Ensimmäiset kesätyöpaikat napataan nyt – näillä aloilla on eniten töitä
Työnantajat etsivät kesätyöntekijöitä jo ennen joulua, mutta talouden synkät näkymät heijastuvat kesätyörekrytointeihin. Duunitorin data kertoo, milloin kesätyönhaku käy kuumimmillaan ja millä aloilla on auki eniten varhaisia kesätyöpaikkoja.

Joulu on nyt monella mielessä, mutta osa työnantajista ja nuorista työnhakijoista tiirailee ensi kesää. Ensimmäiset kesätyöpaikat ovat nimittäin jo avoinna.
-
Suomen suurimmalla työnhakupalvelulla Duunitorilla on tällä hetkellä yli 400 kesätyöpaikkailmoitusta kesälle 2024. Näet täältä reaaliaikaisen tilanteen ja auki olevat paikat.
-
Kesätyöpaikkoja on todellisuudessa huomattavasti enemmän kuin ilmoituksia, sillä moni työnantaja hakee yhdellä ilmoituksella kymmeniä tai jopa satoja kesätyönhakijoita.
-
Kesätyöntekijöiden rekrytoiminen on alkanut verrattain vaisusti: marraskuussa julkaistiin noin 40 prosenttia vähemmän kesätyöilmoituksia kuin viime vuonna samaan aikaan.
"Viime vuosina kesätöitä on ollut tarjolla poikkeuksellisen runsaasti. Nyt kausi on kuitenkin lähtenyt huomattavasti varovaisemmin liikkeelle. Voi siis olla, että talouden epävarmuus heijastuu nyt myös kesätyöntekijöiden palkkaamiseen", pohtii Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.
"Se on sääli, sillä kesätyö on kokoaan suurempi asia. Kesätyöpaikka on monen nuoren ensikosketus työelämään ja tärkeä kokemus nuorten tulevaisuuden kannalta. Toivon siksi, että kesätöiden määrä lähtisi nousemaan. Onneksi vilkkain vaihe on vielä edessä, joten voi hyvin olla, että kesätyömarkkina piristyy. Kesätyöntekijän palkkaaminen ei kuitenkaan ole työnantajalle yhtä iso investointi kuin vakituisen tekijän."
-
Talouden synkkä tilanne näkyy selkeästi rekrytoinneissa: tänä vuonna Duunitorilla on julkaistu tähän mennessä noin 25 prosenttia vähemmän työpaikkailmoituksia kuin viime vuonna.
-
Kesätöissä ei ole nähty samanlaista laskua ennen tätä syksyä. Kesätyökaudelle 2023 haettiin tekijöitä noin 44 000 kesätyöilmoituksen verran. Tämä oli suunnilleen saman verran kuin kesälle 2022 ja noin 40 prosenttia enemmän kuin kaksi vuotta aiemmin.
Millaiset kesätyöpaikat aukeavat jo ennen joulua?
Aiempien vuosien tapaan monet varhaiset kesätyöpaikat ovat eri alojen opiskelijoiden harjoittelu- tai kesätyöpaikkoja. Tyypillisesti nuoremmille ja kokemattomammille hakijoille aukeaa enemmän mahdollisuuksia keväämmällä. Alle 18-vuotiaille suunnattuja kesätyöpaikkoja ei ole vielä juurikaan julki.
"Kaikenlaisten kesätyönhakijoiden kannattaa kuitenkin aloittaa hakeminen mahdollisimman hyvissä ajoin. Mitä aikaisemmin aloittaa, sitä paremmat mahdollisuudet on napata kesätyöpaikka. Paikoista käy nimittäin usein kova kilpailu", Salonen neuvoo.
"Vaikka kesätyötarjontaa ei vielä ole yhtä paljon kuin viime vuosina, ilmoituksia on satoja ja niiden määrä kasvaa jatkuvasti. Joukossa on jo nyt monenlaisia tehtäviä niin uransa alussa oleville ammattilaisille kuin vähällä työkokemuksella kesätyötä etsiville."
Näillä aloilla julkaistiin eniten kesätyöpaikkoja marraskuussa
-
Rakennusala
-
Teollisuus ja teknologia
-
Julkinen sektori ja järjestöt
-
Terveydenhuoltoala
-
Tieteellinen ala
Pitkälti samat alat olivat myös tähän aikaan viime vuonna kärjessä. Rakennusala on kuitenkin noussut ensimmäiseksi, kun viime vuonna se oli kolmannella sijalla.
Nyt joulukuun alussa kesätyöntekijöitä etsivät esimerkiksi suuryritykset, kuten UPM ja Ramboll, sekä sosiaali- ja terveysalan suuret työllistäjät, kuten HUS.
Milloin kesätyönhaku käy kuumimmillaan?
-
Eniten kesätyöpaikkoja on tarjolla tammi–maaliskuussa.
-
Tämän jälkeen kesätöiden määrä kääntyy yleensä laskuun, mutta kesätyöpaikan voi napata vielä loppukeväästä ja alkukesästäkin. Viime vuosina näitä viime hetken kesätöitä on ollut tarjolla poikkeuksellisen paljon.
-
Duunitorin kesätyökyselyn mukaan 88 prosenttia hakijoista aloittaa kesätyöpaikan etsimisen tammi–helmikuussa. Vain 3 prosenttia aloittaa ennen joulua.
"Varhaisten kesätyöpaikkojen kohdalla voi siis olla paremmat mahdollisuudet erottua joukosta, koska vielä ei ole niin iso massa hakijoita liikkeellä", Salonen vinkkaa.
"Erottautuminen edellyttää ajoituksen ohella aktiivisuutta ja vaivannäköä. On tärkeää ottaa selvää työnantajasta sekä räätälöidä jokainen työhakemus ja CV haettavan paikan mukaan."
Kaipaatko lisätietoa kesätöistä?
Duunitori selvittää vuosittain kesätyönhakijoiden toiveita ja kokemuksia. Tämän vuoden kesätyökysely toteutettiin helmikuussa 2023 Duunitorin kesätyösivustolla, ja siihen vastasi 2 249 nuorta kesätyönhakijaa. Tutustu kesätyökyselyn tuloksiin.
Haluatko tietää lisää kesätöistä tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 414 4245aino.salonen@duunitori.fiduunitori.fiMaiju KarhunenViestintäpäällikköDuunitori Oy
Puh:+35850 585 7001maiju.karhunen@duunitori.fiKuvat





Duunitori.fi on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Duunitorin kaikille avoimiin ilmaisiin palveluihin kuuluvat muun muassa työpaikkavahti Duunivahti, ammatinvalintatesti Duunitesti ja palkkavertailu. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
SAK ja Suomen Yrittäjät eri mieltä palkka-avoimuudesta: ”Palkkatasoa ei pitäisi käsitellä kuin valtion salaisuutta”16.6.2025 05:02:00 EEST | Tiedote
EU:n palkka-avoimuusdirektiivin kansallinen täytäntöönpano herättää eriäviä näkemyksiä työnantaja- ja työntekijäpuolilla. SAK:n ja Suomen Yrittäjien asiantuntijat ottavat nyt kantaa rekrytoinnin palkka-avoimuuteen.
Vastuullista vai vaarallista? Näin tekoäly myllää rekrytointia12.6.2025 05:02:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttö rekrytoinnissa yleistyy ja tuo mukanaan sekä etuja että riskejä. Duunitorin tutkimus avaa suurten työnantajien näkemyksiä. Lue Duunitorin asiantuntijan ja Reilu rekrytointi -hankkeen tutkijan kommentit aiheesta.
10 suosituinta kesätyöpaikkaa – tällaiset työnantajat kiinnostavat hakijoita4.6.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Kesätyönhakijoita houkuttelevat etenkin tunnetut brändit ja suuret työllistäjät, kuten Lidl, UPM ja Viking Line. Katso lista Duunitorilla eniten lukukertoja keränneistä kesätyöpaikkailmoituksista. Kerromme myös, miltä kesätyötilanne näyttää ja voiko vielä napata kesätyön.
Kesätöiden määrä syöksyi alas – paikoista kilpailevat nyt myös kokeneet osaajat12.5.2025 06:43:34 EEST | Tiedote
Kesätyöpaikkojen määrä on laskenut viime vuosista. Duunitorin data kertoo, millä aloilla paikkoja on eniten. Lue myös, mitä kokeneet osaajat toivovat kesätöiltä.
Rekrytoinnit ovat nyt jäissä – työnantajat ennustavat käännettä parempaan6.5.2025 11:58:03 EEST | Tiedote
Avoimien työpaikkojen määrä on romahtanut kahden viime vuoden aikana. Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisammalta: Duunitorin tuoreen tutkimuksen mukaan suuret työnantajat uskovat henkilöstömäärän kasvuun. Lue myös, mikä vaikeuttaa rekrytointeja eniten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme