Kiinteistöliitto

Älä kaada kinkunrasvaa viemäriin!

Jaa

Viimeistään viikonloppuna moni työntää uuniin perinteisen joulukinkun, jota syödään Suomessa jouluisin jopa seitsemän miljoonaa kiloa. Kinkusta irtoava rasva saa kuitenkin väärällä tavalla käsiteltynä paljon vahinkoa aikaan. Jotta joulunvietto sujuu mukavissa merkeissä, eikä huoltomiestä tarvitse hälyttää avaamaan tukkeutunutta viemäriä, on syytä muistaa muutama seikka rasvan hävittämisestä.

  • Kinkun paistorasva tukkii jäähtyessään viemärit, joten sitä ei saa kaataa viemäriin eikä vessanpönttöön.
  • Hyytyneen rasvan voi hävittää biojätteenä. Myös pienen määrän nestemäistä rasvaa voi laittaa kotikompostiin tai biojätteeseen imeytettynä esimerkiksi talouspaperiin.
  • Nestemäisen rasvan voi hävittää sekajätteenä suljetussa pakkauksessa, kuten esimerkiksi kiinni teipatussa maitopurkissa.
  • Kinkunrasvaa kerätään eri puolilla maata myös uusiutuvaksi polttoaineeksi Kinkkutemppu-nimisessä tempauksessa. Yhden keskikokoisen kinkun rasvasta valmistettavalla dieselillä ajaa jopa kolme kilometriä. Keräykseen käy myös kalkkunan, kalan tai esimerkiksi juuresten paistinrasva.

Makoisaa ja turvallista joulua!

Kierrätysohjeet: HSY ja Kemianteollisuus ry:n organisoima Kinkkutemppu 

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye