Hyvä Joulumieli -keräys toi iloa 22 000 vähävaraiselle lapsiperheelle
Hyvä Joulumieli -keräyksen varoin hankitut ruokalahjakortit on toimitettu perille vähävaraisille lapsiperheille ympäri Suomen. Taloudellisesti vaikeina aikoina jouluavun merkitys perheille korostuu.

Hyvä Joulumieli -keräyksen varoin hankitut 70 euron ruokalahjakortit on jaettu ilahduttamaan vähävaraisten lapsiperheiden joulua. Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhdessä Ylen kanssa järjestämä keräys auttoi tänä vuonna 22 000 vähävaraista perhettä eri puolilla Suomea.
Jouluna eriarvoisuuden kokemukset nousevat esiin tavallista voimakkaammin, sillä taloudellisen tilanteen tiukentuessa yhä useammalla vanhemmalla on vaikeuksia järjestää lapsilleen joulumieltä tuovia lahjoja ja juhlaruokia.
– Meillä Punaisessa Ristissä vanhempien taloushuolet näkyvät lisääntyneinä avunpyyntöinä. Esimerkiksi ruokajakeluissa näemme, että tiukat ajat koskettavat erityisesti perheitä, joissa on yksinhuoltajuutta tai työttömyyttä. Yhä useammin myös pätkätöitä tai osa-aikaisia töitä tekevät vanhemmat sinnittelevät arjen menojen kanssa, sanoo Suomen Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta.
Alaranta toteaa, että jouluksi saatu ruokalahjakortti ei korjaa lapsiperheköyhyyttä yhteiskunnallisena ongelmana, mutta sen merkitys on usein perheelle rahallista arvoaan suurempi.
– Se, että vanhemmilla on mahdollisuus järjestää lapsilleen juhlatunnelma jouluruokineen ja pienine lahjoineen, antaa toivoa sekä lapsille että vanhemmille. Lapsuuden joulumuistot ovat monelle tärkeitä vielä aikuisenakin, Alaranta toteaa.
Keräyksellä ilahdutettu vuosien varrella satojatuhansia perheitä
Hyvä Joulumieli -keräys järjestettiin jo 27. kerran. Vuosien varrella sen turvin on jaettu kotimaan vähävaraisille lapsiperheille kaikkiaan 420 500 ruokalahjakorttia.
– Kiitämme lämpimästi kaikkia, jotka ovat olleet mukana tuomassa iloa heikommassa asemassa oleville. Lahjakortin saaneiden palautteissa korostuu ilo ja yllättyneisyys siitä, että joku tuntematon on huomannut perheen avun tarpeen ja halunnut auttaa. Kokemus nähdyksi tulemisesta on jokaiselle tärkeä, Alaranta muistuttaa.
Hyvä Joulumieli -keräyksen järjestävät Suomen Punainen Risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto yhteistyössä Ylen kanssa, ja keräyksen yhteistyökumppaneina toimivat K-ruokakaupat, S-ryhmän päivittäistavarakaupat ja Lidl Suomi. Lahjakortit on jaettu apua tarvitseville yhteistyössä esimerkiksi neuvoloiden, sosiaalityön ja diakoniatyön ammattilaisten kanssa.
Lisätietoja:
Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, Suomen Punainen Risti, p. 040 358 3257
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Marja Vest vald till Finlands Röda Kors kommunikationsdirektör9.4.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Filosofie och politices magister Marja Vest har valts till Finlands Röda Kors kommunikationsdirektör.
Marja Vest Suomen Punaisen Ristin viestintäjohtajaksi9.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Filosofian ja valtiotieteiden maisteri Marja Vest on valittu Suomen Punaisen Ristin viestintäjohtajaksi.
Jännitteiden kasvaessa on pidettävä kiinni sodan oikeussäännöistä – henkilömiinasopimuksesta irtautuminen vaarantaa siviilien suojelun4.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ICRC, Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansallisten yhdistysten liitto IFRC ja seitsemän Euroopan maan Punaiset Ristit ovat julkaisseet julkilausuman liittyen valtioiden viimeaikaisiin ilmoituksiin irtautua henkilömiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Irtisanoutuminen keskeisestä humanitaarisen oikeuden sopimuksesta vaarantaa siviilien suojelun konflikteissa ja uhkaa sodan oikeussääntöjen päämäärien toteutumista.
Suomen Punaiselta Ristiltä puoli miljoonaa euroa avustustyöhön Kaakkois-Aasian maanjäristyksen jälkeen1.4.2025 12:57:08 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti ohjaa 500 000 euroa katastrofirahastostaan Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton (IFRC) avustusoperaatioon. Operaatiolla tuetaan Myanmarin Punaisen Ristin avustustyötä tuhoisan maanjäristyksen jälkeen.
Undersökning av Röda Korset: 92 procent tycker att det är viktigt att man ingriper i rasism som upplevs bland barn och ungdomar – 24 procent har ingripit i det17.3.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Enligt Röda Korsets enkät anser 92 procent av de som bor i Finland att det är viktigt att ingripa mot rasismen som upplevs bland barn och ungdomar. 24 procent av respondenterna har ingripit. Veckan mot rasism den 17–23 mars uppmuntrar alla att ingripa mot rasism och att agera för mänsklighet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme