Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Valkonen: Sdp johtaa räikeästi harhaan velkapuheillaan

Jaa

SDP on kertonut toissa päivänä julkaisemansa vaihtoehtobudjetin vähentävän valtion velanottoa. Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen pitää SDP:n talouslinjaa epäuskottavana ja peräänkuuluttaa työllisyystoimia myös oppositiolta. 

Ville Valkonen.
Ville Valkonen.

”SDP johtaa räikeästi harhaan velkapuheillaan. On totta, että vuositason siirroilla kuten Sitran pääomien syömisellä ja hallituksen säästöjen aikaistamisella SDP on saanut ensi vuotta koskevat velkaluvut kaunisteltua. SDP kuitenkin jättää kertomatta, että ilman työllisyystoimia velkasuhde jatkaa kasvuaan. Talouspolitiikkaa ei tietenkään pidä tehdä vuositasolla,” Valkonen sanoo.

SDP:n vaihtoehtobudjetissa peruutetaan muun muassa hallituksen uudistukset sosiaali- ja työttömyysturvaan sekä työmarkkinoiden uudistukset.

”Hallituksen toimien arvioidaan kasvattavan työllisyyttä jopa yli 60 000 hengellä. Tämän luvun on valtiovarainministeriö laskenut. SDP:n paperissa tämä työllisyyden lisäys pyyhitään pois ja mitään vaihtoehtoa ei tuoda tilalle”, Valkonen ihmettelee.

”Yhden lisätyöllisen arvioidaan vahvistavan julkista taloutta noin 20 000 €. Jos työllisyystoimet perutaan, julkinen talous heikkenee yli miljardilla pysyvästi. Kaiken lisäksi SDP ei ole suostunut julkaisemaan eduskunnan tietopalvelun vaikutusarviota vaihtoehtobudjetistaan. Tämä on kummallista peittelyä,” Valkonen selostaa.

Valkonen on pettynyt, että SDP:n vaihtoehdossa velkaantumisen taittamista ei oteta tosissaan.

”Suomi on vaarallisesti velkaantuva hyvinvointiyhteiskunta. Valtiovarainministeriön virka-arvion mukaan tällä vaalikaudella täytyy tehdä kuuden miljardin euron sopeutus, jotta velkaantuminen saadaan taitettua. SDP:n esityksellä työllisyys ei kasva ja julkinen talous ei vahvistu kestävästi. Olimme odottaneet, että puheenjohtajavaihdoksen myötä talouslinjaan tulisi edes jotain realismia, mutta valitettavasti näin ei ole käynyt. Lindtman jatkaa Marinin velkalinjalla,” Valkonen arvioi.

”Vaihtoehdoksi SDP toki tarjoaa veronmaksajan kukkarolla käymistä. Veroja ehdotetaan kiristettäväksi lähes miljardilla vuodessa. Tämä ei valitettavasti yllätä. Rajut veronkiristykset ovat kuitenkin viimeinen ja huono vaihtoehto, koska ne lyövät kasvua naamalle. Kokoomus ei ole valmis kiristämään työn ja yrittämisen verotusta, koska Suomi nimenomaan tarvitsee näitä. Mikään maa ei ole onnistunut verottamaan itseään vauraaksi”, Valkonen päättää.

Avainsanat

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Aalto-Setälä: Kiinalaiseen verkkokauppaan on puututtava välittömästi3.7.2025 08:48:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä kaipaa EU:n komissiolta huomattavasti vahvempia toimia ulkomaalaisen verkkokaupan ongelmiin puuttumisessa. Parissa vuodessa räjähdysmäisesti kasvaneelle – erityisesti kiinalaiselle – ulkomaiselle verkkokaupalle on laadittava EU-tasoiset säännöt, sekä turvallisuuspuutteiden että vääristyneen kilpailun takia.

Kokoomuksen Sammallahti: Kiitos hallituksen kesämökkiläisten rakennusprojektit alkavat vasarasta eikä virastosta2.7.2025 07:23:00 EEST | Tiedote

Orpon hallituksen lisäykset vuoden alussa voimaan tulleeseen rakentamislakiin sujuvoittavat kesämökkiläisten ja omakotiasujien kesäprojekteja. ”Uusi laki mahdollistaa esimerkiksi kesäkeittiön, katetun terassin tai vaikkapa liiterin rakentamisen ilman, että kesälomaa tarvitsee käyttää lupaviidakkoa raivaten kunnan virastotalolla”, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye