Sofia Virta: PISA-tulokset ovat hälyttäviä – hallituksen koulutusleikkaukset peruttava
5.12.2023 15:07:44 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Tänään julkaistut PISA-tulokset kertovat karua kieltä siitä, mihin suuntaan suomalainen osaamistaso on kääntymässä. Hallituksen panostukset perusopetuksen vahvistamiseen ovat oikeansuuntaisia, mutta osin nurinkurisia. Samaan aikaan kun hallitus pistää rahaa toiseen taskuun, se vie toisesta ja kokonaisuudessaan hallituksen koulutuspanostukset kääntyvät miinusmerkkisiksi.

- Hallituksen tulisi perua koulutukseen kohdistuvat leikkaukset, ja suunnata opettajia ja ohjaajia lisää niihin kouluihin ja päiväkoteihin, joissa oppilaiden lähtökohdat ovat kaikkein vaikeimmat. Kuntien rahoitusta ei pidä leikata tilanteessa, jossa koulutus on kuntien suurin yksittäinen tehtävä, Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii.
Kouluissa muurataan joka päivä hyvinvointivaltion peruskiveä, josta jokainen lapsi ja nuori on saanut tarvittavat välineet tavoitella unelmiaan yhdessä muiden kanssa. Vihreiden mielestä nyt olisi aika suunnata panokset koulutuspolun alkuun ja varmistaa kaksivuotisen esiopetuksen jatko kokeilusta saatujen tulosten pohjalta.
- On pettymys, ettei Orpon hallitus panosta lasten koulutuspolun alkuun ja esimerkiksi varhaiskasvatuksen henkilöstön saatavuuteen. Juuri päiväkoti ja koulu voivat suojata ja kannatella lasta silloin, kun kotona on vaikeaa.
Hallituksen leikkaukset lastensuojelusta, nuorisotyöstä, kouluilta, kotoutumisesta ja perheiden toimeentulosta syventävät railoja ja murentavat tasa-arvoa yhteiskunnassa. On kestämätöntä, että taakkaa talouden sopeutuksesta kantavat etunenässä lapset ja nuoret.
- Haluan muistuttaa myös, että lapsella on kotona vaikeaa tai vanhemmilla on esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmia, on varmaa, että lapsi kantaa perheen haasteita repussaan myös koululuokkaan. Eivät opettajat ja koulu pysty yksin pysäyttämään oppimistulosten laskua, vaan siihen tarvitaan tueksi vahva hyvinvointiyhteiskunta, Sofia Virta summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Tiina Elo: Datakeskustyömaiden työoloihin on puututtava25.9.2026 10:03:43 EEST | Tiedote
Julkisuuteen on tullut tietoja Googlen Haminan datakeskuksen työmaalla olevista epäkohdista. Vihreiden kansanedustaja Tiina Elo vaatii datakeskustyömaille tarkempaa valvontaa ja uutta lainsäädäntöä, jolla saadaan työhön liittyvä hyväksikäyttö loppumaan.
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta: Pääministerin kutsuttava puheenjohtajat koolle, jos riskiarviot asehankinnoista ovat muuttuneet23.9.2026 15:42:10 EEST | Tiedote
Puolustusministeri Antti Häkkänen on perustellut eduskunnan täysistunnossa vierailuaan Israeliin sillä, että ilman sitä Suomen ilmapuolustushankinnat olisivat voineet vaarantua. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii pääministeri Petteri Orpoa kutsumaan eduskuntapuolueiden puheenjohtajat koolle ja kertomaan heille luottamuksellisesti, onko hankintaan liittyvä riskiarvio muuttunut.
Kouluruokailusuositus ei toteudu eikä sitä valvota – useissa kouluissa syödään hätäisesti jo klo 10. Vihreiden Mari Holopainen vaatii opetusministeri Adlercreutzilta toimia22.9.2026 13:21:29 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen (vihr.) vaatii kirjallisessa kysymyksessään hallitusta selvittämään, kuinka monessa Suomen peruskoulussa kouluruokailusuosituksen mukainen vähintään 30 minuutin ruokailuaika ei toteudu. Holopainen esittää myös, että selvitetään, kuinka suuri osuus oppilaista saa lounaan suosituksen mukaisesti klo 11-12 välisenä aikana. Hän edellyttää myös konkreettisia toimia niiden koulujen tilanteen korjaamiseksi, joissa suositus ei toteudu.
Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa: pitäisikö budjettikirjan kannessa olla lastensuojelunuoren kuva?22.9.2026 11:33:01 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Hallituksen ja vihreiden välillä vallitsee perustavanlaatuinen arvoero, kuvasi vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen. Ryhmäpuheenvuorossa hän arvosteli ankarasti hallituksen talouspolitiikan linjaa – ja kysyi inhimillisyyden perään.
Virta vetoaa SDP:hen: Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt vastapainoksi Orpon hallituksen linjattomuudelle21.9.2026 19:09:30 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto on ilmoittanut tukevansa Vihreiden esittämää epäluottamusta puolustusministeri Antti Häkkäselle tämän Israel-vierailun vuoksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kutsuu nyt myös SDP:tä mukaan rintamaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme