Presidentille halutaan lisää valtaa – puolet pitää presidenttivetoista järjestelmää Suomelle sopivana
27.12.2023 06:00:00 EET | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote
Valtaosa suomalaisista on tyytyväisiä nykyiseen vallanjakoon hallituksen ja presidentin välillä, mutta puolet suomalaisista pitää myös presidenttivetoista järjestelmää Suomelle sopivana. Presidentille halutaan monissa asioissa lisää valtaa, ja yksi näistä on EU-asiat, selviää EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä presidentin valtaoikeuksista, tehtävistä ja vallanjaosta suhteessa valtioneuvostoon ja eduskuntaan.

Tärkeimmät havainnot
- Suomalaisista 51 prosenttia arvioi, että Suomeen sopisi entisen kaltainen presidenttivetoinen valtiojohdon malli, joka on nykyisin käytössä esimerkiksi Ranskassa.
- Valtaosa (80 %) suomalaisista pitää myös nykymallia sopivana. Enemmistö (60 %) torjuu mallin, jossa presidentille jäisi vain Saksan mallin mukainen seremoniallinen rooli.
- Kansalaisten selvä enemmistö haluaa presidentin johtavan ulkopolitiikkaa, ja kaksi kolmasosaa (65 %) katsoo, että presidentillä pitäisi olla myös EU-asioissa vähintään melko paljon valtaa.
- Vain yhdeksän prosenttia suomalaisista kaventaisi presidentin valtaoikeuksia ja vahvistaisi eduskunnan ja hallituksen asemaa. 70 prosenttia torjuu presidentin valtaoikeuksien kaventamisen nykyisestä.
Noin puolet suomalaisista (51 %) katsoo, että nykyistä presidenttivetoisempi järjestelmä sopisi Suomeen hyvin, käy ilmi EVAn syksyn 2023 Arvo- ja asennetutkimuksesta. Valtaosa (80 %) suomalaisista katsoo myös nykyisen mallin sopivan Suomeen joko erittäin tai melko hyvin.
Samalla suomalaiset torjuvat Saksan mallin kaltaisen seremoniallisen presidentin selkeällä enemmistöllä (60 %). Tulokset viittaavat siihen, että mikäli presidentin valtaoikeuksia lähdetään muuttamaan, haluavat suomalaiset pikemminkin lisätä presidentin valtaoikeuksia kuin kaventaa niitä. Vain yhdeksän prosenttia suomalaisista kaventaisi presidentin valtaoikeuksia suhteessa hallitukseen ja eduskuntaan, ja 70 prosenttia torjuu valtaoikeuksien kaventamisen nykyisestä.
Presidentin valtaoikeuksia ja asemaa suhteessa hallitukseen ja eduskuntaan uudelleenarvioidaan seuraavan presidentin toimikauden aikana. Pääministeri Petteri Orpo arvioi hallitusneuvotteluiden ollessa käynnissä, että valtaoikeuksia koskeva selvitys on luvassa tällä vaalikaudella, mutta hallitusohjelmassa asiasta ei ole mainintaa.
Suomalaiset haluavat presidentille lisää valtaa EU-asioihin
Suomalaisten mukaan presidentille kuuluu ehdottomasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaminen, jossa presidentille paljon valtaa antaisi 82 prosenttia suomalaista. Enemmistö suomalaisista antaisi presidentille paljon valtaa myös puolustusvoimain ylipäällikkyydessä (76 %), maanpuolustusasioissa (74 %) sekä rikollisten armahtamisessa (54 %), jotka kaikki ovat nykyisinkin osa presidentin tehtäväkenttää.
Enemmistö antaisi presidentille paljon valtaa myös EU-asioissa (65 %), ja puolet suomalaisista myös keskeisissä valtion virkanimityksissä (51 %) sekä eduskunnan hajottamisessa ja ennenaikaisten vaalien määräämisessä (50 %).
”EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ollut erittäin aktiivista viime vuosina, ja siitä päätettäessä valtiojohtajien keskusteluihin osallistuu pääministeri. Toisaalta EU-maiden yhteinen puolustus nojaa nykyisin virallisesti Natoon. Siellä valtiojohtajien neuvottelu- ja päivällispöydissä istuu ulkopolitiikkaa johtava presidentti. Mikäli ulkopolitiikan kaksoisjohtajuutta lähdetään purkamaan EU-asioiden näkökulmasta, on kansalaisten näkemys se, että pääministerin pitäisi väistää”, tulkitsee tulosanalyysin kirjoittanut EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Näin kysely tehtiin
Tulokset perustuvat 2 045 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 15.–27.9.2023. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy). Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.
Lisätiedot
Ilkka Haavisto: Enemmän presidenttiä! Suomalaisia kiinnostaa paluu presidenttivetoiseen järjestelmään -EVA Analyysi keskiviikkona 27.12. kello 6 osoitteessa www.eva.fi
Asiaa käsittelevän jutun saa julkaista saman aamun painetuissa uutislehdissä.
Lisätiedot: tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto, ilkka.haavisto@eva.fi tai 050 331 3823
Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Mikko Laakso, mikko.laakso@eva.fi tai 050 383 9432
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka HaavistoTutkimuspäällikkö
Puh:+358 50 331 3823ilkka.haavisto@eva.fiMikko LaaksoViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 383 9432mikko.laakso@eva.fiKuvat
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Suomalaiset luottavat sodan hetkellä lähiliittolaisiin – enemmistö pysyisi ydinasepelotteen piirissä12.6.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suuri enemmistö pitää tarkoituksenmukaisena, että Suomi on jonkin ydinasepelotteen piirissä. Täysimittaisessa sodassa Venäjää vastaan sotilaallista apua odotetaan erityisesti Pohjoismailta, Virosta, Saksasta ja Briteiltä. Enemmistö suomalaisista on edelleen Nato-myönteisiä, selviää EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suuri enemmistö näkee Trumpin Yhdysvallat Euroopan vastustajana5.6.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Lähes kolme neljästä suomalaisesta arvioi, että presidentti Donald Trump on muuttanut Yhdysvallat Euroopan ystävästä Euroopan vastustajaksi, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Oma asunto pitää pintansa sijoituksena27.5.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten enemmistö pitää omaa asuntoa edelleen hyvänä ja turvallisena sijoituksena, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Investointeja jää toteutumatta verottajan käytäntöjen vuoksi20.5.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Verotuksen tulkinnanvaraisuus, kalliit ennakkoratkaisut ja ankarat sanktiouhat ajavat yrittäjiä ja omistajia varovaisuuteen, arvioi EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää tuoreessa EVA Analyysissä Arvaamaton verokarhu.
EVA: Yhä useampi katsoo Suomen menevän väärään suuntaan – kokoomusäänestäjien usko hiipui30.4.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Yli kaksi kolmesta suomalaisesta arvioi Suomen olevan menossa väärään suuntaan, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

