S-ryhmälle uusi kumppani maksamisen palveluihin – yhteistyö Adyenin kanssa käynnistyy maksupäätteiden uudistuksella
1.12.2023 08:00:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
S-ryhmä kehittää lähivuosina maksamisen palveluitaan yhä sujuvammaksi kokonaisuudeksi. Yhteistyö Adyenin kanssa kattaa kaikki kaupparyhmän toimipaikat, verkkokaupat ja mobiilimaksamisen. Ensimmäisenä uudistetaan toimipaikkojen maksupäätteet vuosina 2024–2025.

S-ryhmä aloittaa maksamisen palveluissa laajan yhteistyön alankomaalaisen Adyenin kanssa. Adyen on maailmanlaajuisesti toimiva maksamisen palveluntarjoaja, jonka teknologinen alusta on käytössä useilla kuluttajien suosimilla yrityksillä.
Yhteistyö Adyenin kanssa käynnistyy toimipaikkojen maksupäätteiden uudistamisella vuosina 2024–2025. Maksupäätteet uudistetaan, sillä nykyiset päätelaitteet ovat tulleet elinkaarensa päähän. Adyenin kanssa kehitetään jatkossa myös mobiilipalveluiden ja verkkokauppojen maksutapoja.
Uudistukset otetaan vaiheittain käyttöön kaikissa S-ryhmän liiketoiminnoissa, toimipaikoissa ja palveluissa sekä Suomessa että Virossa. Siirtymävaihe on asiakkaille saumaton; nykyiset maksutavat ja esimerkiksi Bonuksen kerryttäminen jatkuvat ennallaan. S-ryhmän kaikkien liiketoimintojen siirtyminen uuteen maksamisen ratkaisuun kestää useamman vuoden. S-Pankin tuottamat palvelut eivät kuulu nyt tehdyn sopimuksen piiriin.
– Adyen tarjoaa meille korkeatasoisen ja nykyaikaisen palvelukokonaisuuden, joka vastaa tulevaisuuden kehitystarpeisiimme. Yhteinen tavoitteemme on tarjota S-ryhmän asiakkaille sujuva asiakaskokemus sekä helpot, turvalliset ja luotettavasti toimivat maksutavat, kertoo S-ryhmän maksamisen palveluista vastaava johtaja Kai Lindström SOK:lta.
Adyenin alusta yhtenäistää ja yksinkertaistaa maksamista S-ryhmän eri kanavissa ja mahdollistaa palvelun joustavan kehittämisen. Tämä sujuvoittaa asiakkaiden monikanavaista asiointia.
– S-ryhmä on edelläkävijä vähittäiskaupan digitaalisten palveluiden kehittämisessä. Se on osoittanut, miten teknologiaa hyödyntämällä asiakkaille voidaan tarjota entistä parempia asiointikokemuksia. Olemme innoissamme siitä, että pääsemme S-ryhmän kumppanina vauhdittamaan sen digitaalista siirtymää, sanoo Tobias Lindh, Adyenin Pohjoismaiden ja Baltian toimintojen johtaja.
Yhteyshenkilöt
S-ryhmä: Kai Lindström, johtaja, maksamisen palvelut, SOK
puh. 040 658 5724, kai.lindstrom(a)sok.fi
Adyen: Linus Kajander, Pohjoismaiden ja Baltian toiminnan PR- ja sisältöjohtaja,
+46 736 86 00 78, linus.kajander(a)adyen.com
SOK viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.
Kuvat

Adyen
Adyen (ADYEN:AMS) on maailmanlaajuisesti toimiva, johtavien yritysten suosima finanssiteknologia-alusta. Adyen auttaa asiakkaitaan saavuttamaan tavoitteensa tarjoamalla kattavia maksamisen palveluita, dataan pohjautuvaa analytiikkaa ja rahoitustuotteita yhdellä globaalilla teknologiaratkaisulla. Adyen tekee yhteistyötä muun muassa R-kioskin, Spotifyn, Uberin, H&M:n, eBayn ja Microsoftin kanssa.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäistavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä, rautakaupassa ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,7 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Sokos uudistuu – uusi tavaratalo ja kauneuden pilottimyymälä aukeavat syksyllä29.10.2026 08:37:47 EET | Tiedote
Sokos uudistaa tavaratalokauppaa yhdistämällä elämykselliset myymälät, asiantuntevan palvelun ja osuvan myymälävalikoiman, jota verkkokaupan valikoima täydentää. Syksyn uudet avaukset tarjoavat inspiraatiota ja uusia tapoja oman tyylin löytämiseen.
SOK ja Maanvaalija yhteistyöhön: hiilensidonnasta uusi kotimainen keino liikenteen päästöjen vähentämiseen26.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
SOK ja Maanvaalija Oy ovat sopineet pitkäaikaisesta, vuosikymmeniin tähtäävästä yhteistyöstä, jonka tavoitteena on lisätä hiilensidontaa Suomessa ja tuoda maan- ja metsänomistajat mukaan liikenteen päästövähennystyöhön. Ensimmäisiä yhteistyössä tuotettuja päästövähennyksiä on tarkoitus hyödyntää aikaisintaan vuonna 2027.
S-ryhmän ja K-ryhmän yhteispilotti sai myönteisen vastaanoton: "Hyvä vaihtoehto kertakäyttöpakkauksille"21.10.2026 08:33:00 EEST | Tiedote
Keväällä 2026 toteutettu Kiertis-pilotti osoitti, että uudelleenkäytettävien noutoruokapakkausten palautusjärjestelmä on toteutettavissa ruokakaupoissa. Rasiat palautuivat asiakkailta keskimäärin seitsemässä vuorokaudessa, ja jopa 91 prosenttia pesun läpäisseistä rasioista hyväksyttiin uudelleenkäyttöön. Kokeilulla S-ryhmä ja K-ryhmä sekä yhdeksän muuta siihen osallistunutta yritystä etsivät uudenlaisia keinoja vähentää kertakäyttöpakkausten määrää.
Neljässadas ABC-latausasema avattiin – verkosto laajenee nyt erityisesti suurteholataukseen13.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen latausverkoston ABC-latauksen neljässadas asema avattiin ABC Petikkoon Vantaalle 1.10. Latauspisteitä Suomen suurimmassa suurteholatausverkostossa on jo lähes 3 000, ja niiden avulla ajetaan kuukausittain noin 50 miljoonaa kilometriä. Verkosto jatkaa voimakasta kehittymistään myös tulevina vuosina.
S-ryhmän tammi–syyskuun myynti kasvoi edellisvuodesta12.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–syyskuussa 2026 oli noin 11,2 miljardia euroa. Myynti kasvoi edellisvuodesta 4,2 prosenttia. Vahvinta kehitys oli liikennekaupassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme