3 syytä panostaa yhteisöllisyyteen - lue Isonkyrön kunnan kokemus Commusta
Hyvinvointijohtaja Nina Herd muutti Isoonkyröön joulukuussa 2022. Hän ei tuntenut alueelta silloin vielä ketään. Pyytämällä apua ja tutustumalla rohkeasti uusiin ihmisiin, hän on onnistunut rakentamaan ympärilleen vahvan yhteisön, johon tukeutua. Tämä yhteisöllisyyden kokemus innoitti häntä aloittamaan yhteistyön Isonkyrön kunnan ja kotimaisen auttamisen sovellus Commun välillä. Tässä 3 syytä miksi Isonkyrön kunta haluaa panostaa yhteisöllisyyteen.
Syy 1: Yhteisöllisyys tuo turvaa muuttuviin elämäntilanteisiin
“Muutto Isoonkyröön oli suuri askel tuntemattomaan. Minulla on luontaisesti hyvät sopeutumiskyvyt, mutta kokonaan uuden elämän aloittaminen jännittää aina. Monet meistä voivat samaistua tähän tilanteeseen. Muuttuvat elämäntilanteet kuten muutto, avioero, sairastuminen, lapsen syntymä tai vaikkapa työpaikan vaihto ovat tilanteita, joissa moni kaipaisi kokeneemman tukea ja apua. Emme välttämättä tiedä, mistä löydämme apua tai keneltä kysyä. Siksi haluamme kuntana tarjota asukkaillemme helpon tavan pyytää ja antaa apua.”
Nina kertoo, että hänelle olisi ollut suuresti apua Commun kaltaisesta työkalusta hänen muuttaessaan uuteen paikkaan. Commu on kuntalaisille maksuton sovellus, jossa voi pyytää apua ja tarjoutua auttamaan. Muutto, suuret elämänmuutokset tai vaikeat tilanteet vaativat usein nopeaa toimintaa asioissa, joita emme ole aiemmin hoitaneet. Silloin tuki kokeneemmilta on kullanarvoista.
“Miten näppärää olisi silloin ollut käyttää Commua ja kysyä vastauksia kysymyksiin paikallisilta asukkailta”, Nina kertoo. “On hienoa, että meillä on yhteisö joka voi ottaa koppia avun tarvitsijasta.”
Syy 2: Yhteisöllisyys ja avuliaisuus helpottavat arjen elämässä
“Vaikka ihminen voi selvitä yksin, yhdessä on paljon mukavampaa ja helpompaa. Olen saanut apua uuden elämän rakentamiseen ihan kaikilta, niin työkavereilta kuin tuolla elämän turuilla vastaan tulleilta. Töissä sain työtehtäviin perehdyttämisen lisäksi apua myös arkisiin asioihin kunnan työntekijöiltä.”
Työyhteisö Isonkyrön kunnassa on ollut Ninalle suurena tukena ja apuna muuton jälkeen. Hänen mukaansa auttaminen ja avun pyytäminen on matalan kynnyksen tapa tutustua uusiin ihmisiin. Hän painottaakin yhdessä toimimisen mukavuutta ja helppoutta. Aina ei tarvitse pärjätä yksin. Auttamalla ja pyytämällä apua voi edistää hyvien tekojen ja yhdessä tekemisen kulttuuria, mikä tekee arkielämästä helpompaa.
“Olen saanut paljon apua ja lämpimän vastaanoton, josta olen todella kiitollinen”, Nina kertoo. “Toivon että voin antaa myös takaisin yhteisölle omalla avullani.”
Syy 3: Yhteisöllisyys luo hyvää mieltä
“Vapaaehtoistyö ja avun tarjoaminen tuovat hyvää mieltä sekä antajalle että saajalle. Ne ovat erityisen tärkeitä silloin, kun omaa luonnollista tukiverkostoa ei ole saatavilla.”
Yksinäisyys on kasvava huolenaihe, sillä jopa joka toinen aikuinen kärsii tällä hetkellä yksinäisyydestä (Punaisen Ristin Yksinäisyysbarometri, 2023). Yhteisöt kuten yhdistykset ja järjestöt tarjoavat tukea, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja mahdollisuuden olla mukana muutoksessa. Nina näkee että madaltamalla kynnystä pyytää ja antaa apua voidaan vaikuttaa positiivisesti Isonkyrön asukkaiden hyvinvointiin.
“Kun pyydämme ja annamme apua toisillemme, se auttaa meitä kaikkia löytämään tukea ja yhteisöllisyyttä elämäämme”, Nina summaa.
Lataa Commu nyt puhelimeesi ja luo oma auttamisen ilmoituksesi! Commussa voit esimerkiksi löytää lenkkiseuraa, juttukaveria, auttavia käsiä talkoisiin tai varakodin lemmikille. Voit myös tarjoutua auttamaan, esimerkiksi tarjoamalla kimppakyytiä, vertaistukea tai auttavaa kättä pihahommiin tai lumitöihin. Näin pääset alkuun Commussa >
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina KauhanenCommu
Puh:0403614070karoliina@commuapp.fihttps://commuapp.fi/Linkit
Lisää yhteisöllisyyttä kuntiin - Commu on kotimainen naapuriapusovellus
Commu on kolmen nuoren yrittäjän rakentama mobiilisovellus, jossa voi pyytää ja antaa apua. Commussa yksityishenkilöt, yhdistykset ja yritykset kohtaavat toisensa auttamisen, talkoilun ja vapaaehtoistyön merkeissä. Commuun on jo rekisteröitynyt yli 50,000 käyttäjää ympäri Suomen. Commu tarjoaa yrityksille helpon tavan tehdä vapaaehtoistoimintaa ja osallistaa henkilöstöä hyviin tekoihin, sekä yhdistyksille tavan löytää vapaaehtoisia ja hallinnoida vapaaehtoistoimintaa. Kunnille Commu tarjoaa valmiin naapuriapualustan, jossa asukkaat voivat pyytää ja antaa apua, lisäten yhteisöllisyyttä ja vähentänen yksinäisyyttä. Lataa Commu nyt!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Commu
Tuhansia hyviä tekoja - Suomen suurin auttamisen kiertue lähti liikkeelle Tampereelta14.5.2024 07:42:52 EEST | Tiedote
Auttamisen sovellus Commu ja yli 20 kumppania laittoi hyvän konkreettisesti kiertämään Tampere-talolla ja jakoi apua tuhansille tamperelaisille. Lauantaina 11.5. järjestetyssä #1000tekoa -tapahtumassa jaettiin 1000 kassillista ruokaa, tarjottiin 500 maksutonta lounasta ja tuotiin apua ja tukea saman katon alle. Yhteisölliseen tapahtumaan osallistui paljon lapsiperheitä, eläkeläisiä, opiskelijoita, ukrainalaisia ja maahan muuttaneita.
Ruoka-apua tuhansille, yhteisöllisyyttä ja auttamisen voimaa – #1000tekoa -kiertue tuo apua kolmeen kaupunkiin16.4.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomen suurin auttamisen tapahtuma, #1000tekoa, on kerännyt valtavan suosion Helsingissä jo kahden vuoden ajan. Tänä vuonna tapahtuman vaikutus laajenee, kun hyviä tekoja tehdään myös Tampereella ja Turussa. #1000tekoa on ainutlaatuinen yhteinen ponnistus, joka tuo yhteen yhdistykset, yritykset ja kaupungit tekemään hyvää.
“Hyvät teot ovat vastuullisuutta parhaimmillaan” - Pohjolan Voiman tiimit jalkautuivat auttamaan hoivakodissa, siivoustalkoissa ja linnunpönttöjen nikkaroinnissa10.4.2024 08:39:32 EEST | Tiedote
Energiayhtiö Pohjolan Voiman henkilöstö jalkautui auttamaan lähiyhteisöjään Helsingissä. Päivän aikana yli 20 tiimiläistä siivosi Töölönlahden puistoja ja rantareittejä, vietti aikaa ikäihmisten luona Hoivakoti Helenassa sekä nikkaroi linnunpönttöjä. Auttamisen kohteet löytyivät Commu-sovelluksen kautta.
Mikä on Suomen yhteisöllisin kunta?3.4.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailussa asukkaiden hyvät teot ratkaisevat. Suomen yhteisöllisimmälle kunnalle on luvassa palkintopotti, jonka kuntalaiset voivat käyttää yhteiseen hyvään. Maaliskuussa kilpailua johti Kristiinankaupunki, kirittäjinä Karstula, Isokyrö, Harjavalta, sekä Ypäjä, Merikarvia ja Pelkosenniemi.
Espoolainen Oskari auttaa tuntemattomia - “Toisten ihmisten auttaminen on avartanut omaa maailmankuvaa ja ajattelua”26.3.2024 08:00:18 EET | Tiedote
Mikä saa meidät auttamaan tuntemattomia ihmisiä? Mistä sisäinen auttamisen halu kumpuaa? Espoolainen Oskari on auttanut useita kymmeniä ihmisiä auttamisen sovellus Commun kautta. Oskarin tarinasta huokuu myötätunto, rohkeus ja halu tehdä maailmasta parempi paikka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme