Tiina Tolvanen on nimitetty Osuuskauppa PeeÄssän henkilöstö- ja talousjohtajaksi

Osuuskauppa PeeÄssän henkilöstö- ja talousjohtajaksi on nimitetty MMM Tiina Tolvanen. Tiina toimii tällä hetkellä Osuuskauppa PeeÄssän henkilöstöjohtajana. Uudessa roolissa hän jatkaa PeeÄssän johtoryhmän jäsenenä. Tiinan vastuulle kuuluvat henkilöstö-, talous-, kiinteistö- ja ict- sekä jatkuvan parantamisen toiminnot.
-Henkilöstö- ja talousjohtajan tehtävä on uusi ja sen tavoitteena on johtaa Osuuskauppa PeeÄssän liiketoiminnan kumppanuus kokonaisuutta tuloksekkaasti kohti parhaan elämän edelläkävijyyttä Savossa, tuottaen liiketoiminnalle korkealla laatu standardilla kustannustehokkaasti palveluita mahdollistaen tavoitteemme mukaisen erinomaisen sisäisen kumppanuuden ja sujuvan arjen, kertoo PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila.
Tiinalla on laaja kokemus eri toimialoilta johto- ja asiantuntijatehtävistä myös S-ryhmän ulkopuolelta. Hän aloittaa henkilöstö- ja talousjohtajana PeeÄssällä 1.1.2024.
- Niin liiketoimintamme kuin sen onnistumista edistävät palvelumme elävät jatkuvaa muutoksen aikaa. Yhdessä tekemistä tukeva organisoituminen edistää kykyämme johtaa asioita tiedolla sekä luo mahdollisuuksia entistä sujuvampaan arkeen ja merkityksellisempään työelämään osaajillemme. On ilo päästä johtamaan ja siinä samalla myös itse kehittymään ammattitaitoisen joukkueen kanssa, jota vielä muutamalla rekrytoinnilla vahvistamme lähiaikoina, kuvaa PeeÄssän tuleva henkilöstö- ja talousjohtaja Tiina Tolvanen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Junttilatoimitusjohtaja
Puh:044 719 7200mikko.junttila@sok.fiOsuuskauppa PeeÄssä
Olemme yli 125 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
PeeÄssän hotellinjohtaja Anna Hämäläisen vastuualue laajenee10.9.2025 13:38:19 EEST | Tiedote
Anna Hämäläinen on nimitetty Osuuskauppa PeeÄssän kaikkien kolmen hotellin johtajaksi 1.10.2025 alkaen.
Osuuskauppa PeeÄssä haluaa kehittää asiakasomistajien palveluita Inkilänmäellä9.9.2025 13:47:47 EEST | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä ja Broman Yhtiöt Oy ovat tehneet aiesopimuksen Inkilänmäellä sijaitsevan kiinteistön omistusoikeuden ja tontin maavuokraoikeuden siirrosta Broman yhtiöiltä Osuuskauppa PeeÄssälle. Tontilla sijaitsee nykyisin Broman Yhtiöt Oy:n omistama liikerakennus, jossa aiemmin toimi Motonet-myymälä. Tarkoituksenamme on rakentaa tontille uusi noin 4 000 m²:n rakennus päivittäistavarakaupalle ja mahdollisesti muille alueen tarvitsemille palveluille. Toteutuessaan investointi tuo 20-30 uutta työpaikkaa ja parantaa Inkilänmäen ja Kuopion alueen asiakasomistajien palveluita merkittävästi. Lisäksi se työllistäisi rakennusaikana myös rakennusalaa, kertoo Osuuskauppa PeeÄssän toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen. Kiinteistökaupan jatkotoimenpiteinä PeeÄssä neuvottelee kyseisen tontin ostosta Kuopion kaupungin kanssa.
S-kaupat: Tunnin pikatoimitukset alkavat Kuopiossa ja Varkaudessa8.9.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
PeeÄssä aloittaa tunnin pikatoimitukset S-marketeissa ja Saleissa Kuopiossa ja Varkaudessa syyskuussa
Kuopioon rakennetaan uusi Sale14.8.2025 12:37:30 EEST | Tiedote
Sale Puijonkuppeen rakentaminen aloitetaan loppuvuodesta 2025. Urakoitsijana toimii Skanska.
Osuuskauppa PeeÄssän myynti kasvoi – ennätysmäärä uusia nuoria asiakasomistajia8.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Alkuvuoden aikana PeeÄssän myynnissä on nähty vakaata kasvua. Uusien liittyneiden asiakasomistajien määrä ennätyksellisen korkealla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme