Vihreät Euroopan parlamentissa

MEP Alametsä: Avaruusteknologia on kriittistä Euroopan turvallisuudelle ja yhteiskunnan toimivuudelle

Jaa

Euroopan parlamentti hyväksyi tänään äänin 500-43 ensimmäisen mietintönsä avaruusratkaisuihin perustuvasta EU:n puolustuksesta, jonka valmistelussa Alametsä toimi vihreiden esittelijänä. 

Mietintö kommentoi komission esitystä avaruusstrategiasta puolustuksen ja turvallisuuden alalla. “Viimeistään Venäjän hyökkäys Ukrainaan on osoittanut huolestuttavasti, miten avaruusinfrastruktuuri on olennainen osa modernia sodankäyntiä. Siksi on niin tärkeää, että EU:lla on selkeä strategia avaruusturvallisuuden kehittämiseksi”, Alametsä kommentoi. 

Alametsä näkee, että avaruusturvallisuuden kenttä on muuttunut nopeasti teknologisen kehityksen ja toimijoiden määrän kasvaessa.

“Avaruustoimintakyky on yhä tärkeämpää kansalliselle turvallisuudelle, mutta monilla jäsenmailla, kuten Suomella, on rajalliset resurssit avaruudessa toimimiseen. Siksi EU:n pitää koordinoida paremmin jo olemassaolevia resursseja, panostaa osaamisen ja teknologian kehittämiseen”, Alametsä toteaa ja nostaa esiin myös EU:ssa valmistelussa olevan avaruuslain merkityksen. “Nykyisellään alle puolella jäsenmaista on lainsäädäntöä aiheesta”, hän muistuttaa.  

Alametsä haluaa myös korostaa EU:n kansainvälistä vastuuta: “Avaruus on globaali pelikenttä. Kansainvälisiä sääntöjä avaruudessa toimimiseen pitää vahvistaa. EU:n pitää olla aktiivinen globaalin sääntöpohjaisuuden edistämisessä, ja samalla edistää avaruuden vastuullista käyttöä, ei sen kasvavaa militarisointia.”

Alametsä haluaa myös selkeyttää yksityisen ja julkisten toimijoiden roolia avaruusturvallisuuden kentällä. Kiertoradalla olevista noin 5 500 satelliitista vain 450 on armeijoiden omistuksessa tai käytössä. Hän nostaa esimerkiksi tilanteen, jossa Ukrainan asevoimille yhteydenpitokanavan tarjoavien sateliittien omistaja Elon Musk kieltäyi yhtäkkiä tarjoamasta yhteyttä Ukrainan yllätyshyökkäykseen krimillä, koska hän pelkäsi Venäjän reaktiota. “On huolestuttavaa jos näin kriittiset puolustukseen liittyvät päätökset valuvat pois demokraattisesta valvonnasta”, Alametsä toteaa. 

Alametsä näkee avaruusturvallisuuden linkittyvän moniin eri turvallisuushaasteisiin ja niiden ratkaisuihin. “Minulle oli myös tärkeää nostaa mietinnössä esiin, miten avaruus linkittyy läheisesti esimerkiksi ilmastonmuutokseen, joka on jo nyt yksi suurimmista turvallisuusuhista. Avaruusresurssimme ovat keskeisiä ilmastonmuutoksen seurannassa, ennustamisessa, sekä sen turvallisuusvaikutusten arvioinnissa.”

“Avaruusteknologialla on huikeita mahdollisuuksia, niin ihmisten elämän helpottamiseksi kuin maailmanlaajuisen turvallisuuden parantamiseksi; ei anneta sen muuttua taisteluksi, jonka kaikki häviävät” Alametsä päättää. 



Lisätiedot: 

Mietintöluonnos: https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/A-9-2023-0334_FI.html

Alviina Alametsä

+358407294597

alviina.alametsa@ep.europa.eu

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa

EU kieltää lopunkin venäläisen kaasun ja öljyn tuonnin - MEP Ville Niinistö: “Tämän eteen on tehty paljon töitä, oli jo aikakin!”6.5.2025 16:49:40 EEST | Tiedote

Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö korostaa sitä kuinka iso saavutus ja pitkän vaikuttamistyön tulos on, että EU-komissio esitteli tänään suunnitelman Venäjän energiantuonnin – kaasun, ydinpolttoaineen ja öljyn – lopettamiseksi kokonaan. Niinistö on tehnyt vuosia tämän päätöksen eteen töitä vihreiden ryhmävastaavana teollisuus- ja energiavaliokunnassa sekä tällä kaudella europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtajana. Niinistön aloitteesta 65 meppiä vaati kirjeellään komissiolta Venäjän energiantuonnin kieltävää lainsäädäntöä jo keväällä 2024.

Vihreiden MEP Maria Ohisalo vaatii komission strategisten hankkeiden perusteiden julkistamista6.5.2025 14:07:00 EEST | Tiedote

Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo vaatii EU-komissiota julkistamaan tiedot, millä perustein hankkeet on valittu EU:n strategisten hankkeiden listalle. Ohisalo on huolissaan siitä, miten huonosti tietoa strategisten hankkeiden valinnasta on saatavilla sekä lainsäätäjille, että myös kansalaisyhteiskunnalle, ympäristöjärjestöille ja tavallisille kansalaisille. Asiakirjojen julkisuus on EU:n perussopimuksissa turvattu oikeus.

Maria Ohisalo: Euroopan parlamentin olemattomat vanhempainvapaajärjestelyt ovat syrjiviä5.5.2025 18:16:20 EEST | Tiedote

Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo vetoaa Euroopan parlamentin puheenjohtaja Roberta Metsolaan meppikollegoidensa Delara Burkhardtin (S&D) ja Sigrid Friisin (Renew) kanssa europarlamentaarikkojen perheen ja työn yhdistämisen tukemiseksi ja selkeämmän vanhempainvapaajärjestelmän luomiseksi Euroopan parlamenttiin. Ohisalo vaatii selkeitä käytäntöjä, joilla ehkäistään syrjintää ja varmistetaan, että perheellistyminen on mahdollista myös poliittisille päättäjille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye