Suomessa on tehty jo yli 50 000 digitaalista asuntokauppaa

DIAS on alan toimijoiden yhteistyön tulos
Digitaalista asuntokauppaa on kehitetty vuodesta 2017 alkaen yhdessä alan sidosryhmien, kuten kiinteistönvälittäjien, välitysjärjestelmien, pankkien ja viranomaisten kanssa. Yhteisenä tavoitteena on ollut helpottaa asuntokauppojen toteuttamista Suomessa.
— DIAS helpottaa asunnon ostajien ja myyjien arkea, kun pankkiin ei tarvitse enää matkustaa. Ammattikäyttäjille, kuten kiinteistönvälittäjille ja pankeille, DIAS tuo joustavuutta sekä omaan työhön että asiakaskokemuksen rakentamiseen, kertoo DIASin liiketoimintajohtaja, Eero Talonen.
DIAS-kauppa etenee aina toimialan kanssa yhdessä sovitun prosessin mukaisesti. Kaupan osapuoli voi seurata kaupan etenemistä DIASin asiointipalvelusta ja välittäjä omasta välitysjärjestelmästään.
— Digitaalisen asuntokaupan yleistyminen vaikuttaa välillisesti myös julkishallinnon digitalisaatiotavoitteiden saavuttamiseen. Uudet sähköiset viranomaisrekisterit saadaan tehokkaaseen käyttöön DIASin hyödyntäessä uusia teknisiä rajapintoja, Talonen jatkaa.
Varainsiirtoveron muutokset saivat ensiasunnon ostajat liikkeelle
Ensiasunnon ostajan varainsiirtoverovapaus poistuu 1.1.2024 alkaen. Kiinteistöjen varainsiirtovero laskee neljästä kolmeen prosenttiin ja asunto-osakkeiden varainsiirtovero kahdesta 1,5 prosenttiin. Laki tulee voimaan vuodenvaihteessa, mutta sitä sovelletaan takautuvasti jo 12.10.2023 alkaen.
Muutokset saivat ensiasunnon ostajat liikkeelle ja ensiasunnon ostajien määrä kaupan osapuolina on kasvanut loppuvuotta kohti mentäessä. Marraskuusta muodostui yksi DIASin historian vilkkaimmista kauppakuukausista. Joulukuun alku on näyttänyt, että edellisistä vuosista poiketen myös joulukuussa käydään vilkkaasti asuntokauppaa.
— Digitaalinen asuntokauppa on selkeästi erityisen suosittu kauppatapa ensiasunnon ostajien keskuudessa, toteaa Talonen.
Huoneistotietojärjestelmä mukana merkittävässä osassa DIAS-kauppoja
Huoneistotietojärjestelmä (HTJ) on vuonna 2019 käyttöön otettu sähköinen rekisteri, johon kerätään tiedot osakehuoneistojen, kuten asuntojen ja autopaikkojen, omistuksista, panttauksista ja rajoituksista. Huoneistotietojärjestelmään siirtyvät Suomen noin 90 000 taloyhtiötä ja 1,5 miljoonaa osakehuoneistoa. Tulevaisuudessa sähköiset omistajamerkinnät korvaavat täysin perinteiset paperiset osakekirjat.
Vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä huoneistotietojärjestelmä on tähän mennessä ollut mukana jo noin 80 % DIAS-kaupoista. Digitaalisia asuntokauppoja voi nykyään tehdä sekä paperisilla osakekirjoilla että sähköisillä omistajamerkinnöillä, sillä DIAS julkaisi tuen sähköisen asunto-osakkeen kaupalle kesäkuussa 2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eero TalonenLiiketoimintajohtaja
Puh:+358 40 865 5616eero.talonen@dias.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
DIAS mahdollistaa digitaalisen asuntokaupan. Se on Suomessa kehitetty asuntokaupan alusta, jossa ovat kattavasti mukana asuntokaupan toimijat, kuten kiinteistönvälittäjät ja pankit. Digitaalinen asuntokauppa on mahdollista vaikka osakekirja olisi paperinen. Digitaalinen asuntokauppa on entistä joustavampi ja turvallisempi tapa kaupankäyntiin. Kaupankäynti ei ole enää aikaan ja paikkaan sidottua, vaan asunto-osakekaupan voi tehdä vaikka lomamatkalta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digitaalinen asuntokauppa DIAS Oy
Suomessa on tehty jo 100 000 digitaalista asuntokauppaa22.10.2025 09:34:14 EEST | Tiedote
Digitaalinen asuntokauppa DIASin kautta syntyi lokakuussa Suomen sadastuhannes digitaalinen asuntokauppa. Merkkipaalu kuvastaa asuntokaupan suurta murrosta: fyysisen konttorin ja yhteisen allekirjoitusajan sijaan yhä useampi koti, tontti ja mökki vaihtaa omistajaa sujuvasti verkossa.
Digitaalinen asuntokauppa laajenee kolmikieliseksi15.10.2025 09:27:55 EEST | Tiedote
Digitaalisia asuntokauppoja voi tehdä tulevaisuudessa suomen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi. Vaiheittain tapahtuvassa uudistuksessa ensimmäisenä kääntyvät sähköpostiviestit: DIAS lähettää jatkossa kauppaan liittyvät viestit kolmella kielellä.
Syyskuussa tehtiin ennätysmäärä digitaalisia asuntokauppoja2.10.2025 08:16:00 EEST | Tiedote
Digitaalinen asuntokauppa kävi ennätysvilkkaana syyskuussa. Kiinteistönvälittäjät solmivat digitaalisia DIAS-kauppoja enemmän kuin milloinkaan aiemmin yhden kuukauden aikana. Viime vuoden syyskuuhun verrattuna sähköisten kauppojen määrä kasvoi lähes 50 prosenttia.
Digitaalinen kiinteistökauppa kasvoi 125 % viime vuodesta1.9.2025 13:18:11 EEST | Tiedote
Asuntokauppojen solmimisesta digitaalisesti on tullut kesän aikana entistä suositumpaa, eikä vauhti hiljentynyt elokuussa. Taloja, mökkejä ja muita kiinteistöjä ostettiin sähköisesti jopa 125 prosenttia enemmän kuin viime vuoden elokuussa.
Digitaalinen asuntokauppa kukoisti kesällä1.8.2025 14:18:03 EEST | Tiedote
Digitaalinen asuntokauppa saavutti uuden huipun kesäkuussa, kun lähes 60 prosenttia kiinteistönvälittäjien tekemistä asunto-osakekaupoista solmittiin digitaalisesti. Asuntokauppaa käytiin ahkerasti myös heinäkuussa, ja kasvun trendi jatkui vahvana: digitaalisten kauppojen määrä oli 47 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten. Kiinteistökauppoja tehtiin enemmän kuin koskaan aiemmin yhden kuukauden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


