Kumppanuussopimus Tampereen yliopiston ja Fastemsin välillä tiivistää yhteistyötä entisestään
8.12.2023 09:37:56 EET | Tampereen yliopisto | Tiedote
CNC-automaatioratkaisuja tuottava Fastems Oy ja Tampereen yliopisto ovat solmineet laaja-alaisen, strategisen kumppanuussopimuksen seuraavaksi viideksi vuodeksi.

Sopimuksessa määritellään kokonaisvaltainen kumppanuus, johon kuuluu esimerkiksi henkilöstön kehittämistä, uusien osaajien kouluttamista, tutkimusyhteistyötä ja liiketoimintaymmärryksen lisäämistä. Tampereen yliopisto ja Fastems ovat jo ennestään omistaneet yhdessä FMS Training Center -koulutusympäristön, jonka kehittämistä jatketaan entistä määrätietoisemmin tutkimus- ja kehitysympäristönä.
Osaamisen kehittäminen yhteistyössä
Strategisen kumppanuussopimuksen merkitys on Fastemsille monialainen. Tutkimustoiminnan vahvistaminen mahdollistaa uusien näkökulmien ja kyvykkyyksien saamisen tutkimukseen ja tuotekehitykseen, mikä on tärkeää alalla, jossa teknologia kehittyy jatkuvasti. Kumppanuussopimuksen myötä halutaan edistää myös henkilöstön strategisesti tärkeän osaamisen kehittämistä siten, että se palvelee Fastemsin tulevaisuuden kasvutavoitteita. Lisäksi yhteistyö tulevaisuuden osaajien rekrytoinnissa nähdään merkittävänä.
– Tampereen yliopisto on jo nykyisin Fastemsille olennaisen tärkeä yhteistyökumppani niin tulevaisuuden osaajien kouluttajana kuin tulevaisuuden teknologioiden kehittäjänäkin. Tämä strateginen kumppanuussopimus mahdollistaa entistä syvemmän ja systemaattisemman yhteistyön sekä osaamisten kehittämisessä että tutkimus- ja kehitystoiminnan vahvistamisessa. Uskon, että yhteistyön avulla voimme osaltamme vahvistaa sekä Fastemsin että Tampereen seudun kasvua ja kilpailukykyä, kommentoi Fastemsin toimitusjohtaja Mikko Nyman.
Tutkimus ja koulutus liiketoiminnan tukena
Tampereen yliopiston tavoitteena on nyt solmittavan kumppanuussopimuksen myötä oppia enemmän Fastemsin liiketoiminnasta ja siitä, miten tutkimuksen ja koulutuksen avulla pystytään tukemaan yrityksen tavoitteita. Kumppanuuden myötä yliopisto saa tietoa yrityksen aidoista haasteista ja sitä kautta voi kehittää omaa toimintaansa tukemaan paremmin erilaisten yritysten tarpeita.
– Uskomme laaja-alaisen yhteistyön kautta molempien osapuolien saavan merkittävästi enemmän hyötyjä kuin pistemäisten hankkeiden kautta saataisiin, kertoo Tampereen yliopiston tutkimus- ja innovaatiopalveluiden johtaja Pauli Kuosmanen.
Yliopisto tarjoaa monipuolisesti yhteistyön malleja yrityksille
Tampereen yliopiston yritysyhteistyö on kansainvälisesti arvioitu Suomen parhaiten toimivaksi ja yhteistyön malleja kehitetään jatkuvasti. Yliopisto korostaa verkostoitumisen kautta saatavia etuja ja yhteistyö eri toimijoiden välillä tuottaa hyötyä kaikille osapuolille.
Strategisten kumppanuuksien avulla yliopisto pystyy ymmärtämään kumppaneidensa tarpeita ja näin auttamaan tulevaisuuden liiketoimintahaasteissa paremmin. Tampereen yliopistolle on arvokasta päästä tekemään tutkimusta aitojen, yritysten tarpeista nousevien aiheiden parissa. Tavoitteena on, että kumppanit hyötyvät yliopiston monitieteisyydestä ja saavat myös uusia näkökulmia liiketoiminnan kehittämiseen yllättävistäkin näkökulmista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauli KuosmanenJohtaja, tutkimus- ja innovaatiopalvelutTampereen yliopisto
Puh:050 304 5934pauli.kuosmanen@tuni.fiMatti SaarinenR&D Project and Portfolio ManagerFastems Oy
Puh:040 865 2322matti.saarinen@fastems.comKuvat

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Fastems on maailman johtava CNC-automaatioratkaisujen toimittaja, jolla on yli 40:n vuoden ja 4500:n asennuksen kokemus yli 100:n eri kone- ja laitevalmistajan kanssa. Fastemsin ratkaisuilla voidaan lisätä tuotannon tehokkuutta ja ratkaista perustavanlaatuisia haasteita muuttuvaeräisessä tuotannossa, joita kaikki teolliset valmistajat kohtaavat paikallisista konepajoista globaaleihin yrityksiin. Fastemsin tehtävänä on auttaa valmistajia hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla vuoden kaikki 8760 tuntia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Kohtaaminen mukaan digihoitoon – digipalvelut eivät saa jäädä yksisuuntaisiksi tiedonvälityksen kanaviksi16.9.2026 08:45:09 EEST | Tiedote
Terveydenhuollon digipalvelut pitää nähdä alustoina, joilla potilas ja terveydenhuollon ammattilainen kohtaavat – ei vain paikkoina, joissa potilas vastaanottaa ja tuottaa tietoa. PROSHADE-tutkimuskonsortion politiikkasuositus kehottaa, että vuorovaikutus on säilytettävä myös digitaalisissa palveluissa.
Nuorten miesten huono fyysinen kunto on yhteydessä mielenterveyden häiriöihin15.9.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksen mukaan suomalaisten nuorten miesten kestävyys- ja lihaskunnon sekä mielenterveyden häiriöiden välillä on merkitsevä yhteys ja koronapandemian yhteydessä nuorten miesten lihavuus edelleen yleistyi. Vyötärölihavuuden ja -ylipainon lisääntyminen voivat kasvattaa esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien määrää. Varusmiespalveluksen kaltaiset ympäristöt voivat tehokkaasti parantaa erityisesti riskiryhmien terveyttä.
Paavo V. Suomisen rahastolta 500 000 euron lahjoitus kylmätekniikan opetukseen14.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Paavo V. Suomisen rahasto lahjoittaa 500 000 euroa Tampereen yliopistolle kylmätekniikan opetuksen sekä matalan lämpötilan teknologioiden tutkimuksen ja kehittämisen tukemiseen. Lahjoitus tukee alan pitkäjänteistä kehittämistä ja vauhdittaa uusia tutkimusavauksia.
Voiko digitalisaatio parantaa mielenterveyttä? DIGIMENT-hankkeelle kuuden miljoonan euron rahoitus11.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote
Digitalisaatio ja tekoäly muuttavat nopeasti tapoja, joilla ihmiset oppivat, käyttävät palveluita ja hakevat apua. Tampereen yliopiston johtamassa DIGIMENT-tutkimuskonsortiossa selvitetään, miten digitaalisia ympäristöjä voidaan hyödyntää mielenterveyden edistämisessä, ongelmien varhaisessa tunnistamisessa ja hoidon kehittämisessä.
Mobiilipeli aktivoi kaupunkilaiset suojelemaan uhanalaista perhosta Tampereella8.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Nekalassa toteutettu INNATURE-luontopeli on päättynyt. Kesän aikana kaupunkilaiset etsivät ja kuvasivat Crowdsorsa-mobiilipelin avulla metsäapilaa, joka on erittäin uhanalaisen mäkihiilikoin ravintokasvi. Pelaajat tekivät alueelta yhteensä noin 85 havaintoa apilan kasvupaikoista. He osallistuivat peliin vapaaehtoisesti ilman rahallista palkkiota.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme