Työllisyystilanne on heikentynyt ja heikkenee edelleen
Työllisyystilanne on heikentynyt vuodentakaisesta ja heikko suhdanne välittyy myös työmarkkinoille. Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurri arvioi myönteisen työllisyyskehityksen taukoavan ja lomautusten määrän kiihtyvän lähikuukausina.
Tilanne työmarkkinoilla on heikentynyt kesän jälkeen. Työvoiman kysyntää ja tarjontaa kuvaavissa tunnusluvuissa alkaa näkyä negatiivista muutosta sekä vuodentakaiseen ajankohtaan että edellisiin kuukausiin nähden. Myös tulevien kuukausien näkymät ovat vaisut, kun taantuma uhkaa.
Tilastokeskuksen mukaan työllisten määrä on vähentynyt yli 30 000:lla viime vuoden lokakuuhun verrattuna. Lokakuussa 20–64-vuotiaiden työllisyysaste oli 77,4 prosenttia. Laskua oli 1,6 prosenttiyksikköä.
Saman ikäluokan työllisyysasteen trendi on laskenut 78,5 prosentista 78 prosenttiin. Työllisyysasteen laskusta huolimatta trendiluku on kulkenut melko vaakatasossa.
– Työllisyys ja työttömyys kuitenkin vaihtelevat kuukausitasolla melko paljon. Työmarkkinalukujen muutos edelliseen kuukauteen verrattuna kertoo siis lähinnä kausi-ilmiöstä eikä välttämättä suhdannekehityksestä. Kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistetut trendisarjat sen sijaan kuvaavat paremmin suhdanne- ja pidemmän aikavälin kehitystä, Hurri sanoo.
Työmarkkinatilanne oli vielä alkusyksystä hyvä, mutta vuodenvaihdetta kohti mentäessä se kääntyi heikompaan suuntaan. Tämä näkyy sekä työttömien että avoimien työpaikkojen määrässä. Heikko suhdanne alkaa siis näkyä myös työmarkkinoilla.
Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan sekä kaikkien työnhakijoiden että työttömien työnhakijoiden määrä on noussut vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna. Työttömiä työnhakijoita oli lähes 24 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Luvussa näkyy erityisesti kokoaikaisesti lomautettujen määrä: useat yritykset ovat syksyllä kertoneet lomautuksista.
Kokoaikaisesti lomautettuja oli lokakuussa yli 10 000 enemmän kuin vuoden 2022 vastaavana ajankohtana. Syyskuusta kokoaikaisesti lomautettujen määrä kasvoi 3 500:lla. Työ- ja elinkeinoministeriön tekemän ennusteen mukaan lomautusten määrä kasvaa edelleen talven aikana.
– Työmarkkinoilla ei toistaiseksi ole nähtävissä positiivista kehitystä. Ennusteiden mukaan heikko suhdanne alkaa helpottaa seuraavan vuoden aikana, mutta työllisyystilanteeseen se ei vielä vaikuta, Hurri sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
ekonomisti Paavo Hurri 020 180 1810
Linkit
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Yritystukien painopiste siirtyi tki-toimintaan10.4.2025 08:53:49 EEST | Tiedote
Viime vuonna maksettiin aikaisempaa vähemmän yritystukia, mutta niiden painopiste siirtyi uusien innovaatioiden kehittämiseen.
Kuluttajat ovat tarpeettoman pessimistisiä taloustilanteeseen nähden27.3.2025 09:11:25 EET | Tiedote
Viime kuukausien talousennusteet ovat ennustaneet parempia aikoja, mutta kuluttajien luottamus laahaa perässä.
KUTSU: Miksi työ kuormittaa mieltä?13.3.2025 08:03:40 EET | Kutsu
Järjestäjät: Insinööriliitto ja MIELI ry Aika: 27.3.2025 klo 11:00-11:45 Paikka: Pikkuparlamentti, Kansalaisinfo Kahvitarjoilu ennen tilaisuutta Mielenterveyden häiriöt olivat yleisen syy sairauspäivärahalle viime vuonna. Mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa sai yli 100 000 henkilöä vuonna 2024 (Kela). Mielenterveysperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet muodostavat jo yli puolet kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä (Eläketurvakeskus). Erityisesti alle 45-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeistä valtaosa johtuu mielenterveyden ongelmista. Miksi työ kuormittaa mieltä? Onko asialle tehtävissä mitään? Ohjelma Tilaisuuden avaus, edunvalvontajohtaja Petteri Oksa, Insinööriliitto Miksi työ kuormittaa mieltä? Johtaja Timo Lehtinen, MIELI ry Ratkaiseeko politiikka mielenterveyskriisin? Millä politiikkatoimilla tuetaan työelämän mielenterveyttä? Puheenvuorot kansanedustajat Saara-Sofia Siren (kok.) ja Pinja Perholehto (sd.)
Tullit uhkaavat teollisuuden lupaavaa kasvua10.3.2025 09:03:50 EET | Tiedote
Teollisuuden tilaukset ja tuotanto kasvoivat tammikuussa vuoden takaisesta. Talouden kasvua uhkaa kuitenkin suurvaltojen välinen kauppasota.
Pysyvän oleskeluluvan saamista pitää helpottaa7.3.2025 13:06:45 EET | Tiedote
Insinööriliitto (IL) ja Tekniikan Akateemiset (TEK) vastustavat hallituksen esittämiä tiukennuksia pysyvän oleskeluluvan saamiseen. Pysyvä oleskelulupa vahvistaa ihmisen sitoutumista Suomeen ja mahdollistaa suuremman riskinottokyvyn. Kansainvälisten osaajien lupaehtoja tulee helpottaa merkittävästi tiukennuksien sijasta. Tämä parantaisi Suomen kilpailukykyä ja vetovoimaa kansainvälisten osaajien houkuttelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme