Vuokralainsäädäntöä päivitetään – yli 80 prosenttia suomalaisista kannattaa häätöjen helpottamista
Suomen Vuokranantajien Kantar Publicilla teettämän kyselyn perusteella 81 % kaikista suomalaisista kannattaa lakia tai sopimusta rikkovan vuokralaisen häätämisen helpottamista ja nopeuttamista, kun vain 7 % vastustaa sitä.
Oikeusministeriö on asettanut tällä viikolla 22.11. työryhmän huoneenvuokralainsäädännön päivittämiseksi. Vaikka vuokralainsäädäntö pääosin toimii Suomessa hyvin, ovat keinot häiriötilanteisiin puuttumiseksi Suomen Vuokranantajien mukaan auttamattomasti vanhentuneita.
Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullahin mukaan asumisrauhaa rikkovat ongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina. Lisäksi esimerkiksi häätöprosessi voi kestää nykyisellään jopa vuoden ja aiheuttaa kymmeneen tuhanteen euroon nousevat kustannukset vuokranantajalle.
”Oikeusministeriön työn aikana pitää miettiä laajasti eri keinoin, miten suomalaisten asumisrauha varmistetaan. Ministeriössä onkin hyvin tunnistettu päivitystä kaipaavia teemoja, ja monet päivitystarpeet ovat teknisiä ja helppo toteuttaa”, yksityisiä vuokranantajia työryhmässä edustava Ahsanullah toteaa.
Kansalaiskyselyn perusteella myös valtaosa itse vuokralla asuvista (76 %) kannattaa häätöjen helpottamista.
”On hyvä muistaa, että vuokranantajan oikeuksien vahvistaminen ongelmatilanteissa parantaa merkittävästi myös vuokralaisten asemaa. Valtaosa kaikista vuokralaisista noudattaa lakia ja vuokrasopimusta mallikkaasti, mutta osa joutuu kärsimään pitkään esimerkiksi häiriköivistä naapureista”, Ahsanullah muistuttaa.
"Yksi konkreettinen keino on tarkastella sitä, miten varoitukset saadaan todistetusti perille. Tällä hetkellä kirjallisen varoituksen välttely on liian helppoa ja sen toimitetuksi saaminen voi viedä huonossa tapauksessa kuukausia", Ahsanullah kertoo.
Häädön hakeminen sohvalle on hölmöläisten hommaa
Häätöjen nopeuttamisen lisäksi Suomen Vuokranantajat esittää vuokranantajille oikeutta tyhjentää huoneisto itse silloin, kun vuokralainen ei enää käytä huoneistoa asumiseen. Järjestön juristien tietoon tulee jatkuvasti tapauksia, joissa vuokralaiseen ei saada mitään yhteyttä. Pahimmillaan vuokralainen on poistunut kokonaan maasta. Avaimia ei ole palautettu, ja kun vuokranantaja käy tarkistamassa huoneiston, on sinne jätetty esimerkiksi vain vaatekassi ja rikkinäinen sohva.
”Nykyisin vallalla olevan oikeudellisen käsityksen mukaan huoneisto on tällöinkin edelleen vuokralaisen hallinnassa ja siten kotirauhan piirissä. Vuokranantajalla ei ole siten mitään muuta varmasti laillista keinoa toimia asiassa kuin hakea häätöä ensin käräjäoikeudesta ja viedä sen jälkeen häätötuomio ulosottoviranomaisen täytäntöönpantavaksi”, Ahsanullah valaisee.
”Näitä tilanteita varten vuokranantajalle pitäisi ehdottomasti säätää oikeus tyhjentää huoneisto itse. Julkisen vallan kuormittaminen tällaisilla tilanteilla on veronmaksajien rahan polttamista taivaan tuuliin”, Ahsanullah linjaa.
Pääsääntöisesti Suomen vuokramarkkinat ja -lainsäädäntö on kuitenkin edelleen toimivaa.
”Suomessa sopimusvapautta korostava vuokralainsäädäntö toimii erittäin hyvin niin pitkään kun osapuolet toimivat sopimusten mukaisesti. Tosiasialliset keinot sopimusrikkomuksiin puuttumiseksi ovat kuitenkin puutteellisia. Nyt onkin korkea aika tarkastella viimeksi lähes 30 vuotta sitten päivitetyn lainsäädännön ajantasaisuutta. Olemme erittäin tyytyväisiä, että hallitusohjelmakirjausta lähdetään toteuttamaan nopeasti työryhmätyöskentelyn myötä”, Ahsanullah toteaa.
Kyselyyn vastasi 1 006 suomalaista 22.–29.9., ja se toteutettiin verkkokyselynä. Tutkimukseen osallistunut joukko edustaa maamme 18 vuotta täyttänyttä väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarik AhsanullahLakiasiainjohtaja, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:045 1143 854tarik.ahsanullah@vuokranantajat.fiKuvat
Liitteet
Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 30 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Vuokrien nousuvauhti hidastui lähes kaikkialla, ja Espoossa sekä Vantaalla vuokrat jopa laskivat – ”pääkaupunkiseudulla ei näy merkkejä vuokra-asuntopulasta edes kiikareilla”17.4.2025 09:30:54 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,9 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien nousu lähes pysähtyi – vuosimuutos oli vain 0,1 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selvästi enemmän, 1,4 prosenttia, mutta myös siellä kasvu on hidastunut. Vuokrakehitys on hidastunut selvästi ja yhä useammalla alueella nähtiin laskevia vuokria. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi, Oulu ja Tampere, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyivät hienoiseen laskuun, taloussuhdanteen heikkeneminen kasvava riski15.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta kääntyivät nyt hienoiseen laskuun. Tulonhankkimislainan saanti asuntosijoitustoimintaan on vaikeutunut selvästi: näin kokee jopa 40 prosenttia lainaa hakeneista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.
Ihmetyttääkö taloyhtiön touhu? Käytä kyselyoikeuttasi kevään yhtiökokouksessa3.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöiden yhtiökokouskausi on käynnistynyt. Suomen Vuokranantajien juristi Saara Penttilä kertoo, miksi jokaisen osakkaan kannattaa osallistua taloyhtiön yhtiökokoukseen myös kevätauringon paistaessa ja mihin asioihin siellä on hyvä kiinnittää huomiota. Myös vuokranantajaosakkaan kannattaa olla yhtiökokouksessa tarkkana, sillä kokouksen päätöksillä voi olla vaikutusta asuntosijoittajan verotukseen.
Työryhmän esitys pienriitamenettelystä pannukakku – häätöjen kustannukset kaatuisivat jatkossa muiden vuokralaisten niskaan26.3.2025 14:48:37 EET | Tiedote
Oikeusministeriö on tänään 26.3.2025 julkaissut työryhmän ehdotuksen uudeksi pienten riita-asioiden menettelyksi. Kyseessä olisi käräjäoikeudessa sovellettava uusi oikeudenkäyntimenettely, joka koskisi aluksi vain vuokrasuhteeseen liittyviä oikeudenkäyntejä.
Vuokranantaja: varmista, että ehdit hyödyntää verovähennykset - tänä vuonna aikaa aiempaa vähemmän13.3.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Esitäytetyt veroilmoitukset toimitetaan palkansaajille OmaVeroon maalis-huhtikuun aikana. Tänä vuonna aikaa ilmoituksen tarkistamiseen ja täyttämiseen on aiempaa vähemmän, sillä kaikkien tulee palauttaa veroilmoitus jo huhtikuun aikana. Vuokranantajien kannattaakin kerätä hyvissä ajoin kaikki tarvittava materiaali talteen. Asuntosijoittajan yleisimmät vähennykset aiheutuvat taloyhtiölle maksettavista vastikkeista, kaluste- ja kodinkonehankinnoista, huoneistossa suoritetuista remonteista sekä matkakuluista, Suomen Vuokranantajat kertoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme