Tarvonsalmen kävelysilta pois käytöstä – alueella liikkujia pyydetään käyttämään kiertotietä
Tarvonsalmen yli kulkeva kävelysilta on otettu pois käytöstä, koska sen rakenteet ovat vaurioituneet tehden sillasta käyttökelvottoman. Munkkiniemen länsiosassa Turunväylän vieressä 1990-luvun lopulta lähtien sijainneella sillalla liikkuminen on nyt vaarallista. Pääsy sillalle on estetty poistamalla lähimpänä mannerta olevat tulosillat sekä aitaamalla silta sen molemmista päistä.
![Tarvonsalmen silta Munkkiniemessä.](/data/images/public/60577852/70064111/b45c1724-e414-41c2-9019-0e940e497475-w_720.jpg)
Helsingin kaupungin viimeisimmässä tarkastuksessa ponttonisillan rakenteissa havaittiin vaurioita. Nykyinen silta on ollut paikallaan vuodesta 1998 ja sille on vuosien varrella tehty korjauksia. Nyt Tarvonsalmen silta on kuitenkin tullut käyttöikänsä päähän. Liikkuminen sillalla on kielletty, sillä se ei ole enää turvallista.
”Ponttonisiltojen käyttöikä ei ole yhtä pitkä kuin tavanomaisella sillalla. Tarkastuksissa on todettu sillan heikentynyt kunto ja että siltaa ei ole enää järkevää korjata, vaan se pitää korvata uudella tulevaisuudessa. Viimeisin talvimyrsky teki sen verran suuria tuhoja rakenteelle, että jouduimme poistamaan sillan käytöstä jo nyt, summaa projektinjohtaja Riku Kytö Helsingin kaupungilta.
Alueella liikkujia kehotetaan kiertämään Tarvonsalmi
Alueella liikkujia kehotetaan käyttämään vaihtoehtoisia reittejä ja kiertämään Tarvonsalmi kulkien Ritokalliontien kautta. Kiertotien pituus on vajaa 200 metriä.
Tarvonsalmen silta tullaan poistamaan viimeistään keväällä 2024. Mahdollisen korvaavan sillan aikataulusta ei ole vielä tietoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riku Kytö
Projektinjohtaja
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennukset ja yleiset alueet
puh. 040 649 5479
s-posti: riku.kyto@hel.fi
Kuvat
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Mustikkamaalla rakennetaan uutta ulkokuntosalia24.7.2024 14:56:35 EEST | Tiedote
Helsingin Mustikkamaalla alkoi heinäkuun alkupuolella Mustikkamaan liikuntapuiston perusparannusurakka. Urakan ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan ulkoliikuntasali. Myöhemmin uusitaan myös jalkapallokenttä.
Helsinki palauttaa koripallotelineitä kaupunkilaisten käyttöön23.7.2024 16:19:03 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki avaa Haagassa suljetut koripallokorit jälleen pelaamiselle. Pohjois-Haagan ala-asteen sekä Haagan peruskoulun pihoilla sijaitsevien koripallotelineiden sukat suljettiin pelaamisesta aiheutuneen melun vuoksi.
Saukonkanavan rakennustyöt etenevät Jätkäsaaressa23.7.2024 09:43:15 EEST | Tiedote
Urakassa siirrytään rakentamaan Saukonkanavan pohjoisen puolen tukimuuria ja paalulaattoja sekä Bermudan sillan kansirakennetta. Hanke mahdollistaa Jätkäsaaren rakentamisen tulevaisuudessa.
Helsinki poisti hylättyjä veneitä Kivinokasta – huonokuntoiset veneet päätyivät kaatopaikalle19.7.2024 14:38:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki tiedotti keväällä puuttuvansa luvattomaan maankäyttöön hylättyjen veneiden osalta. Ensimmäisenä poistettiin 17 hylättyä venettä Kivinokasta.
Töölönlahden kesäpuisto avautuu kaupunkilaisten käyttöön17.7.2024 16:06:41 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on uudistanut Töölönlahden puistoaluetta. Helsingin keskustan ja sen kulttuurirakennusten reunustama puistoalue on nyt entistä viihtyisämpi ja tarjoaa mahdollisuudet monipuoliseen harrastamiseen ja oleiluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme