30-vuotias Hyvää Suomesta -merkki juhlii työn merkeissä, rakkaudesta oman maan ruokaan
13.12.2023 07:50:00 EET | Ruokatieto Yhdistys ry | Tiedote
Nykypäivänä miltei kaikki suomalaiset tunnistavat elintarvikepakkauksista löytyvän sinivalkoisen joutsenen. Myös Joutsenlippuna tunnettu Hyvää Suomesta -merkki kertoo, että elintarvike on valmistettu Suomessa ja mikä oleellisinta, kotimaisista raaka-aineista. Joulukuun 16. päivä tulee kuluneeksi 30 vuotta Hyvää Suomesta -merkin julkistuksesta. Merkin synty vaati tuhansia ajokilometrejä ja paljon puhetta, jotta koko ruokaketju saatiin mukaan kotimaisen alkuperän asialle.

Hyvää Suomesta -alkuperämerkki syntyi Suomen EU-jäsenyyden kynnyksellä, kun tiedettiin, että ruokamarkkinat vapautuvat ja Suomeen alkaa virrata tuontiruokaa. Tuolloin mietittiin, miten suomalaiset voisivat helposti saada ruokakaupassa tietoonsa, mitkä tuotteet ovat kotimaisia.
Ensimmäinen Hyvää Suomesta merkitty tuote oli Atrian lenkkimakkara. Kovan työn tuloksena ensimmäisenä vuotena Hyvää Suomesta-merkkiin saatiin mukaan 2500 elintarviketta. Tänä päivänä Hyvää Suomesta -tuotteita on kaupoissa tarjolla lähes 13 000, ja merkinkäyttäjinä on noin 350 elintarvikealan yritystä ja tuottajaa. Merkkijärjestelmässä olevat yritykset ovat keskenään erilaisia ja usein myös kilpailijoita keskenään, mutta yhteistä kaikille Hyvää Suomesta -merkkiä käyttäville yrityksille on yhteinen sitoutuminen kotimaiseen raaka-aineeseen ja työhön.
Alusta asti merkillä on ollut tiukat kriteerit ja niiden noudattamista valvotaan ulkopuolisten tarkastajien toimesta. Vilunkipeliä ei juurikaan ole esiintynyt, ja poikkeamat valvonnoissa johtuvat yleensä inhimillisistä erehdyksistä.
Koko kansakunnan talkoot
Heti alussa ymmärrettiin, että alkuperämerkki menestyy vain, jos sen taakse saadaan niin tuottajat, teollisuus, kauppa, valtakunnan korkein johto kuin kuluttajatkin. Kyseessä oli koko kansakunnan talkoot, ja siinä onnistuttiin. Tällä hetkellä Hyvää Suomesta -merkki on kuluttajien silmissä Suomen arvostetuin alkuperästä kertova merkki.
Myös sinivalkoinen pakkausmerkki on kestänyt hienosti aikaa. Merkin suunnittelija graafikko Kyösti Varis valitsi merkin tunnukseksi joutsenen.
"Padat ja kattilat ovat eri puolilla maailmaa samanlaisia. Kyse on enemmän siitä, miltä alkulähteiltä ruoka on peräisin. Tätä kautta löytyi aineksia puhtaasta luonnosta ja joutsenesta.”
"Kotimainen ruoka oli meille suomalaisille sydämen asia 30 vuotta sitten, kun Hyvää Suomesta -merkki perustettiin. Se on sitä edelleen, ja oman maan ruoka ja omissa käsissämme oleva ruoantuotanto koetaan tässä ajassa yhä tärkeämpänä. Puhdas luonto ja osaava ruokaketju ovat edelleen ne tekijät, joista voimme olla onnellisia, ja joista Hyvää Suomesta -merkki kertoo", toteaa Ruokatieto Yhdistyksen toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi.
Liitteenä Riitta Mustosen kirjoittama artikkeli Joutsenlippu lähti liitoon, jossa kerrotaan, kuinka Hyvää Suomesta -merkki sai alkunsa 30 vuotta sitten. Artikkelissa haastatellaan Matti Niemelää, joka oli suurimmassa roolissa merkin synnyssä. Artikkeli on tiedotusvälineiden vapaasti käytettävissä ja julkaistavissa. Lisäksi liitteenä valokuva artikkelissa haastatellusta Matti Niemelästä. Kuvaaja on Vilja Tamminen.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi, Ruokatieto Yhdistys ry, puh. 050 511 8909
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni-Mari SyväniemiToiminnanjohtaRuokatieto Yhdistys ry
Puh:050 511 8909anni-mari.syvaniemi@ruokatieto.fiKuvat
Liitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ruokatieto Yhdistys ry
Vuoden ruokakasvattaja 2026 on Hanna Riikka Lappi, Aila Naalisvaaralle kunniakirja elämäntyöstä8.6.2026 14:23:23 EEST | Uutinen
Ruokatieto Yhdistys ry on valinnut Vuoden ruokakasvattajaksi 2026 Hanna Riikka Lapin Joroisista. Lisäksi tuomaristo myönsi elämäntyökunniakirjan jyväskyläläiselle Aila Naalisvaaralle hänen merkittävästä ja pitkäaikaisesta työstään ruokakasvatuksen kehittäjänä.
Ruokatiedon kasvujohtajaksi Marjukka Mattio25.5.2026 13:25:28 EEST | Tiedote
Ruokatieto Yhdistys ry:n kasvujohtajana ja Ruokaviennin yrityslähtöisen kasvualustan vetäjänä aloittaa 1.6.2026 MMM, agronomi Marjukka Mattio. Mattio toimii tällä hetkellä asiantuntijana MTK:ssa ja Maitovaltuuskunnassa.
Kolmannes kotien ruokakassin arvosta Hyvää Suomesta -merkittyä6.5.2026 14:23:43 EEST | Tiedote
Suomalaisten kotiin ostetun ruoan ostoskorin arvosta 31 % oli Hyvää Suomesta -merkittyä. Erityisen korkea markkinaosuus Hyvää Suomesta -tuotteilla oli siipikarja- ja munatuotteissa, hiutaleissa ja juotavissa maitotuotteissa (sisältäen kasvipohjaiset tuotteet). Vahvoja tuoteryhmiä olivat myös lihat ja useat maitotaloustuoteryhmät. (Lähde: Nielsen HomeScan 2025*)
Nuoret näyttivät esimerkkiä kasvisruoissa – Ruokavisan voiton vei Kuulammen koulu Tyrnävältä24.4.2026 16:51:21 EEST | Tiedote
Kasvikset nousivat päärooliin, kun peruskoululaiset mittelivät valtakunnallisen Ruokavisan finaalissa Helsingin Messukeskuksessa perjantaina 24.4.2026. Ruokavisan voiton vei Kuulammen koulu, jonka kasvispainotteinen menu hurmasi tuomariston niin maullaan kuin kokonaisuudellaan. Ruokavisan 2026 finaalissa kisasivat lisäksi Elisenvaaran yhtenäiskoulu Pöytyältä ja Turun normaalikoulu Turusta.
Kansallisylpeyden tulevaisuus huolestutti kansanedustajia: Minne menet kouluruoka?17.3.2026 15:37:48 EET | Tiedote
Maksuton julkinen kouluruoka on ollut yksi suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivistä luoden pohjaa yhdenvertaisuudelle. Nyt perustat ovat alkaneet rakoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

