Ihmisen kokoiset asiat on ratkaistava lähellä ihmistä - MTK:n linjaukset valtion aluehallintouudistukseen
Suomen hallitus valmistelee parhaillaan mittavaa aluehallinnon uudistusta. Sen keskiössä ovat uuden luvituksesta vastaavan viranomaisen sekä alueellisten elinvoimakeskusten perustaminen. Sekä lupaviranomaisen että elinvoimakeskusten osalta MTK edellyttää hallinnon läheisyysperiaatteen vahvistamista – ihmisen kokoiset asiat on ratkaistava lähellä ihmistä, MTK:n johtokunta painottaa.

Julkiset palvelut on uusittava koko maassa siten, että edellytykset elämiseen, työn tekemiseen ja yrittämiseen vahvistuvat, MTK katsoo. Hajautettu yhteiskunta- ja hallintorakenne ovat Suomen vahvuus sekä talouden että turvallisuuden kannalta. MTK muistuttaa, että alueiden erilaisuus on hallintoa uudistettaessa otettava huomioon.
Valtion läsnäolo alueilla nähdään ennen kaikkea palvelujen ja viranomaistoiminnan saatavuutena. Valtion palvelut vahvistavat alueiden elinvoimaisuutta, turvallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Valtion virastot on koottava yhteen kullekin alueelle vahvoiksi toimijoiksi, joilla on sekä valtakunnalliset yhteiset pelisäännöt, kulttuuri ja toimintatavat että alueilla toimivaltaiset, monialaiset virastot.
Lupaviranomainen voidaan perustaa hallitusohjelman mukaisesti, mikäli
- ”yhden luukun” lähipalvelut toteutetaan asiakkaiden lähtökohdista.
- toimivat viranomaispalvelut sekä aktiivinen elinvoiman edistäminen kattavat koko maan.
- hallinnon yhdenvertaiset tulkinnat kattavat koko maan.
- viranomaisten väliset valitukset estetään.
Elinvoimakeskukset voidaan perustaa hallitusohjelman mukaisesti, mikäli
- keskuksista tulee vahvoja ja aidosti monialaisia
- maakuntien ja kuntien tehtäviä ei muuteta
- maakunnallinen näkyvyys, vaikuttavuus ja yhteistyö turvataan uudistuksessa
- hallinnonalojen välinen siiloutuminen pystytään aidosti estämään
- asiakasnäkökulma, vaikuttavuus ja aikaansaavuus ohjaavat uudistusta
- alueellinen elinvoima ohjaa viraston toimintaa
- rahoituksessa keskitytään koordinaation vahvistamiseen
- aluekehitysrahoituksen nykymalli turvataan.
Johtamisjärjestelmässä molemmissa virastoissa näkyy alueellinen läsnäolo sekä yhteistyö
Muuta huomioitavaa uudistuksessa
- uudistuksessa varmistetaan resurssit sille, että viljelijätukien ja maaseudun kehittämisen tukien hallinnointi paranee nykyisestä
- maaseutuhallinto säilyy kuntien tehtävänä ja YTA-alueita kehitetään tästä prosessista irrallaan.
Maaseutupalveluilla on hyvä alue- ja paikallistuntemus, kyseessä on matalan kynnyksen viranomainen, jonka merkitys on tärkeä tukijärjestelmän seurannan toteutumisessa. Maaseudun kehittämistehtävissä maaseutuhallinto on oleellinen linkki viljelijöiden suuntaan, ja sen henkilövalinnat tulevat kuntien kautta. Kokonaisuus on nykyisellään erittäin toimiva.
Ympäristöterveydenhuollon tehtävät on uudistuksessa säilytettävä nykyisellään ja YTA-alueita kehitetään tästä prosessista irrallaan.
Lisätietoja:
Juha Marttila, MTK:n puheenjohtaja, 050 341 3167
Leena Kristeri, MTK:n elinvoimajohtaja, 040 507 4088
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK ja Sahateollisuus toivat metsien ilmastohyödyt näkyviin Brysselissä – paine LULUCF-päätösten muuttamiseen kasvaa25.4.2025 10:16:33 EEST | Tiedote
Maankäyttösektorin päästöjä koskevaa LULUCF-säädöstä arvioidaan komission työohjelman mukaan tänä vuonna. MTK ja Sahateollisuus perustelivat aktiivista metsien hoitoja ja käyttöä sekä kilpailukykyisen sahateollisuuden merkitystä Brysselissä torstaina pidetyssä seminaarissa. ”Komission on tunnustettava tosiasiat ja todettava, että metsien hiilinieluihin perustuvalta politiikalta on pudonnut pohja pois”, vaati MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
Hallitus ottaa vastuuta huoltovarmuudesta ja ruokaturvasta24.4.2025 11:24:15 EEST | Tiedote
Petteri Orpon (kok.) hallitus sai valtion tulevien vuosien taloutta linjaavan kehysriihensä valmiiksi keskiviikkoiltana. Hallitus on lupaustensa mukaisesti keventämässä elinkeinotoiminnan kasvua rajoittavaa normitaakkaa. MTK pitää tärkeänä, että hallitus nosti riihessään keskeiseen osaan myös Suomen huoltovarmuuden ja ruokaturvan.
MTK:n terveiset hallituksen kehysriihelle: ”Pidetään kiinni Suomen vahvuuksista, uskalletaan tarttua uuteen kasvuun”17.4.2025 09:37:54 EEST | Tiedote
Muuttuneessa maailmassa Suomen talous ja maan elinkeinotoiminta ovat uudessa ja osin arvaamattomassa tilanteessa. Ensi viikolla puoliväliriiheensä kokoontuvan hallituksen on välttämätöntä pitää kiinni Suomen olemassa olevista vahvuuksista. Toisaalta hallituksen on kyettävä tarttumaan tunnistettaviin, uusiin kasvumahdollisuuksiin, kuten uusiutuvan energian eri muotoihin, puhtaisiin teknologioihin ja matkailuun. Uusi kasvu syntyy markkinoilta ja reilulla lainsäädännöllä turvatusta toimintaympäristöstä.
MTK:n Säätiö myöntää 10 000 euron ympäristöpalkinnon – ehdota saajaa15.4.2025 13:42:08 EEST | Tiedote
MTK:n Säätiö juhlistaa satavuotista historiaansa myöntämällä 10 000 euron ympäristöpalkinnon henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle, joka on ansiokkaasti edistänyt maa- ja metsätalousmaan kunnon ja tuottavuuden parantamista. Esityksiä palkinnonsaajiksi otetaan vastaan 9. toukokuuta 2025 saakka.
Juha Marttila ei hae syksyllä jatkoa MTK:n puheenjohtajana9.4.2025 17:13:34 EEST | Tiedote
MTK:n puheenjohtaja vaihtuu vuodenvaihteessa. Järjestön pitkäaikainen puheenjohtaja Juha Marttila ei asetu enää ehdolle tehtävään. Marttila kertoi päätöksestään järjestön valtuuskunnan kokouksessa keskiviikkona.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme