Helsinki-Vantaa valittiin maailman kauneimpien lentoasemien joukkoon
Finavian Helsinki-Vantaan lentoasema on valittu yhdeksi maailman kauneimmista lentoasemista kansainvälisesti arvostetussa Prix Versailles 2023 -arkkitehtuuri ja design-kilpailussa. Valintakriteereinä olivat muun muassa ekologisuus sekä paikallisen luonnon- ja kulttuuriperinnön huomioon ottaminen.

– Olemme ylpeitä siitä, että Helsinki-Vantaan suomalainen arkkitehtuuri ja muotoilu saavat tunnustusta maailmalla. Lentoasema on monille matkustajille ensimmäinen kosketus Suomeen, ja se toimii näyteikkunana maamme osaamiseen ja innovaatioihin. On hienoa, että Finavialla on osa Suomen positiivisen mielikuvan luomisessa, Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ulla Serlenius Finaviasta sanoo.
Kansainvälisesti arvostettu Prix Versailles -arkkitehtuurikilpailu järjestetään vuosittain. Tämä on ensimmäinen kerta, kun mukana on kategoria kauneimmista lentoasemista. Myöntämisperusteina tunnustukselle olivat innovaatio, luovuus, ekologisuus sekä paikallisen luonnon- ja kulttuuriperinnön huomioon ottaminen suunnittelussa. Viime vuoden kilpailussa Helsinki-Vantaa palkittiin terminaalin sisätilojen suunnittelusta.
Helsinki-Vantaan uuden terminaalin suunnittelua ja toteutusta ovat ohjanneet suomalaisuus ja vastuulliset valinnat. Huomiota on kiinnitetty kotimaisiin materiaaleihin, energiaa säästäviin ratkaisuihin ja rakentamisen hiilijalanjäljen vähentämiseen.
– Suomalainen luonto on inspiroinut terminaalin sisätilojen suunnittelua. Tuloaulan Luoto-viherrakennelma toivottaa matkustajat tervetulleiksi Suomeen välittömästi heidän astuessaan ulos matkatavara-aulasta. Lähtöaulan näyttävä puukatto taas luo rauhallisen tunnelman heti matkan alkumetreillä. Puukatto on valmistettu täysin kotimaisena käsityönä suomalaisesta kuusesta, Serlenius jatkaa.


Lentoaseman terminaalilaajennus on palkittu useaan kertaan aikaisemminkin. Palkintoja on tullut muun muassa terminaalirakennuksen teräsrakenteesta ja tietomallinnuksesta, lähtöaulan näyttävästä puukatosta sekä vastuullisesta rakentamisesta. Helsinki-Vantaa valittiin aiemmin tänä vuonna myös Euroopan parhaaksi lentoasemaksi omassa kokoluokassaan.
Terminaalin laajennusosa avattiin vuonna 2021 osana Helsinki-Vantaan lentoaseman historiallista kehitysohjelmaa, jonka Finavia sai onnistuneesti päätökseen syksyllä 2023.
Finavia Oyj,
Viestintä
Kuvia median käyttöön on saavilla Finavian kuvapankista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Finavia media desk ma-pe klo 9-16
Puh:+358 (0)20 708 2002comms@finavia.fiKuvat
Tietoa lentoasemayhtiö Finaviasta
Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 20 lentoasemaa Suomessa. Sujuvat ja laadukkaat palvelut lentoyhtiöille ja matkustajille ovat meille sydämen asia. Kehitämme Suomen saavutettavuutta ja hyvä lentoyhteyksiä. Olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan edistääksemme kestävää lentomatkailua. Finavia-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 298 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 2 540.
Tervetuloa Finavian lentoasemille | Finavia
Vuosikertomukset | Finavia
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finavia Oyj
Finavia invests in the development of tourism in Lapland: Extending Rovaniemi Airport's terminal22.4.2025 09:07:50 EEST | Press release
Finavia will invest in the extension of Rovaniemi Airport's terminal in 2025. The company estimates that the positive development of tourism in Lapland and Rovaniemi will continue and wants to further improve the airport experience for passengers. The extension will be completed for the winter season 2025–2026. The value of the investment is EUR 3 million.
Finavia investoi Lapin matkailun kehittymiseen: Laajentaa Rovaniemen lentoaseman terminaalia22.4.2025 08:53:50 EEST | Tiedote
Finavia investoi Rovaniemen lentoaseman terminaalin laajennukseen vuonna 2025. Yhtiö arvioi Lapin ja Rovaniemen matkailun myönteisen kehityksen jatkuvan ja haluaa parantaa matkustajien lentoasemakokemusta entisestään. Laajennus valmistuu talvikaudelle 2025–2026. Investoinnin arvo on kolme miljoonaa euroa.
Helsinki-Vantaalle jälleen kansainvälinen palkinto: Pohjois-Euroopan paras lentoasema10.4.2025 10:16:28 EEST | Tiedote
Lentomatkustajat valitsivat Helsinki-Vantaan Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoasemaksi Skytraxin kansainvälisessä palvelututkimuksessa. Skytraxin tutkimus on kansainvälisesti arvostettu lentoasemien palvelutasoa mittaava matkustajatutkimus, jossa on mukana yli 550 lentoasemaa ympäri maailmaa. Palkinto jaettiin lentoasemayhtiö Finavialle Madridissa 9. huhtikuuta 2025.
Finavian lentoasemilta kesällä kattavat yhteydet maailmalle: Rovaniemellä ja Kittilässä jatkavat historialliset ympärivuotiset yhteydet31.3.2025 10:30:09 EEST | Tiedote
Finavian lentoasemilta lennetään tulevalla kesäkaudella suorilla lennoilla 116 lentoasemalle maailmalla. Kesäkaudelle on luvassa uusia reittiavauksia, minkä lisäksi lentoyhtiöt lisäävät viikkovuoroja jo olemassa olevilla lentoyhteyksillä viime kesään verrattuna.
Finavia Group financial statements release 1 January–31 December 2024: A positive operating result in a time of uncertainty25.3.2025 12:13:00 EET | Press release
Finavia Group’s revenue and operating margin increased substantially in 2024, and profit performance improved when compared to 2023. Revenue growth was driven by the positive development of air traffic revenue and other revenue. Nevertheless, the company’s result for the financial year was negative, mainly due to the continued closure of Russian airspace.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme