Gummerus

Kalle Päätalon Iijoki-sarjan äänikirjoja on kuunneltu yli miljoona tuntia

Jaa

Äänikirjojen kuuntelijat ovat ottaneet omakseen Gummeruksen historian massiivisimman äänikirjatuotannon. Kalle Päätalon Iijoki-sarjan romaaneja on kuunneltu tähän mennessä jo yli miljoona tuntia. Kaikkiaan 26-osaisen kirjasarjan teoksista on ilmestynyt Toni Kamulan lukemina äänikirjoina tähän mennessä yhdeksän romaania ja sarjan 10. osa Liekkejä laulumailla ilmestyy äänikirjana 14.12.

Liekkejä laulumailla
Gummerus

Taivalkoskella syntyneen Kalle Päätalon (1919–2000) omaelämäkerrallinen Iijoki-sarja kuvaa paitsi päähenkilönsä elämää myös Suomen historiaa. Sarjan kokonaiskesto äänikirjoina on arviolta 600 tuntia, ja Gummerus julkaisee sitä kuuden romaanin vuosivauhdilla. 

“Hyvä kirjallisuus kestää aikaa. Iijoki-sarja on erinomainen esimerkki siitä, miten sähköiset muodot ovat antaneet menneiden vuosien teoksille uuden elämän. Uskon, että Päätalo on löytänyt uutta yleisöä sen vuoksi, että hänen teoksensa puhuttelevat ja koskettavat lukijoita aikaan ja paikkaan katsomatta”, kotimaisen kaunokirjallisuuden ja digitaalisten kirjojen kustantaja Aleksi Pöyry kertoo. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Gummerus

Vuonna 1872 perustettu Gummerus on Suomen vanhin yleiskustantamo. Toteutamme edelleen perustajamme Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

ENNAKKOTIEDOTE: Rahasta puhuminen on parisuhteen hoitamista – Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa ilmestyy 21.5.30.4.2025 11:00:31 EEST | Tiedote

Kuka maksaa ravintolalaskut tai lasten kurahaalarit, kun toinen tienaa enemmän kuin toinen? Kannattaako kaikki jakaa 50-50 -periaatteella? Miten luokkatausta näkyy parisuhteen raha-asioissa? Mikä on rahaminä tai fuck you –rahasto? Entä mitä tarkoittavat avio-oikeus ja ositus ja miten varautua eroon taloudellisesti? Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa (Gummerus) kertoo kaiken tarpeellisen rakkaudesta ja rahasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye