Joulupöydät täyttyvät tänäkin vuonna perinteisistä herkuista – lohi pitää pintansa ja suklaakonvehtien myynti kymmenkertaistuu
Joulun ruokaperinteistä halutaan pitää kiinni, ja suomalaisten pöydissä näkyy tänäkin vuonna perinteisiä herkkuja kinkusta joululeivonnaisiin. Hinnalla on kuitenkin vaikutusta valintoihin myös joulukaupassa.

Joulun ruokapöydissä korostuvat perinteiset kinkut, laatikot sekä kalat. Myös S-ryhmän ruokakauppojen (Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku) myyntidata viime vuoden jouluviikolta vahvistaa havainnon, että perinteiset jouluherkut pitävät pintansa: viikon aikana myytiin lähes miljoona kiloa joululaatikoita ja satoja tuhansia litroja glögiä. Kysyntä kasvoi myös esimerkiksi tuoreessa kalassa (3 x), puuroriisissä (8 x) sekä tummissa oluissa (6 x) keskimääräiseen viikkovolyymiin verrattuna*.
Hinnan merkitys on kuitenkin korostunut myös jouluostoksilla, ja moni etsii keinoja säästää.
”Kysyntä suuntautuu viime joulun tapaan edullisempiin ja keskihintaisiin tuotteisiin, mikä näkyy esimerkiksi kaupan omien merkkien sekä tarjoustuotteiden kysynnässä. Viime vuonna sähkön hinta näkyi esimerkiksi valmiiden laatikoiden ja joululeivonnaisten myynneissä, joten voi olla, että tänä vuonna niitä tehdään taas enemmän itse”, toteaa S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Antti Oksa.
Kalan osuus joulupöydissä on ollut useamman vuoden ajan kasvussa, erityisesti koronavuosina. Viime aikoina tuoreen kalan kysyntä on heikentynyt inflaatiota seuranneen ruoan hinnan kohoamisen takia, mutta Oksa uskoo, että kalaa löytyy siitä huolimatta suomalaisten joulupöydistä myös tänä vuonna. Kalaostokset voi tehdä niin valmiiksi pakattuina kuin Ruokatorilta. Joulun kalapöydän selkeä ykkösraaka-aine on lohi, jota nautitaan graavattuna, savustettuna ja uunissa kypsennettynä.
”Myös muiden kalojen kuin lohen graavaamista kannattaa kokeilla, esimerkiksi siika toimii erinomaisesti graavattuna. Voit kysyä graavauspalvelua myös Ruokatorilta. Sillit ja mädit kuuluvat niin ikään joulun kalapöytään. Tuoreena tai valmiiksi sulatettuna myytävät mädit kannattaa ostaa vasta juuri ennen joulua, mutta pakasteena myytävät säilyvät pakastimessa pitkään, joten ne voi hankkia huoletta hyvissä ajoin. Loppuvuoden uutuustuotteet Herkku kala- ja äyriäissalaatit tuovat mukavaa vaihtelua joulun kalapöytään. Monipuolisuutensa vuoksi ne sopivat esimerkiksi savustetun kalan kaveriksi, leivän päälle, blinien lisukkeeksi tai ihan vain sellaisenaan kalapöytään”, Oksa vinkkaa.
Jouluviikolla arkiruokien ja jäätelön myynti laskee
Joulun lähestyminen näkyy myynneissä myös käänteisesti, sillä monien arkisten ruoka-aineiden menekki vähenee huomattavasti tavalliseen arkiviikkoon verrattuna. Esimerkiksi viime vuonna jauhelihan, broilerin ja ruokamakkaroiden myynti laski jouluviikolla 30–40 % keskimääräisestä viikkovolyymista. Samansuuntaisia myyntivolyymin laskuja nähdään myös esimerkiksi muroissa, mysleissä, pastoissa ja raejuustoissa.
”Selkeä ero näkyy myös kaupan jäätelöaltailla: jäätelöiden myyntivolyymi peräti puolittui jouluviikolla tavanomaiseen viikkoon verrattuna, minkä perusteella voidaan todeta, että jäätelö on melko harvan suomalaisen valinta joulupöydän jälkiruoaksi. Sen sijaan esimerkiksi pakastetaikinoiden myynti yhdeksänkertaistui ja piparkakkujen sekä suklaakonvehtien 10-kertaistui jouluviikolla”, Oksa sanoo.
Myös ruoan verkkokaupassa joulu on tärkeä sesonki
Ruoan verkkokaupassa ennustetaan ennätyksellisen suurta joulumyyntiä. Verkosto on laajentunut aiemmista vuosista ja kattaa jo yli 300 myymälää. Verkkokauppaan on myös tuotu uusia ominaisuuksia, kuten mahdollisuus lisätä ostoskoriin yhdellä klikkauksella vaikkapa torttutaikina ja luumuhillo tai piparkakkutalon rakentamiseen tarvittavat tuotteet. Jouluviikon tilausajat ovat jo varattavissa S-kaupat.fi:ssä.
”Sopivan toimitusajan löytäminen on nyt aiempaa helpompaa: aiemmin asiakas näki vain valitun myymälän avoimet aikaikkunat, mutta nyt samaan näkymään on tuotu myös muiden lähistöllä olevien myymälöiden vapaat ajat. Lisäksi kannattaa muistaa myös robokuljetus, jota voi monella paikkakunnalla hyödyntää pienempien täydennysostojen tekoon”, Oksa neuvoo.
Hyvin säilyvät tuotteet kannattaa tilata mahdollisuuksien mukaan jo viikkoa tai kahta ennen joulua, jotta varmasti saa esimerkiksi haluamansa joulusuklaarasian. Jouluviikolla puolestaan on hyvä huomioida, että tilausten viimeiset muokkausajat saattavat poiketa totutusta, sillä kiireisimpinä päivinä keräily voidaan aloittaa jo edellisenä iltana.
*Lähde: S-ryhmän myyntidata vko 51/2022 vs. vkot 1–48/2022. Jouluaatto 24.12. osui viime vuonna viikon 51 lauantaille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Oksa
S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja
antti.oksa@sok.fi
puh. 010 76 80699
SOK viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.
Kuvat

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäistavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä, rautakaupassa ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,7 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Prisman ja Sokoksen noutopiste joka kylään – S-ryhmä valjastaa suurimman valttinsa asiakasomistajien eduksi7.5.2025 15:05:37 EEST | Tiedote
Asiakkaat voivat tulevaisuudessa noutaa Prisman ja Sokoksen verkkokaupan ostoksensa S-ryhmän ruokakauppoihin tulevista ässänvihreistä noutolokerikoista ympäri Suomen. S-ryhmässä on kehitetty suosittua käyttötavarakaupan verkkokauppojen myymälänoutoa usean vuoden ajan ja tällä hetkellä myymälänouto toimii Prismoissa ja Sokoksissa. Tulevina vuosina mukaan valjastetaan S-ryhmän ainutlaatuisen laaja toimipaikkaverkosto, jotta asiakkaiden arki helpottuu entisestään. Tarkoituksena on toimittaa tuotteet asiakkaille nopeasti, edullisesti ja harppauksen ekologisemmin.
S-ryhmän ruokakaupoissa kiinnitetään huomiota muovikassien kulutukseen: kestokassin hinta alas, muovikassin hinta ylös5.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Tästä päivästä alkaen kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetaan, kestokassin hintaa lasketaan ja paperikassi säilyy kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Kassoille sijoitetaan tarjolle myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia.
Uusi malli mullistaa työn ja vapaan yhteensovittamisen – 3500 S-ryhmän työntekijää valitsee itse omat työvuoronsa2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Uusi työvuorosuunnittelun malli helpottaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja lisää merkittävästi vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön. Tänä keväänä noin 3500 työntekijää osallistuu itse aktiivisesti omien työvuorojensa valintaan, kun useat S-ryhmän osuuskaupat käyttävät yhteisöllisen työvuorosuunnittelun mallia.
SOK:n hallintoneuvosto 2025 on valittu – puheenjohtajana jatkaa Timo Santavuo29.4.2025 14:55:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 29.4.2025 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kolme uutta jäsentä.
Bonuksen kerryttäminen Applen Lompakossa olevalla S-Etukortilla laajenee S-ryhmän ravintoloihin29.4.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
Bonuksen kerryttäminen mobiilisti onnistuu pian entistä useammassa paikassa, kun S-ryhmän kaupoissa suosioon noussut käytäntö laajenee myös ravintoloihin. Käyttöönotto tapahtuu vaiheittain tämän vuoden aikana ravintoloiden maksupäätteiden vaihtuessa uusiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme