Sofia Virta: Kansainvälisten osaajien muuttokustannukset verovapaiksi
Vahva elinkeinoelämä ja toimivat markkinat vaativat tuekseen hallituksen, joka katsoo eteenpäin. Suomi tarvitsee kipeästi uusia investointeja, yritystoimintaa ja vauhtia työllisyyteen, sillä ei talous kasva ja uudistu vain menoja leikkaamalla.

– Osaavan työvoiman saatavuus on jo vuosia ollut yksi keskeisimmistä suomalaisyritysten kasvun esteistä. Tätä haastetta hallitus ei ota tosissaan, Vihreiden puheenjohtaja, Sofia Virta kummastelee.
Vihreiden vaihtoehtobudjetissa esitetään, että ensiksi otettaisiin käyttöön työnhakuviisumi, luovuttaisiin saatavuusharkinnasta, puolitettaisiin perheenyhdistämisen tulorajat ja helpotettaisiin jo maassa olevien työllistymistä laajalla keinovalikoimalla.
– Toivon myös, että hallitus harkitsisi ehdotustani siitä, että kansainvälisten osaajien työnantajien maksamista muutto- ja matkakuluista tehtäisiin verottomia. Ja tietysti ihan selvää on, että näistä hallituksen kaavailemista kansainvälisten osaajien ulosheittolaeista pitää luopua.
Suomalaisten yritysten eniten kannattama veroale on ansiotuloverotuksen keventäminen. Vihreät onkin tarjonnut vaihtoehtobudjetissaan hallitukselle ratkaisua, jossa työn ja toimeliaisuuden verotus kevenisi 200 miljoonaa euroa enemmän kuin hallituksella, mutta vastaavasti ympäristöhaittoja ja luonnonvarojen käyttöä verotettaisiin ankarammin.
– Verotuksen rakennetta uudistetaan siis niin, että samalla on mahdollista sekä parantaa työllisyyttä että vähentää ympäristö- ja terveyshaittoja – tämä olisi win-win-ratkaisu, johon vaadittaisiin vain ripaus rohkeutta, Sofia Virta vinkkaa.
Vaihtoehtobudjettia työstäessään Vihreät perehtyi huolella asiantuntijaraportteihin ja ekonomistien ehdotuksiin yritysverotuksesta ja kasvua haittaavista verotuista. Siksi Vihreät oikaisisi listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta, laajentaisi TKI-verokannustimen käyttöä myös suurempiin, kasvua hakeviin yrityksiin ja nostaisi alv-verovapauden alarajaa nykyisestä.
– Tavoitteenamme on laaja ja kilpailukykyinen veropohja sekä toimivat markkinat. Julkiset satsaukset on laitettava sinne, mihin markkinat eivät yksin yllä ja mistä kasvua saadaan, eli esimerkiksi innovaatiotoiminnan kapeikkoihin.
Vihreiden mielestä valtion tulee osaltaan luoda ennakoitavat edellytykset Suomen talouden uudistumiselle ja reilulle kilpailulle, jotta suomalaiset ihmiset ja yritykset pystyvät tarttumaan muun muassa vihreän siirtymän, teknologian kehityksen ja luovan talouden tuomiin mahdollisuuksiin.
– Vihreä siirtymä on mahdollisuus, jonka ohittaminen olisi typeryyttä – se tapahtuu jo joka tapauksessa, mutta enää on kyse siitä mihin siitä syntyvät talous- ja hyvinvointihyödyt sijoittuvat, Virta huomauttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiSofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiltä täystyrmäys kaivosveron heikennyksille: ”On hätkähdyttävää, kuinka halvalla valtaosa puolueista on valmis myymään kansallisomaisuuttamme”2.12.2025 14:44:26 EET | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö tyrmää kaivosveroon tehdyt heikennykset. Hyrkön mukaan nykyinen vesitetty esitys ei riitä takaamaan talouden sekä ympäristön kannalta järkevää kaivostoimintaa Suomessa. Hän pitää kuitenkin hyvänä, että hallituspuolueet eivät täysin luopuneet kaivosveron korotuksista lobbareiden painostuksen alla.
Vihreiltä lakialoite lähisuhdeväkivallan esitutkinnan toimittamisesta kiireellisenä – Fatim Diarra: “Yksikin menetetty henki on liikaa”28.11.2025 15:20:35 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarran jättämän lakialoitteen tarkoituksena on säätää lähisuhdeväkivaltarikosten esitutkinta toimitettavaksi kiirellisesti.
Vihreiden Tynkkynen: Hallitus nyhjäisi kasvupaketin tyhjästä28.11.2025 14:38:31 EET | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen pettyi hallituksen julkistamaan kasvupakettiin. Hallitus toteuttaa kiertotaloutta kierrättämällä aiemmin luvattuja rahoja uudelleen, mutta ei puutu itse luomiinsa kasvun esteisiin.
Vihreiden Tiina Elo: Arviointineuvoston tyly lausunto paljastaa, että susiviha on ohittanut lainvalmistelun perusasiat28.11.2025 12:22:56 EET | Tiedote
Kansanedustaja sekä maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Tiina Elo pitää hallituksen lainvalmistelua metsästyslakiin liittyen ala-arvoisena. Elo vaatii hallitusta vetämään suden metsästyskiintiöitä koskevan esityksen takaisin valmisteluun arviointineuvoston tänään valiokunnalle antaman tyrmäävän lausunnon perusteella.
Vihreiden Harjanne Luken uusista luvuista: “Sitä saa mitä tilaa – suurin osa puusta palaa Suomessa edelleen energiaksi”28.11.2025 10:40:02 EET | Tiedote
Kansanedustaja Atte Harjanne peräänkuuluttaa politiikkaa, joka ohjaisi Suomen metsiä nykyistä enemmän polttamista ja lyhytikäisiä tuotteita arvokkaampaan käyttöön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme