångfalden.
Satakunnan ja Varsinais-Suomen LUMO-ohjelmat lisäävät tietoa luonnon monimuotoisuudesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Tiedote
Maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden ohjelmien ensimmäinen askel on avoimen luontotiedon lisääminen. Varsinais-Suomen ja Satakunnan LUMO-ohjelmat nostavat esiin maakuntien parhaita luontoalueita ja avaavat maakunnan luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja edistämistarpeita kaikille tiedosta kiinnostuneille. Tiedon perusteella luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia kuten elinympäristökunnostuksia kohdennetaan niitä eniten ja kiireellisimmin kaipaaville alueille ja tehostetaan näin luonnon monimuotoisuustyön kustannustehokkuutta. Maanomistajille ohjelma tarjoaa vaihtoehtoja vapaaehtoiseen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.
Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)8.5.2025 09:58:14 EEST | Tiedote
Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.
Norsk e-Fuel AS:n sähköisen polttoaineen tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville, Rauma (Satakunta, Varsinais-Suomi)8.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Norsk e-Fuel AS suunnittelee sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitosta Raumalle. Laitoksen suunniteltu sijaintipaikka on Rauman Satamassa, Ulko-Petäjäksen niemen kärjessä.
Valkoposkihanhien kevätmuutto vilkastuu7.5.2025 15:24:14 EEST | Tiedote
Viimeisen viikon aikana kymmeniätuhansia valkoposkihanhia saapui Suomeen. Suomeen saapuminen tapahtui kahdessa aallossa, joista toinen tapahtui vappuaattona keskiviikkona 30.4. ja toinen lauantaina 3.5.2025. Etelä- ja Itä-Suomen pelloilla ruokailee nyt yli 200 000 valkoposkihanhea. Päämuutto ei ole vielä tapahtunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme