Vihreät - De Gröna

Vihreiden Hyrkkö: Reilusti uudistuva Suomi kantaa vastuuta luonnosta, ihmisistä ja taloudesta.

Jaa

Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkön mukaan Vihreät erottaa tästä hallituksesta ja muista puolueista se, että Vihreät on valmis tositoimiin ympäristökriisien ratkomiseksi ja talouden vahvistamiseksi, mutta ei tiukassakaan paikassa leikkaisi lapsilta ja nuorilta. Hyrkkö piti Vihreiden ryhmäpuheenvuoron opposition vaihtoehtobudjetteja koskevassa keskustelussa keskiviikkona. 

EMBARGO KUNNES PUHE ON PIDETTY.

Saara Hyrkkö
Salla Merikukka

Hyrkön mukaan politiikassa on kyse valinnoista ja on selvää, että hallituksen valinnoilla Suomi kääntää selkänsä uskottavalle ilmasto- ja luontopolitiikalle.

– Orpon hallituksen vahtivuorolla luonnonsuojelun rahoitus putoaa kolmanneksella. Romahtaneille hiilinieluille hallitus ei esitä uskottavia ratkaisuja. Me tekisimme toisin. Tuplaisimme luonnonsuojelun rahoituksen ja suojelisimme valtion vanhat metsät. Karsisimme ympäristölle haitallisia tukia ja rakentaisimme hiilinielujen pelastuspaketin, Hyrkkö sanoi. 

Vihreiden vaihtoehtobudjetissa leikkaukset pienituloisilta perutaan ja pienituloisten perheiden ja opiskelijoiden taloudellista ahdinkoa helpotetaan. Vihreiden vaihtoehdosta hyötyisivät myös pienituloiset eläkeläiset.

– Vihreät panostaisi lapsiin ja nuoriin lähes puoli miljardia enemmän kuin hallitus. Ehdotamme, että hallituksen leikkaukset lapsilta ja nuorilta perutaan ja että esimerkiksi koulutuspolun alkuun, nuorten hyvinvointiin ja opintorahaan panostetaan. Emme leikkaisi taiteelta ja kulttuurilta, vaan panostaisimme niihin, kertoi Hyrkkö. 

Hyvinvointivaltion rahoittaminen edellyttää vahvaa julkista taloutta. Hyrkön mukaan Vihreille on selvää, että taloutta tulee vahvistaa. Vihreiden vaihtoehtobudjetti vahvistaisi valtion taloutta ensi vuonna 603 miljoonaa hallitusta enemmän. 

– Arvoisa hallitus: Tiedän, että tyrmäätte monet opposition esityksistä rahapulaan vedoten. Siitäkin voitte toki syyttää itseänne, kun verotulot hassataan bensapopulismiin ja suurituloisten taskuun. Me emme jakaisi hövelisti veroalennuksia velaksi, vaan verottaisimme haittoja ankarammin ja työtä kevyemmin. Ja kuitenkin me ottaisimme vähemmän velkaa, kuin Orpon hallitus, Hyrkkö sanoi. 



Tutustu Vihreiden vaitoehtobudjettiin osoitteessa: https://www.vihreat.fi/vaihtoehtobudjetti-2024/


Lue koko puhe alta:

Peräpeiliin tähyilemällä ei pääse eteenpäin. Siksi Vihreiden vaihtoehto on Reilusti uudistuva Suomi.

Vihreät rakentaa Suomea, joka kantaa vastuuta luonnosta, ihmisistä ja taloudesta. Meidät erottaa tästä hallituksesta ja muista puolueista se, että olemme valmiita tositoimiin ympäristökriisien ratkomiseksi ja talouden vahvistamiseksi, mutta emme tiukassakaan paikassa leikkaisi lapsilta ja nuorilta.

Politiikassa on kyse valinnoista. Ja me voimme valita toisin. Me uudistaisimme taloutta ja panostaisimme lapsiin ja luontoon – ja silti ottaisimme vähemmän velkaa kuin hallitus.

Tämän hallituksen piti lopettaa velaksi eläminen, mutta kävikin niin, että velkaa otetaan entistä enemmän. Samalla hallitus kasaa yhä raskaampaa ilmasto- ja luontovelkaa tulevien sukupolvien harteille.

Talouspolitiikka voi olla vastuullista vain, jos reunaehdot sille asettaa luonto. Yksi hallituksen suurimmista virheistä onkin sivuuttaa täysin ne turvallisuuteen ja talouteen liittyvät riskit, joita ilmastokriisi ja luontokato tuovat mukanaan.

Tärkein tehtävämme on varmistaa, että tulevaisuudessakin lapsilla on elinkelpoinen maapallo, jossa luonto ja ihminen sen osana voivat elää hyvää elämää rinnakkain.

Se vaatii rohkeita ja paikoin vaikeitakin uudistuksia. Jotta haitoille saadaan asianmukainen hinta, käynnistäisimme vihreän verouudistuksen, jossa verotetaan kevyemmin työtä ja ankarammin haittoja, kuten ympäristön tärvelemistä ja luonnonvarojen ylikulutusta.

Keventäisimme jo ensi vuonna ansiotuloverotusta noin 200 miljoonaa euroa enemmän kuin hallitus, ja tekisimme sen lapsiperheköyhyyttä vähentävällä ja työllisyyttä edistävällä tavalla. Kolikon kääntöpuolella asettaisimme luontoon, ilmastoon ja luonnonvarojen kulutukseen liittyville haitoille hintalapun ympäristöveroilla ja ympäristölle haitallisia verotukia poistamalla.

Nostaisimme esimerkiksi kaivosveroa reippaasti kohti verokkimaiden tasoa ja tekisimme vanhan korjaamisesta uuden ostamista kannattavampaa.

Emme väitä, että talouden tuominen yhden planeetan rajoihin on helppoa tai edes kivutonta. Muutos ei koskaan ole. Mutta sellaistakaan vaihtoehtoa ei ole, että kaikki jatkuisi ennallaan.

Samalla on tietenkin varmistettava, että muutos toteutuu reilusti. Että kenellekään ei synny kohtuuttomia tilanteita ja että suomalaiset yritykset pääsevät mahdollisimman vahvoina rakennemuutoksen yli. Siksi näiden uudistusten rinnalla tarvitaan myös toimia ihmisten ja yritysten tukemiseksi.

Politiikassa on kyse valinnoista. Ja on selvää, että hallituksen valinnoilla Suomi kääntää selkänsä uskottavalle ilmasto- ja luontopolitiikalle. Orpon hallituksen vahtivuorolla luonnonsuojelun rahoitus putoaa kolmanneksella. Romahtaneille hiilinieluille hallitus ei esitä uskottavia ratkaisuja.

Me tekisimme toisin. Tuplaisimme luonnonsuojelun rahoituksen ja suojelisimme valtion vanhat metsät. Karsisimme ympäristölle haitallisia tukia ja rakentaisimme hiilinielujen pelastuspaketin.

Uudistaisimme myös maataloutta ja liikennettä. Tukisimme turkistarhaajia luopumisessa, karsisimme eläintuotannon tukia ja vahvistaisimme tilojen omavaraisuutta. Siirtäisimme liikennettä kumipyöriltä ja lentokoneen siiviltä mahdollisimman paljon lihasvoiman ja raiteiden varaan.

Även i en pressad ekonomisk situation är det vi vuxna som måste värna om att varje barn och ungdom har möjligheter och framtidstro, oavsett hurdan familj eller vilken region de råkar födas till.

Politiikassa on kyse valinnoista. Orpon hallituksen valinta on leikata heiltä, joilla on valmiiksi vaikeaa ja antaa lisää heille, joilla on valmiiksi eniten. Me tekisimme toisin. Vihreät ei hyväksy sitä, että taakkaa talouden sopeutuksesta kantavat etunenässä lapset ja nuoret.

Leikkaukset lastensuojelusta, nuorisotyöstä, kouluilta ja perheiden toimeentulosta syventävät railoja ihmisten välillä. Hallituksen toimet uhkaavat sysätä jopa 17000 lasta köyhyyteen. Pidän täysin käsittämättömänä, että hallitus vain antaa tämän tapahtua, vaikka vaihtoehtojakin olisi.

Vihreiden vaihtoehdossa leikkaukset pienituloisilta perutaan ja pienituloisten perheiden ja opiskelijoiden taloudellista ahdinkoa helpotetaan. Vaihtoehdostamme hyötyisivät myös pienituloiset eläkeläiset.

Päiväkodeissa ja kouluissa muurataan joka päivä hyvinvointivaltion peruskiveä. Hallituksen panostukset esimerkiksi peruskouluun ovat sinänsä hyviä, mutta kokonaisuudessaan nämä niin sanotut koulutuspanostukset jäävät itse asiassa pakkasen puolelle.

Vihreät panostaisi lapsiin ja nuoriin lähes puoli miljardia enemmän kuin hallitus. Ehdotamme, että hallituksen leikkaukset lapsilta ja nuorilta perutaan ja että esimerkiksi koulutuspolun alkuun, nuorten hyvinvointiin ja opintorahaan panostetaan.

Emme leikkaisi taiteelta ja kulttuurilta, vaan panostaisimme niihin. Kulttuuri on ihmisille ja yhteisöille valtava voimanlähde ja se kasvattaa kansakuntamme kriisinkestävyyttä. Sitä kannattaa ruokkia, ei näivettää.

Me emme leikkaisi myöskään maailman köyhimmiltä, vaan rakentaisimme vakaata, turvallista ja oikeudenmukaista maailmaa kehitysyhteistyön keinoin ja auttaisimme hädänalaisia pakolaiskiintiötä korottamalla.

Hyvinvointivaltion rahoittaminen edellyttää vahvaa julkista taloutta. Vihreille on selvää, että taloutta tulee vahvistaa. Se edellyttää, että yrityksillä on mahdollisuuksia kasvaa ja kansainvälistyä, ja se puolestaan edellyttää uskottavia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen.

Hallitus ei niitä tarjoa, vaan päinvastoin kasaa esteitä Suomessa työskentelylle. Arvoisa hallitus: Tiedän, että tyrmäätte monet opposition esityksistä rahapulaan vedoten.

Siitäkin voitte toki syyttää itseänne, kun verotulot hassataan bensapopulismiin ja suurituloisten taskuun. Mutta nämä keinot eivät maksa mitään: Ottakaa käyttöön työnhakuviisumi, poistakaa saatavuusharkinta ja puolittakaa perheenyhdistämisen tulorajat.

Nipistykset korkeakoulujen rahoituksesta tuntuvat silkalta kiusanteolta tilanteessa, jossa meidän pitäisi puhaltaa yhteen hiileen koulutustason nostamiseksi. Me peruisimme nämäkin koulutusleikkaukset ja lisäisimme korkeakoulujen aloituspaikkoja yli tuplasti hallitukseen verrattuna.

Hallitus yrittää väittää, että lapsilta ja luonnolta on pakko leikata. Ikään kuin se olisi ainoa tapa pitää huolta julkisesta taloudesta. Tämä ei pidä paikkaansa.

Politiikassa on kyse valinnoista. Vihreiden valinnat ovat toisenlaisia.

Me emme leikkaisi lapsilta ja nuorilta, vaan panostaisimme heihin.
Me emme lisäisi ympäristölle haitallisia tukia, vaan karsisimme niitä.
Me emme jakaisi hövelisti veroalennuksia velaksi, vaan verottaisimme haittoja ankarammin ja työtä kevyemmin.
Ja kuitenkin me ottaisimme vähemmän velkaa, kuin Orpon hallitus.
Hallituksen talouspolitiikka on uhkapeliä luonnon ja lasten kustannuksella.

Siksi, arvoisat kollegat ja erityisesti arvoisa hallitus, nyt olisi korkea aika lopettaa neliraajajarrutus maailman muutosten edessä ja ryhtyä kantamaan vastuuta tämän maan tulevaisuudesta.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Eduskunnan eläinavusteinen työryhmä tukee kansalaisaloitetta eläinten perusoikeuksien saamiseksi perustuslakiin29.2.2024 08:40:09 EET | Tiedote

Eläinavusteinen työskentely on todettu tehokkaaksi työmuodoksi sosiaali- ja terveysalalla. Esimerkiksi terapiassa, lastensuojelussa, koulumaailmassa sekä syrjäytyneiden ja mielenterveyskuntoutujien kanssa eläinavusteinen työskentely on tuottanut tuloksia, joita olisi ollut vaikea saavuttaa ilman eläinten mukanaoloa. Tällainen työskentely edellyttää eläinten oikeuksien ottamista huomioon.

Puheenjohtaja Sofia Virta: Epävarmuus ilmastopolitiikassa on myrkkyä vihreän siirtymän investoinneille27.2.2024 15:39:39 EET | Tiedote

Hallituksen ilmastotoimet herättävät suurta huolta, kun hiilineutraaliustavoite on karkaamassa saavuttamattomiin. Ilmaston lisäksi vaarassa on Suomen talous, kun vihreän siirtymän investoinnit uhkaavat jäädä vaille poliittista selkänojaa. Lasku tekemättömistä toimista voi nousta nyt tarvittavia ilmastotoimia kalliimmaksi myös rahassa mitattuna, Virta muistuttaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye