Väitös: Atooppisella ihottumalla yhteys syömishäiriöihin ja muihin psykiatrisiin sairauksiin
4.12.2023 05:50:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Atooppista ihottumaa sairastavilla on suurentunut riski syömishäiriöille, todetaan lääketieteen lisensiaatti Saana Kaupin väitöstutkimuksessa.

Atooppinen ihottuma on maailmanlaajuisesti yleisin ihon tulehduksellinen sairaus. Sitä esiintyy jopa viidesosalla lapsista ja vajaalla kymmenyksellä aikuisista. Sairaus ilmenee vaihtelevan laajuisina ihottumaläiskinä. Taudin keskeinen oire on kutina, joka voi heikentää keskittymistä ja työkykyä sekä unen laatua.
Väitöstutkimuksen tavoitteena oli lisätä tietämystä atooppiseen ihottumaan liittyvistä psykiatrisista ja somaattisista sairauksista, jotka vaikuttavat potilaiden elämänlaatuun ja terveyteen. Aihetta on tutkittu vasta vähän.
Tutkimuksessa havaittiin, että atooppista ihottumaa sairastavilla on kohonnut riski syömishäiriöille erityisesti nuoruusiässä. Suurin riski liittyy bulimiaan. Yhteyttä syömishäiriöiden ja atooppisen ihottuman välillä ei ole aiemmin raportoitu.
Tutkimus osoitti, että ahdistuneisuushäiriö ja masennus ovat yleisimpiä psykiatrisia liitännäissairauksia aikuisilla atoopikoilla. Lisäksi atooppista ihottumaa sairastavilla havaittiin lisääntynyt riski skitsofreniaan, joka on harvinainen mutta vakava mielenterveyden häiriö.
Tutkimuksen mukaan lapsilla atooppinen ihottuma lisää selvästi sekä keliakian että ihokeliakian riskiä. Koska keliakiaa löytyi tutkimusjoukosta vain vähän, lisätutkimuksia aiheesta tarvitaan. Keliakiaa sairastaa noin 2 % suomalaisista.
Tutkimuksessa hyödynnettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusjärjestelmää sekä Digi- ja väestötietoviraston väestörekisteriä vuosilta 1987–2018. Aineistoon valittiin ne potilaat, joilla oli atooppisen ekseeman eli atooppisen ihottuman diagnoosi.
”Terveydenhuollossa atooppista ihottumaa sairastavat potilaat tulisi kohdata kokonaisvaltaisesti ja ottaa huomioon somaattisten ja psykiatristen liitännäissairauksien mahdollisuus”, Kauppi korostaa. Hoidon tavoitteena tulisi Kaupin mukaan olla paitsi taudin hyvä hallinta myös mahdollisimman vähäinen vaikutus potilaan päivittäiseen elämään.
Ihotautien ja allergologian erikoislääkärinä työskentelevä Saana Kauppi väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 8. joulukuuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija, LL Saana Kauppi, Oulun yliopisto, saana.kauppi@fimnet.fi
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Yllättävä perhoslöytö – Euroopassa lähes tuntematon laji löytyi Suomesta10.7.2026 12:01:00 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen Bromarvista on löytynyt Suomelle uusi ja erittäin odottamaton perhoslaji. Kyseessä on todennäköisesti Cuprina fuscella, jota on Euroopassa tavattu aiemmin vain Itävallasta. Löytö on poikkeuksellinen, sillä laji kuuluu alaheimoon, jota ei ole aiemmin havaittu Suomessa eikä muuallakaan Pohjois-Euroopassa.
Äidin sensitiivisyys suojaa keskosta tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmilta10.7.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Äidin lämmin, nopea ja tilanteeseen sopiva reagointi lapsen tarpeisiin ehkäisee tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmia lapsen myöhemmällä iällä. Uuden tutkimuksen mukaan sensitiivinen vuorovaikutus suojaa etenkin ennenaikaisesti syntyneitä.
Ihminen muokkaa susien kehitystä – kallon muoto vaihtelee eri puolilla maailmaa7.7.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Eri puolilla maailmaa elävät sudet eivät ole rakenteeltaan samanlaisia. Uusi kansainvälinen tutkimus osoittaa, että susien kallon muoto ja koko vaihtelevat ilmaston, saaliseläinten, evoluutiotaustan sekä yhä enemmän myös ihmisen vaikutuksen mukaan.
Kaukolämmön hukkalämpöä jäteveden puhdistukseen: taloudellista hyötyä ja päästövähennyksiä uudella menetelmällä – myös datakeskuksista6.7.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Hukkalämmön ja kaukolämmön paluuveden lämpö tarjoaa lupaavia mahdollisuuksia kaupunkien puhtaan siirtymän edistämiseen. Oulun yliopiston Kavereno-tutkimushankkeen tulosten mukaan energiayhtiön vuosittainen liiketulos voi parhaimmillaan kasvaa lähes 40 prosenttia, samalla kun hiilidioksidipäästöt vähenevät noin kolmanneksen.
Ukrainalaisilla meneillään laajamittainen kielenvaihto – venäjä halutaan korvata ukrainalla2.7.2026 07:32:00 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssodan vuoksi moni ukrainalainen ei enää halua käyttää venäjän kieltä. Pakolaisten arjessa kielen merkitys korostuu, sanoo tutkija.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme