Osuuskauppa PeeÄssän muutosneuvottelut päätökseen
Osuuskauppa PeeÄssän 8.11.2023 alkaneet ja erityisesti liiketoiminnan tukitoimintojen uudelleenorganisoitumista koskeneet muutosneuvottelut on saatu päätökseen 23.11.2023. Neuvottelut olivat kolmeosaiset ja niiden aikana henkilöstön edustajat ja työntekijät toivat esille runsaasti hyviä havaintoja ja nostoja, joiden avulla alkuperäistä työnantajan muutosesitystä kehitettiin toimivammaksi.
Muutosten myötä tehtäviä lakkaa yhdeksän kokoaikaisen henkilötyövuoden verran ja uusia tehtäviä syntyy viiden kokoaikaisen ja kahden osa-aikaisen henkilötyövuoden verran. Tavoitteena on löytää uusi työtehtävä PeeÄssän sisältä kaikille niille, joiden nykyiset tehtävät lakkaavat. Muutokset astuvat voimaan 1.1.2024 alkaen.
Muutosneuvotteluiden tavoitteena oli yhdessä henkilöstön edustajien ja muutosneuvotteluiden piirissä olleiden kanssa löytää mahdolliset ratkaisut, joiden toteutuessa jatkamme matkaamme entistä sujuvammin kohti Parhaan Elämän Edelläkävijyyttä Savossa.
Yhteyshenkilöt
Mikko Junttilatoimitusjohtaja
Puh:044 719 7200mikko.junttila@sok.fiTiina Tolvanenhenkilöstöjohtaja
Puh:0504686686tiina.tolvanen@sok.fiLinkit
Osuuskauppa PeeÄssä
Olemme yli 125 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Ravintola Ehta edustaa Suomen suurimmassa grillaustapahtumassa Helsingin Olympiastadionilla16.4.2025 08:33:31 EEST | Tiedote
Ehtan ja Frans & Sophien keittiömestarit Harri Lahtinen ja Janne Kantelinen ovat suunnitelleet Olympiastadionilla järjestettävään Meat & Fire BBQ -tapahtumaan oman signature-burgerinsa.
Pitkälahden Prisma Rauta täyttää 15 vuotta – syntymäpäiviä juhlitaan 16. päivä huhtikuuta9.4.2025 09:51:51 EEST | Tiedote
Prisma Rauta on asiakkaiden omistama rautakauppa.
PeeÄssän asiakasomistajille maksetaan 3 % ylijäämänpalautusta – potissa lähes 18 miljoonaa euroa27.3.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssän edustajisto päätti kevätkokouksessaan 26.3.2025 maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta 3 % PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2024 aikana tehdyistä bonukseen oikeuttavista ostoista.
PeeÄssä haluaa kehittää Kelloniemen alueen palveluita rakentamalla alueelle S-marketin26.3.2025 14:21:26 EET | Tiedote
Sopivan paikan uudelle myymälälle toivotaan löytyvän lähivuosina.
Tavoitteet ylittävästä työstä on ilo palkita henkilöstöä – Osuuskauppa PeeÄssältä tulospalkkioihin 4,4 miljoonaa euroa11.3.2025 08:39:40 EET | Tiedote
Jokaisella peeässäläisellä on mahdollisuus vuosittain kahden kuukauden palkkaa vastaavaan tulospalkkioon. Keskimäärin tulospalkkiota maksetaan PeeÄssän työntekijälle 1804 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme