Konkursseja eniten 25 vuoteen
20.12.2023 08:06:27 EET | Tilastokeskus | Tiedote
Viimeisen 12 kuukauden aikana konkurssiin on haettu 3 293 yritystä, mikä on suurin määrä 25 vuoteen. Marraskuussa 2023 pantiin vireille 345 konkurssia, mikä on 112 konkurssia enemmän kuin viime vuoden marraskuussa, ilmenee Tilastokeskuksen konkurssit ja yrityssaneeraukset -tilastosta.
“Konkurssihakemusten määrä on kasvanut suuremmaksi kuin finanssikriisin aikaan vuonna 2009. Toisin sanoen konkurssien määrä on suurin 25 vuoteen. Myös kuukausitasolla konkurssien määrä oli marraskuussa iso”, yliaktuaari Tommi Veistämö sanoo.
Marraskuussa konkursseja oli yhtä paljon kuin vuoden 2014 maaliskuussa. Tätä enemmän konkursseja oli viimeksi vuoden 1997 lokakuussa.
Viimeisen 12 kuukauden aikana hakemuksien määrässä on tapahtunut 25 prosentin kasvu edelliseen vastaavaan jaksoon verrattuna.
”Vaikka vuoden aikana konkurssiin haettujen yritysten lukumäärä on suurin 25 vuoteen, 1990-luvun laman konkurssiluvuista ollaan yhä kaukana”, Veistämö kertoo.
Esimerkiksi vuonna 1992 tehtiin yhteensä 7 391 konkurssihakemusta.
Konkurssien määrä on ylittänyt 3 000 konkurssiin haetun yrityksen rajan vuosina 2009, 2014 ja 2023. Vuosina 2020–2021 oli hetkellisesti alle 2 000 konkurssia vuodessa. Muuten konkurssiin haettujen yritysten lukumäärä on ollut vuosittain 2 200–2 600.
Marraskuussa konkurssiin haettujen yritysten henkilötyövuosimäärä oli kaikkiaan 2 116, mikä on 30 henkilötyövuotta vähemmän kuin vuoden 2022 marraskuussa.
Konkurssien määrä kasvussa lähes kaikilla toimialoilla
Konkurssiin haettuja yrityksiä oli eniten muiden palveluiden toimialla, 127. Majoitus- ja ravitsemistoiminnassa pantiin vireille 37 konkurssia ja maa-, metsä- ja kalatalouden toimialalla 14. Teollisuus, kaivostoiminta sekä energia- ja vesihuolto -toimialalla konkurssiin haettiin 19 yritystä, mikä on vähemmän kuin viime vuoden marraskuussa.
”Finanssikriisiin 2009 verrattuna konkurssien määrä on ollut suuri palvelualoilla sekä maa-, metsä- ja kalataloudessa. Teollisuudessa konkurssien määrä on nyt pienempi kuin finanssikriisissä. Rakennustoiminnassa konkursseja oli silloin yhtä paljon kuin tänä vuonna”, Veistämö kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tommi VeistämöYliaktuaariTilastokeskus
Puh:0295 513 546tommi.veistamo@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Yliopistotutkintoja suoritettiin ennätyksellisen paljon viime vuonna13.5.2026 08:02:26 EEST | Tiedote
Yliopistoissa suoritettujen tutkintojen määrä kasvoi 8 % edellisvuodesta vuonna 2025: tutkintoja suoritettiin 39 100.
Öljyn maailmanmarkkinahintojen kallistuminen sai inflaation nousuun13.5.2026 08:02:22 EEST | Tiedote
Kansallinen inflaatio on noussut alkuvuoden aikana tasaisesti. Tammikuussa inflaatio oli vielä nollan tuntumassa, mutta huhtikuussa kuluttajahintojen vuosimuutos kipusi jo 1,5 prosenttiin.
Mediakutsu: Tilastollinen muotokuva – millaisia ovat maasi asukkaat?12.5.2026 13:27:12 EEST | Kutsu
Tervetuloa Tilastokeskuksen järjestämään tilasto-olympialaisten palkintojenjakotilaisuuteen Olympiastadionille tiistaina 26.5.2026 klo 15.30. Tilaisuudessa jaamme Suomen kilpailun palkinnot ja näemme voittajatyöt.
Teollisuuden uusien tilauksien arvo kasvoi maaliskuussa – erityisesti kemianteollisuus porskuttaa8.5.2026 08:02:22 EEST | Tiedote
Teollisuuden uusissa tilauksissa nähtiin maaliskuussa positiivista kehitystä. Uusien tilausten arvo oli 7,7 % vuodentakaista suurempi.
Asuntojen vuokrakehitys eriytyy suurissa kaupungeissa – pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat, Vantaalla eniten28.4.2026 08:02:54 EEST | Tiedote
Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat tammi-maaliskuussa pääkaupunkiseudulla 0,4 % vuotta aiempaan verrattuna, kun muualla Suomessa vuokrat nousivat 0,4 %.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme