Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Sofia Vikman: Hallitus toimii Pisa-tulosten kääntämiseksi nousuun

Jaa

Tänään julkistetut PISA-tulokset ovat huolestuttavaa luettavaa. Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sofia Vikmanin mukaan Orpon hallitus on jo tarttunut työhön perusopetuksen laittamiseksi kuntoon.

Sofia Vikman.
Sofia Vikman.

Suomalasinuorten oppimistulokset ovat yhä heikentyneet niin matematiikan, luonnontieteiden kuin lukemisenkin osaamisessa. Kansanedustaja, Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sofia Vikmanin mukaan Orpon hallitus on jo tarttunut työhön perusopetuksen laittamiseksi kuntoon.

"Hallitusohjelmaneuvotteluissa lähdimme siitä, että osaamisen pohja eli perustaidot tarvitsevat vahvistamista.  Jokaisella peruskoulun päättävällä nuorella on oltava riittävät luku-, lasku- ja kirjoitustaidot toisen asteen opintoihin. Hallitus uudistaa oppimisen tukea koskevan lainsäädännön siten, että lasten riittävä tuen saanti perusopetuksessa turvataan ja opetushenkilöstön hallinnollinen taakka vähenee", toteaa Vikman.

Perustaitojen oppimiseen perusopetuksen ensimmäisillä luokilla satsataan. Hallitusohjelmassa on sitouduttu kolmen vuosiviikkotunnin lisäämiseen peruskoulun alaluokille.

"Lisätunneilla vahvistetaan oppilaiden perustaitoja eli lukemista, kirjoittamista ja laskemista. Tämä on tärkeä ja tervetullut panostus. Lapset tarvitsevat aikaa oppia ja opettajat työrauhaa ja aikaa keskittyä työhönsä", sanoo Vikman.

Erityisen tervetulleena Vikman pitääkin koulurauhan vahvistamista.

"Hallitusohjelmaan on kirjattu, että opettajille mahdollistetaan kännyköiden ja älylaitteiden kieltäminen oppitunneilla tarvittaessa", toteaa Vikman

Vikmanin mukaan on luotava tulevaisuudenuskoa siihen, että Suomi viedään koulutuksessa takaisin maailman huipulle.

"Juuri siksi hallitus panostaa koulutukseen, vaikka muilta toimialoilta joudutaan tekemään hyvin kipeitä leikkauksia. Erityisesti varhaiset vuodet ja perusopetus painottuvat hallituksen panostuksissa", lisää Vikman.

Tutkimustulosten mukaan oppimistulosten nostamiseksi tarvitaan perusopetuksessa erityisesti opettajien tiivistä yhteistyötä sekä ennaltaehkäisevää yhteistyötä koulun, kodin ja esimerkiksi sosiaali- ja nuorisopalveluiden välillä.

"Panostuksilla tasa-arvorahaan kouluihin saadaan lisää aikuisia ja opettajien yhteistyön mahdollisuuksia voidaan parantaa. Hallitus on päättänyt lisäksi edistää koulu- ja oppilaitosnuorisotyötä sekä turvallisten aikuisten läsnäoloa kouluissa. Pirkanmaalla koulunuorisotyöllä on saatu jo paljon hyvää aikaan ja on hienoa, että nyt myös hallitus satsaa toimintaan ensi vuonna 3 miljoonaa euroa", toteaa Vikman.

Vikmanin mukaan maailman paras peruskoulu vaatii toteutuakseen yhteistä tietoon pohjautuvaa kehitystyötä sekä pitkäjänteistä toimintaa.

"Erityisen tärkeää on nyt kääntää katse tulevaan ja ymmärtää vielä nykyistä laajemmin juurisyitä oppimistulosten laskulle. Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtajana olen iloinen siitä, että peruskoulun tulevaisuustyö on käynnistetty", Vikman päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Sammallahti: Kiitos hallituksen kesämökkiläisten rakennusprojektit alkavat vasarasta eikä virastosta2.7.2025 07:23:00 EEST | Tiedote

Orpon hallituksen lisäykset vuoden alussa voimaan tulleeseen rakentamislakiin sujuvoittavat kesämökkiläisten ja omakotiasujien kesäprojekteja. ”Uusi laki mahdollistaa esimerkiksi kesäkeittiön, katetun terassin tai vaikkapa liiterin rakentamisen ilman, että kesälomaa tarvitsee käyttää lupaviidakkoa raivaten kunnan virastotalolla”, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti.

Kokoomuksen Valkonen: ”Kukaan yrittäjä ei tahdo irtisanoa ilman hyvää syytä”1.7.2025 11:25:59 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkosen mukaan lakiesitys irtisanomisen helpottamisesta madaltaa työllistämisen kynnystä erityisesti pk-yrityksissä ja vahvistaa oikeudenmukaisuutta työpaikoilla. Valkonen muistuttaa alisuoriutumisen olevan jo nyt irtisanomisperuste, jonka kriteereitä esityksessä täsmennetään. ”Selkeät pelisäännöt hyödyttävät sekä työntekijöitä että työnantajia.”

Kokoomuksen Partanen: Mäkysen puheet ovat osoitus SDP:n talouspolitiikan sekavuudesta – ”Missä Lindtmanin leikkauslistat?”30.6.2025 11:05:01 EEST | Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen haluaa perua hallituksen säästötoimia ja työmarkkinoille tehtyjä uudistuksia. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partasen mukaan SDP:n pitkään jatkunut talouspolitiikan linjan sekavuus on vastuutonta tilanteessa, jossa valtiovarainministeriö varoittaa jopa 5-9 miljardin euron lisäsopeutustarpeesta ensi vaalikaudella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye