Kainuun ELY-keskuksen lausunto Puolangan Vaarinkankaan tuulivoimapuiston YVA-ohjelmasta
Haarasuonkankaan Tuulipuisto Ky suunnittelee tuulivoimaloiden rakentamista Puolangan lounaisosaan Vaarinkankaalle. Kainuun ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta (YVA).

Haarasuonkankaan Tuulipuisto Ky suunnittelee Puolangan Vaarinkankaalle enintään 12 tuulivoimalan rakentamista. Suunniteltujen voimaloiden yksikköteho on 6–14 megawattia ja voimaloiden kokonaiskorkeus enintään 350 metriä. YVA-menettelyn on tarkoitus edetä samanaikaisesti hankkeen vaatiman osayleiskaavoituksen kanssa.
Hankealue sijaitsee Puolangan kunnan lounaisosassa. Tuulivoimapuiston hankealue on noin 20 km2 ja se sijaitsee noin 24 kilometriä Puolangan taajama-alueesta lounaaseen ja noin 22 kilometriä Vaalan taajama-alueesta koilliseen. Hankealue rajautuu Vaalan kunnanrajaan ja samalla Pohjois-Pohjanmaan maakuntarajaan.
Hankealueella tuotetun sähkön siirtoon valtakunnanverkkoon on tarkastelu kolmea vaihtoehtoa. Ulkoisen sähkönsiirron suunnitteluvaihtoehdoissa SVE1 ja SVE2 tuulivoimapuistoon rakennetaan sähköasema ja tuulivoimapuisto liitetään uudella 400 kilovoltin voimajohdolla Fingridin suunnittelemaan Nuojuankangas–Seitenoikea 400+110 kV -voimajohtoon (Fingrid 2023a). Voimajohtoreittivaihtoehdot (SVE1 ja SVE2) sijoittuvat pääosin Puolangan kunnan alueelle. Vaihtoehdossa SVE1 uuden voimajohdon pituus on noin 14 kilometriä ja se sijoittuu reitin eteläosassa hieman alle kahden kilometrin matkalla Paltamon kunnan alueelle. Reittivaihtoehto SVE2 on noin 19 kilometriä pitkä ja siitä noin viisi kilometriä sijoittuu Vaalan kuntaan. Yhtenä vaihtoehtona (SVE0) on, että Vaarinkankaan hanke liitetään Haarasuonkankaan tuulivoimapuiston hankealueelle rakennettavalle sähköasemalle maakaapeleilla
Yhteysviranomainen tiedotti arviointiohjelmasta ja sen nähtävillä olosta sekä mielipiteiden ja lausuntojen esittämisen mahdollisuudesta julkisella kuulutuksella 4.10.-2.11.2023.
Nähtävillä oloaikana saatiin 22 lausuntoa ja 3 mielipidettä. Lausunnoissa ja mielipiteissä korostuvat erityisesti yhteisvaikutukset seudun muiden vireillä olevien tuulivoimahankkeiden kanssa. Vaikutusten osalta oltiin huolissaan erityisesti maisemaan, luontoon ja ihmisten elinoloihin kohdistuvista vaikutuksista, kuten melu- ja välkevaikutuksista.
Yhteysviranomainen toteaa, että arviointiohjelma täyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun asetuksen 3 §:n sisältövaatimukset, kun lausunnossa esitetyt tarkennukset ja lisäykset otetaan huomioon.
Arviointisuunnitelma ja ELY-keskuksen lausunto kokonaisuudessaan löytyvät ympäristöhallinnon verkkosivuilta: www.ymparisto.fi/vaarinkangastuulivoimaYVA.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
Ympäristöasiantuntija Emma Keränen
p. 0295 027 626, emma.keranen@ely-keskus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Puolangan Vaarinkankaan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtäville (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)22.10.2025 11:51:36 EEST | Tiedote
Haarasuonkankaan Tuulipuisto Ky on toimittanut Kainuun ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Puolangan Vaarinkankaan tuulivoimahankkeesta. Puolangan kunnan lounaisosaan sijoittuvalle hankealueelle ollaan suunnittelemassa enintään 12 voimalaa. Ympäristövaikutusten arviointiselostus on nähtävillä 1.12. saakka. Hankkeen yleisötilaisuus pidetään 11.11.2025 Puolankajärven koululla.
Kainuun työttömyys pieneni toista kuukautta putkeen21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli syyskuun lopussa vajaat 2 800 työtöntä työnhakijaa. Työttömyys laski Kainuussa ainoana alueena. Työttömyysaste oli alueista neljänneksi matalin. Työvoiman kysyntä oli lähellä vuoden takaista tasoa.
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 09:32:29 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Naapurinvaaran valtakunnallinen maisemanhoitoalue hyväksyttiin OECM-alueeksi14.10.2025 12:38:02 EEST | Tiedote
Naapurinvaaran valtakunnallisella maisemanhoitoalueella on tehty vuosia töitä arvokkaan luonnon ja maiseman säilymiseksi. Luontoarvojen pitkäjänteinen suojelu oli yksi kriteereistä, jonka perusteella ympäristöministeriö hyväksyi Naapurinvaaran maisemanhoitoalueen monimuotoisuutta tukevaksi alueeksi (OECM). Päätöksen myötä Naapurinvaaran hehtaarit kirjataan maailmanlaajuiseen suojeltujen ja monimuotoisuutta tukevien alueiden tietokantaan, ja ne ovat osa Suomen suojelutavoitteiden täyttymistä.
Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen YVA-selostuksen täydennys nähtäville (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)7.10.2025 09:48:58 EEST | Tiedote
Solarwind Finland Oy suunnittelee tuulivoimaloiden rakentamista Puolangan Ahvenvaaraan. Kainuun ELY-keskukselle on jätetty täydennys hanketta koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (YVA-selostus), ja se on nyt nähtävillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme