Kesätyö kaupan alalla tarjoaa ponnahduslaudan nuorelle – Lidliin palkataan lähes tuhat kesätyöntekijää
28.12.2023 08:15:00 EET | Lidl Suomi | Tiedote
Lidl hakee jälleen kesätyöntekijöitä kaupan alan tehtäviin. Kesätyöhaku käynnistyy 2. tammikuuta 2024. Työntekijöitä haetaan kesäksi pääasiassa myymälöihin ja jakelukeskuksiin. Yhteensä uusia kesätyöntekijöitä palkataan lähes tuhat ympäri Suomea. Monelle nuorelle kesätyö kaupassa on ensimmäinen työpaikka, josta saa tärkeitä oppeja työelämään.

Lidl hakee jälleen 2. tammikuuta käynnistyvässä haussaan kesätyöntekijöitä ympäri Suomen sekä ketjun myymälöihin että jakelukeskuksiin. Lisäksi kesätyöpaikkoja on avoinna yrityksen pääkonttorilla. Yhteensä uusia kesätyöntekijöitä palkataan lähes tuhat. Lidlillä kesätyöntekijät työskentelevät tiiviinä osana työyhteisöä.
– Kesätyöntekijät ovat tärkeässä roolissa. He ovat vakituisten työntekijöiden kanssa samalla viivalla esimerkiksi työaikojen ja -tehtävien sekä esimerkiksi sopimustuntien ja vapaatoiveiden osalta. Lisäksi kesätyöntekijöille maksetaan työehtosopimuksessa määritetyn palkan päälle tuleva Lidl-lisä, kuten vakituisillekin työntekijöille. Kesätyöntekijöiden kohdalla panostetaan erityisesti perehdytykseen ja valmentavaan työkulttuuriin, kertoo Lidlin rekrytointipäällikkö Saila Salminen.
Kesätyö kaupassa opettaa arvokkaita työelämätaitoja
Kesätyö Lidlillä on monelle nuorelle ensimmäinen työpaikka. Aiempaa työkokemusta ei sen vuoksi edellytetä, vaan asenne ratkaisee. Työkulttuuri on läpi kesätyön valmentava ja välittävä, ja jatkuva palautteenanto on osa työtä. Kesätyöntekijät perehdytetään huolellisesti omaa perehdytysohjelmaa noudattaen ja työ aloitetaan perustehtävistä. Osaamisen karttuessa työtehtävätkin monipuolistuvat.
– Kesätyötä kannattaa hakea, vaikka aiempaa kokemusta asiakaspalvelusta tai myymälätyöstä ei olisikaan. Siinä tapauksessa hakemuksessa on hyvä tuoda esiin esimerkiksi opintojen aikaisissa ryhmätöissä toimimista, arkielämän esimerkkejä, joissa on toiminut asiakaslähtöisesti sekä omaa roolia esimerkiksi harrastuksissa, Salminen kannustaa.
Monissa tapauksissa kesätyö Lidlillä poikii myös jatkoa kesän jälkeen: joko osa-aikaisena opintojen ohessa tai kokoaikaisessa työsuhteessa. Salmisen mukaan kesätyökokemus kaupassa tuo ylipäätään arvokkaita oppeja työelämään.
– Kaupassa työskennellessä kehittyvät tiimityöskentelytaidot ja työelämän perustaidot. Toisaalta alalla kuin alalla asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaidoista on hyötyä. Työ kaupassa on toisinaan hektistä ja se kehittää luovuutta, palveluasennetta ja sinnikkyyttä, muistuttaa Salminen.
Lidlin kesätyökampanjassa kuullaan ja nähdään lidliläisiä
Osana kesätyöhaun kampanjaa kuultava kappale on lidliläisten käsialaa, ja se on saanut inspiraationsa viestipalvelu Jodelin keskusteluista. Kappaleen musiikkivideolla nähdään Salon ja Turun alueella työskenteleviä lidliläisiä. Katso musiikkivideo täältä.
Lidlin rekrytointipäällikön vinkit nuorille työnhakijoille:
1. Korosta omaa motivaatiotasi
Työnantajaa kiinnostaa kuulla, miksi haluat juuri kyseiseen työpaikkaan töihin. Kun haet työpaikkaa, mieti, miksi haluat juuri sinne ja mitä itse toivot ja haluat työnantajalta.
2. Vastaa hakuilmoitukseen
Jos hakuilmoituksessa on esitetty kysymyksiä, vastaa hakukirjeessäsi niihin. Jos taas haetaan tiettyjä taitoja, käännä toiveet kysymyksiksi, ja mieti, miten voisit vastata niihin. Jos suoraan vastaavaa työkokemusta ei ole, hyödynnä arkielämän kokemuksia, koulussa tehtyjä projekteja ja harrastuksia.
3. Ole rohkea
Monesti mietitään, onko oma osaaminen riittävä tai tiedänkö tarpeeksi eikä ehkä uskalleta siksi hakeakaan. Työnantajatkaan eivät etsi kaikki toiveet täyttävää henkilöä, vaan kyse on siitä, että molemmin puolin sovitaan yhteen. Hae siis rohkeasti työpaikkaa, vaikket täyttäisikään listan jokaista toivetta.
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintä
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee lähes 5800 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Tämä terveystrendi jyrää nyt jäätelöhyllyillä16.7.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Jäätelökesä käy nyt kuumana, kun kesäpäivistä nautitaan jäätelöä herkutellen. Perinteiset maut pitävät jäätelöissä yhä pintansa, mutta yksi trendi kasvattaa hurjaa vauhtia suosiotaan. Proteiinijäätelöt ovat nousseet erityissuosioon ja niiden myynnissä on selkeätä kasvua.
Lidlin uusi lämmitysalusta mullistaa kesän juhlasesongin14.7.2026 10:43:14 EEST | Tiedote
Unohda haaleat tarjoilut ja juhlastressi! Lidlin uusi silikoninen Silvercrest-lämmitysalusta pitää kesäpöydän herkut lämpiminä jopa kolme tuntia. Pian myyntiin tuleva uutuus mullistaa kotikokin kesäjuhlat ja takaa, että ruoka on aina täydellisen lämmintä vieraille.
Lidlin pähkinäbrändi Alesto saa uuden ilmeen – tavoitteena vauhdittaa ennestään suositun tuoteryhmän kasvua14.7.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Lidlin pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien oma merkki uudistuu. Alesto-merkin muutoksen keskiössä on uniikin brändi-identiteetin luominen suositulle tuoteryhmälle. Uusittu brändi keskittyy laatuun ja hyvinvointiin, tiedostavaa ja kestävää ruokavaliota unohtamatta.
Lidl tuo markkinoille imurin, jollaista ei ole aiemmin nähty10.7.2026 14:38:41 EEST | Tiedote
Näin helppoa imurointi ei ole koskaan ollut. Lidlin uusi pöytäpölynimuri tuo imurointiin aivan uuden ja hauskan ulottuvuuden. Pöytäpölynimurilla siivoat pienet roskat tasoilta käden käänteessä.
Yksi iso muutos näkyy nyt kaupan juomahyllyillä10.7.2026 10:29:08 EEST | Tiedote
Kaupan juomahyllyillä käy kesällä kuhina, kun suomalaiset kuluttavat erityisen paljon virvoitusjuomia. Lidleissä ostoskoreihin päätyy yhä enemmän alkoholittomia tuotteita. Huhtikuun alusta voimaan tullut virvoitusjuomia koskeva kuusiportainen verotus on jo muokannut asiakkaiden ostopäätöksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme