Tamperelainen Ida Korsimo on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2023
Tämän vuoden STTK:n Tulevaisuuden tekijäksi on valittu Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA:aa edustava Ida Korsimo. Tamperelaisella Korsimolla on yhdistyksensä hallitustyöskentelyyn vahva ote ja hänen kerrotaan tuovan sen toimintaan reipasta meininkiä ja hyvää henkeä.

Korsimo on iloisella ja myönteisellä asenteellaan saanut nuoria innostumaan liiton toiminnasta ja paikalliseen yhdistykseen monia uusia nuoria mukaan. Hän vaikuttaa oppilaitosyhteistyössä, ylläpitää kontakteja paikalliseen oppilaitokseen ja järjestää tapahtumia opiskelijajäsenille.
Vuosittaisella Tulevaisuuden tekijä -kunniamaininnalla halutaan kannustaa nuoria toimimaan aktiivisesti ammattiliitossaan, uudistamaan ammattiyhdistyliikettä ja tuomaan rohkeasti esiin ajatuksia työelämän ja oman ammattiliiton kehittämiseksi.
— Me arvostamme nuorten tekemää tärkeää työtä ja haluamme saada nuoret mukaan liittojen toimintaan. Nuoret tulevat tulevaisuudessa muuttamaan työelämää ja liittojen toimintaa ja tämän vuoksi haluamme antaa vuosittaisen kunniamaininnan, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola tiivistää.
Tulevaisuuden tekijä -kunniamaininta jaettiin tänään STTK:n Vaikuttajafoorumin yhteydessä.
Lisätietoja STTK:ssa:
järjestöpäällikkö Juska Kivioja, puhelin 050 581 4372
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Palolapuheenjohtaja
Puh:040 509 6030antti.palola@sttk.fiTietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK: Nuorten työelämän epävarmuutta ei saa lisätä – vaikutukset mielenterveyteen ja perheellistymissuunnitelmiin merkittävät28.4.2025 09:35:28 EEST | Tiedote
Työelämän osapuolet keskustelevat keinoista tukea nuorten jaksamista työmarkkinoilla STTK:n tilaisuudessa Tiedekulmassa.
STTK: Hallituksen hulppeat veronkevennykset velkaantuneessa Suomessa ovat vastuuttomia23.4.2025 22:42:43 EEST | Tiedote
Puoliväliriihessään hallitus päätti alentaa verotusta merkittävästi, noin kaksi miljardia euroa. Hallitus on lisäksi päättänyt nostaa puolustusmenoja lähes neljä miljardia euroa vuoteen 2029 mennessä. Samanaikaisesti julkisen talouden alijäämä oli viime vuonna peräti 4,4 prosenttia BKT:stä, ja Suomi joutunee siksi EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn.
STTK: Suomella ei ole varaa nuorten kasvavaan pitkäaikaistyöttömyyteen8.4.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
15–24-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut rajusti. Tämän vuoden alussa pitkäaikaistyöttömiä nuoria oli yli 5000, kun vielä 2007 heitä oli noin 400. Ilmiötä ja sen ratkaisuja käsitellään STTK:n uudessa Policy Briefissä.
STTK:n hallitus: Julkisen sektorin henkilöstö on palkkansa ansainnut ja sovitun täytyy pitää7.4.2025 13:09:04 EEST | Tiedote
Työmarkkinoiden neuvottelukierros on edennyt varsin vaihtelevasti teollisuuden työehtosopimusratkaisujen syntymisen jälkeen. Valtion työ- ja virkaehtosopimus päättyi jo helmikuussa ja Valtion työmarkkinalaitos katkaisi yllättäen neuvottelut maaliskuun alkupuolella. Henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt ilmoittivat työtaistelutoimista ja kiistaa sovitellaan nyt valtakunnansovittelijan johdolla. - Ei voi todeta muuta kuin että on aikoihin eletty, kun valtiotyönantaja julkisessa keskustelussa toteaa yleisen linjan palkkaratkaisun olevan valtion henkilöstölle liian korkea, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimukset umpeutuvat huhtikuun lopulla. Neuvotteluja uudesta sopimuksesta käydään parhaillaan. - Edellisellä neuvottelukierroksella sovittiin palkkaohjelmista, jotka ulottuvat vuoteen 2027 asti. Sovitusta on pidettävä kiinni myös tällä neuvottelukierroksella, eikä siitä ole mitään syytä venkoilla irti, Palola korostaa. STTK:n hallitus muist
Henkilöstön hallintoedustusta yrityksissä on vahvistettava1.4.2025 10:27:25 EEST | Tiedote
Henkilöstön hallintoedustus toteutuu Suomessa vain harvoin. Jotta tilanne parantuisi, hallintoedustuksen soveltamisrajaa on laskettava muiden Pohjoismaiden tasolle. Henkilöstön hallintoedustus tulisi järjestää ensisijaisesti yrityksen hallituksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme