Opiskelijat muokkaavat nykykirjallisuutta monologeiksi
Teatterikorkeakoulun loppusyksyn esityksiin kuuluu muun muassa näyttämösovitus Liv Strömquistin uudesta sarjakuvaromaanista Peilisalissa (2023).
![Näyttelijäntaiteen kolmannen vuoden opiskelijat dramatisoivat itse monologeja valitsemistaan teksteistä.](/data/images/public/69817792/70060948/a901129c-b176-4da6-a82a-31dc5afe78a4-w_720.jpg)
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa saa 7.12. ensi-iltansa esitys Monologit, jossa 13 näyttelijäntaiteen kolmannen vuoden opiskelijaa esittää itse valitsemansa ja dramatisoimansa monologin, joka perustuu suomalaiseen kirjallisuuteen.
Tänä vuonna opiskelijat ovat valinneet tekstejä sekä nykykirjallisuuden että vanhemman kirjallisuuden joukosta. Mukana on tekstejä esimerkiksi Niko Hallikaiselta, Kari Hotakaiselta, Helvi Hämäläiseltä, Anneli Kannolta, Miki Liukkoselta, Eeva-Liisa Mannerilta ja Matias Riikoselta.
Monologikurssin opettajina ovat toimineet näyttelijäntaiteen professori Elina Knihtilä ja puheen lehtori Tuuli Nilsson.
Ensi-iltoja ohjauksen ja lavastuksen opiskelijoilta
Loppusyksyn ohjelmistoon kuuluvat esitykset myös kahdelta ohjaajaopiskelijalta. Virolaistaustaisen näyttelijä-ohjaaja Siim Maatenin esitys Lost saa ensi-iltansa 24.11. ja islantilaistaustaisen Hallveig Kristín Eiríksdóttirin Spegelsalen 8.12.
Lost-esitys on Maatenin mukaan yritys käsitellä sitä, miksi me ihmiset emme pysty elämään planeetallamme kestävästi, vaikka tiedämme sen olevan tuhon partaalla. Teos ei lupaa ratkaisuja, vaan kuvaa kollektiivista eksyksissä olemisen tunnettamme.
Eiríksdóttirin Spegelsalen puolestaan perustuu tunnetun ruotsalaisen sarjakuvataiteilijan ja yhteiskunnallisen keskustelijan Liv Strömquistin tuoreimpaan teokseen Inne i spegelsalen (suom. Peilisalissa, 2023), joka käsittelee naisiin kohdistuvia ulkonäköpaineita.
Lostin kieli on englanti, Spegelsalenin ruotsi ja englanti.
Musikaalikonsertti ja lavastajan soolotyö
13.–15.12. järjestetään Taideyliopiston musiikkiteatterikoulutuksen Kaamoskonsertteja, joissa soivat laulut Pirkko Saisiolta, Anna-Mari Kähärältä ja Jussi Tuurnalta.
29.11. saa ensi-iltansa lavastuksen opiskelijan Aino Kontisen taiteellinen opinnäytetyö Huone. Teoksessa Kontinen tutkii koolle kutsumansa työryhmän kanssa runouden, kehon ja tilan suhdetta. Esittävien taiteiden lavastuksen koulutusohjelma siirtyi Aalto-yliopistosta Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun 2021, mikä on mahdollistanut lavastajaopiskelijoiden entistä tiiviimmän yhteistyön muiden teatteri- ja tanssialan opiskelijoiden kanssa.
Teatterikorkeakoulun kauden ohjelmisto löytyy kootusti Taideyliopiston verkkosivuilta. Kaikkia Taideyliopiston tapahtumia voi selailla tapahtumakalenterissa.
Kevään 2024 ohjelmisto julkaistaan joulukuun puolivälissä.
Yhteyshenkilöt
Anna-Elina MatilainenViestintäpäällikkö
Puh:040 860 9515anna-elina.matilainen@uniarts.fiKuvat
![Näyttelijäntaiteen kolmannen vuoden opiskelijat dramatisoivat itse monologeja valitsemistaan teksteistä.](/data/images/public/69817792/70060948/a901129c-b176-4da6-a82a-31dc5afe78a4-w_240.jpg)
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
World music educators gather in Helsinki to discuss sustainability issues in the arts22.7.2024 16:24:00 EEST | Tiedote
The University of the Arts Helsinki is hosting the 36th World Conference of the International Society for Music Education (ISME) from July 28 to August 2, 2024. The event is expected to bring together over 1300 participants from around the world. This year’s conference theme, “Advocacy for Sustainability in Music Education,” is also closely linked to recent research projects at the University of the Arts Helsinki.
Maailman musiikkikasvattajat kokoontuvat loppukesällä Helsinkiin taiteen kestävyyskysymysten äärelle22.7.2024 16:12:00 EEST | Tiedote
Taideyliopisto isännöi kansainvälisen musiikkikasvatusjärjestö ISME:n 36. maailmankonferenssia 28.7.—2.8.2024. Tapahtumaan odotetaan osallistuvan yli 1300 osallistujaa kaikkialta maailmasta. Konferenssin tämänvuotinen teema, Advocacy for Sustainability in Music Education, kytkeytyy läheisesti myös Taideyliopiston viimeaikaisiin tutkimushankkeisiin.
Lisäpanostus soittoharrastustaan aloittelevien lasten instrumenttiopetukseen tukee heidän musiikillista kehitystään18.6.2024 14:47:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudulta Taideyliopiston Sibelius-Akatemian aloitteesta käynnistynyt uudenlainen musiikkioppilaitosten yhteistyömalli on saanut kuluneena keväänä osallistujia myös Pirkanmaalta.
Festivaalivuosi 2022 toi alalle ylikuumenemista, uusien festivaalien ryntäyksen, tapahtumien peruuntumisia ja konkursseja12.6.2024 14:47:00 EEST | Tiedote
LiveFIN toteutti tutkimuskyselyn vuoden 2022 suomalaisten rytmimusiikkifestivaalien tilanteesta. Kyselyyn vastasi 64 festivaalia, joiden kävijämäärä vastasi lähes puolta koko Suomen festivaalikäynneistä. Lähes puolelle vastanneista vuosi 2022 oli taloudellisesti tavanomainen, mutta noin neljäsosalle edelleen tavanomaista huonompi.
Jane ja Aatos Erkon säätiöltä miljoonarahoitus Sibelius-Akatemialle kulttuurisen moninaisuuden vahvistamiseen musiikkikoulutuksessa11.6.2024 12:47:00 EEST | Tiedote
Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt miljoona euroa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian hankkeelle, joka edistää kansainvälisen yhteistyön avulla musiikin ja musiikkikoulutuksen monimuotoisuutta sekä laajemmin kulttuurista oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme