Tavanomainen palkansaaja maksaa ensi vuonna noin 560 euroa vähemmän veroja
12.12.2023 12:58:57 EET | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote
Tavanomainen 3 500 euroa kuukaudessa ansaitseva palkansaaja maksaa ensi vuonna n. 560 euroa vähemmän veroja kuin tänä vuonna, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn laskelmasta, jossa otetaan huomioon ansiotuloveron ja palkansaajan sosiaaliturvamaksujen lisäksi myös kulutusverot.

EVAn esimerkkilaskelma koskee 3 500 euroa kuukaudessa ansaitsevaa, autolla töissä käyvää ja vuokralla yksin asuvaa tamperelaista palkansaajaa, joka elää säästeliäästi (ks. oletukset tiedotteen lopussa). Laskelma on toteutettu EVAn Verokoneella, jossa voi laskea henkilön kokonaisuudessaan maksamat verot eri oletuksilla.
Esimerkissä palkansaajan tulot eivät muutu. Kaikkinensa esimerkin henkilön "kokonaisveroaste" laskee 38,9 prosentista 37,5 prosenttiin.
"Sosiaalivakuutusmaksujen muutokset sekä ansiotuloveron kevennys tukevat kansalaisten ostovoimaa ja yksityisen sektorin kasvua. Kansalaisten verotaakka on kansainvälisesti verraten kova, ja muun muassa OECD on suositellut työn verotuksen keventämistä. Suunta on nyt oikea. Hallituksen ei missään tapauksessa pidä tehdä ratkaisuja, jotka kääntäisivät suotuisan suunnan ", kommentoi EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää.
EVAn Verokone päivitetty vuoden 2024 tiedoilla
EVAn Verokone laskee palkansaajan kokonaisveroasteen. Kokonaisveroaste kertoo, mikä prosenttiosuus ansio- ja pääomatuloista menee valtion ja kuntien tuloveroihin, vakuutetun sosiaalivakuutusmaksuihin sekä kulutusveroihin. Tiedotteen esimerkkihenkilön veroaste on laskettu EVAn Verokoneella, joka löytyy osoitteessa www.totuusveroistasi.fi.
Esimerkin henkilö on alle 53-vuotias tamperelainen yksin asuva palkansaaja, jonka ansiotulot kuukaudessa ovat 3500 euroa. Vuokraan, lämmitykseen, veteen ja sähköön kuluu kuukaudessa 850 euroa, työpaikkaravintolaruokaan kuluu 250 euroa kuussa ja muihin ruokaostoksiin 200 euroa kuussa. Esimerkin henkilö ei tupakoi ja alkoholiin kuluu 50 euroa kuussa. Vaatteisiin, huonekaluihin ja siivoustarvikkeisiin kuluu keskimäärin 50 euroa kuussa. Oman auton käyttö ja bensa kustantaa 100 euroa kuukaudessa. Esimerkkihenkilö tekee yhden 600 euron kotimaan matkan vuodessa. Puhelin- ja nettiliittymä kustantaa yhteensä 60 euroa kuukaudessa. Vakuutukset (ml. autovakuutus ja kotivakuutus) on 75 euroa kuussa. Esimerkin henkilö on perusterve ja hän käy työterveyslääkärillä kaksi kertaa vuodessa ja ostaa lähinnä reseptivapaita peruslääkkeitä, joten terveydenhuolto ja lääkkeet kustantavat vain 240 euroa vuodessa. Kulttuuria henkilö harrastaa keskimäärin 20 eurolla kuussa ja liikuntasalin kortti kustantaa 35 euroa kuukaudessa. Henkilö lyhentää 50 euroa kuukaudessa kulutusluottoja, mutta on muutoin velaton.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emmiliina KujanpääJohtava veroasiantuntija
Puh:+358 40 768 0621emmiliina.kujanpaa@eva.fiMikko LaaksoViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 383 9432mikko.laakso@eva.fiLinkit
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Venäjän luoma epävarmuus ja riskien välttely jarruttavat suomalaisten mielestä talouskasvua7.2.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten mielestä Suomen viime vuosien heikko talouskasvu johtuu ennen kaikkea Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamasta epävarmuudesta ja yhteiskunnassa vallitsevasta riskejä välttelevästä ilmapiiristä, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset suhtautuvat vastahakoisesti ajatukseen puolustusverosta28.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset rahoittaisivat puolustusmenojen kasvua mieluummin karsimalla valtion muita menoja kuin kiristämällä verotusta, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Useimpien mielestä maamme menee väärään suuntaan – suomalaisuutta arvostetaan silti edelleen20.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomen tulevaisuuteen liittyvä pessimismi kasvaa ja selvän enemmistön mielestä maamme suunta on väärä, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta. Huolta aiheuttavat tällä hetkellä etenkin työttömäksi joutumisen vaara, terveydenhuollon palveluiden kustantaminen ja julkisen talouden ongelmat. Talouden ongelmat eivät ole kuitenkaan horjuttaneet kokemusta suomalaisuudesta onnena ja etuoikeutena.
EVA: EU:n yhteisvelka kääntyi vastatuuleen, vaikka EU-myönteisyys pysyy vahvana10.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset suhtautuvat selvän myönteisesti EU-jäsenyyteen ja euroon, mutta aiempaa harvempi on valmis hyväksymään EU:n rahoituksen kasvattamista tai EU:n yhteisvelkaa, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaisten velkahuoli kasvussa – useampi haluaa jatkoa menoleikkauslinjalle kuin veronkiristyksiä30.12.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten huoli valtion velkaantumisesta on kasvanut vuodentakaiseen nähden, ja enemmistö haluaa jatkaa julkisen talouden tasapainottamista myös tällä vaalikaudella. Kansalaisten keinovalinta painottuu aiempaa selvemmin menojen sopeutukseen: veronkiristyksiä kannattaa aiempaa harvempi, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme