Valtionavustuksia yksityisteiden perusparannuksiin joudutaan priorisoimaan
ELY-keskuksilla on ollut viime vuosina poikkeuksellisen hyvät resurssit myöntää yksityisteiden perusparannuksiin merkittävää taloudellista avustusta. Tiekunnat ovatkin hyödyntäneet mahdollisuutta pienen viiveen jälkeen niin tehokkaasti, että samaan aikaan määrärahojen niukentumisen myötä avustuskohteita joudutaan jo priorisoimaan tarkasti. Tiekuntien on syytä myös varautua kieltävään avustuspäätökseen.
![Siltarummut yksityistiellä.](/data/images/public/69817879/70067796/deb3e61b-4a13-49b2-85bd-720f29a3e8bf-w_720.jpg)
Vuonna 2023 hakemuksia on tullut koko Suomessa moninkertainen määrä edellisiin vuosiin verrattuna, ja enemmistö ELY-keskuksista on sitonut suurimman osan jo myönnetyistä vuosien 2022–2023 määrärahoista nyt sisällä oleviin hakemuksiin.
– ELY-keskuksiin on tullut hakemuksia loppuvuodesta useita satoja. Hakemusten tarvitsema avustusmäärä ylittää huomattavasti käytettävissä olevat määrärahat. Nämä hakemukset siirtyvät käsiteltäväksi ensi vuodelle, kertoo rakennusasiantuntija Erja Vainionpää Keski-Suomen ELY-keskuksesta.
Valtion talousarvioesityksessä on varattu vuodelle 2024 yksityisteiden perusparannusavustuksiin ja erityiskohteisiin (sisältäen yksityistielautat/-lossit ja jäätiet) yhteensä 8,5 miljoonaa euroa. Tästä Traficom voi jakaa tämänhetkisen tiedon mukaan ELY-keskuksille parannusavustuksiin yhteensä noin 5 miljoonaa euroa. Määrärahojen vähentäminen on merkittävää, kun ottaa huomioon, että vuosina 2021 ja 2022 määrärahat olivat lähes 30 miljoonaa euroa/vuosi ja kuluvana vuonnakin 23 miljoonaa euroa.
Tarkka priorisointijärjestys määrittää
Lähtökohtaisesti avustuksia myönnetään jatkossa ensisijaisesti hankkeisiin, joissa liikennöinti tiellä on tapahtuneen vaurion vuoksi kokonaan estynyt tai uhkaa estyä. Tällaisia hankkeita ovat ELY-keskuksen näkökulmasta ennen kaikkea siltojen ja suurien rumpujen korjaaminen.
Tarkempi priorisointijärjestys löytyy Traficomin sivuilta (pdf).
Priorisointijärjestys ja samaan aikaan niukentuneet määrärahat tulevat aiheuttamaan sellaistenkin hankkeiden avustushakemusten hylkäyksiä, jotka paremman määrärahatilanteen aikana olisi hyväksytty. Vainionpää haluaa kuitenkin muistuttaa, ettei kyseessä välttämättä ole lopullinen ratkaisu.
– Hylkäävä päätös ei tarkoita asian lopullista hylkäämistä, vaan avustushakemuksen voi laittaa vireille uudestaan tulevina vuosina. Suunnitteluun käytetyt panokset, kuten kantavuusmittausraportti tai aukkolausunto ovat suunnittelukuluna myöhemminkin tukikelpoisia – olettaen, että raporttien teon jälkeen ei ole tehty mitään oleellista muutosta.
Yksityistieavustuksissa on tällä hetkellä jatkuva haku eli tiekunnat voivat jättää hakemuksia ympäri vuoden. ELY-keskukset ovat havainneet sisään tulevien hakemusten laadun heikkenemisen. Entistä useammin joudutaan pyytämään täydennyksiä, mutta siitä huolimatta laatu jää osassa hakemuksia heikoksi. ELY-keskus suosittelee käyttämään perusparannuksen suunnittelussa asiaan perehtyneitä alan ammattilaisia ja sähköistä hakumenettelyä.
Lisätietoja avustuksista: https://www.ely-keskus.fi/yksityistieavustukset
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakennusasiantuntija
Erja Vainionpää
p. 0295 024 076
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Keski-Suomen ELY-keskus
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
![](/data/images/public/69817879/70067796/abda844f-ae21-47a2-9ea4-82b744300cef-w_780.jpg)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Työttömyys kesäkuussa 13,3 prosenttia23.7.2024 08:00:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli kesäkuun lopussa yhteensä 16 781 työtöntä työnhakijaa. Se on 985 (6,2 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 1 808 henkilöä enemmän kuin kuukausi aiemmin. Iso nousu kuukauden takaiseen selittyy mm. koulujen päättymisellä.
Keski-Suomi on saamassa lisää perinnebiotooppeja11.7.2024 13:27:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomi on saamassa lisää perinnebiotooppeja ja kosteikkoja. Maatalouden ympäristösopimusten ala maakunnassa on nyt noin 1 100 hehtaaria, ja Keski-Suomen ELY-keskuksesta on haettu uutta alaa noin 70 hehtaarin edestä.
Peltovalvonnat aloitettu Keski-Suomessa – valvonnassa noin 60 maatilaa8.7.2024 10:59:22 EEST | Tiedote
Peltotukien valvonnat aloitettiin Keski-Suomessa heinäkuun ensimmäisellä viikolla. ELY-keskuksen tarkastajien työlistalla on noin 60 maatilaa. Viime kesänä käynnistynyttä satelliittivalvontaa tarkennetaan.
Mt 630 kunnostustyöt välillä Kuikka-Uurainen ovat alkaneet8.7.2024 08:59:34 EEST | Tiedote
Kesän aikana kunnostetaan maantie 630 Kuikan ja Uuraisten väliltä. Yhteensä päällystetään 15,0 kilometriä. Kohteen työt on aloitettu jo kuivatuksen kunnostustöillä. Uuraisilla päällystetään lisäksi Saarijärven suuntaan maanteitä 6304 ja 627 yhteensä noin 1,0 kilometriä.
Keski-Suomen ELY-keskuksen myönsi lähes 72 000 euroa rakennusperinnön hoitoavustuksia5.7.2024 13:39:12 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus on myöntänyt avustuksia rakennusperinnön hoitoon. Avustuksilla tuetaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja niiden lähiympäristön säilyttäviä kunnostuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme