Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Pekka Haaviston Yhteinen Suomi -kiertue käynnistyy tammikuun alussa – luvassa on kohtaamisia ja konsertteja huoltoasemilta klubeille ympäri maata

Jaa

Presidenttiehdokkaiden kärkinimiin kuuluva Pekka Haavisto aloittaa Yhteinen Suomi -kiertueensa 5.1.2024. Koko tammikuun kestävän kiertueen teemana on Huoltoasemilta klubeille, mikä kuvaa tapahtumien ja kohtaamisten kirjoa eri puolilla Suomea. 

Pekka Haavisto kiertää Suomea klubeilla ja huoltoasemilla tammikuussa ja soittaa myös itse DJ Pexi -keikkoja matkan varrella. Kiertueen graafinen ilme: Jussi Karjalainen.
Pekka Haavisto kiertää Suomea klubeilla ja huoltoasemilla tammikuussa ja soittaa myös itse DJ Pexi -keikkoja matkan varrella. Kiertueen graafinen ilme: Jussi Karjalainen.

Pekka Haavisto kuvailee tunnelmiaan kiertueen alla seuraavasti: ”Syksyn aikana kiersimme jo Suomen ristiin rastiin. On mukavaa olla suuri osa tammikuusta taas tien päällä. Odotan hyviä kohtaamisia niin klubeissa, kouluissa kuin huoltoasemaparlamenttien kanssa.”

Haavisto laittaa itsensä likoon kiertueella myös musiikin merkeissä ja astuu lavalle DJ Pexinä Yhteinen ilta Pekan kanssa -konserteissa. Pekan kyydissä kiertueella matkaa iso joukko hänen ystäviään ja erikoisvieraita, joiden ohjelmasta saadaan nauttia neljässä eri kaupungissa. Yhteinen ilta Pekan kanssa -konsertit järjestetään ke 10.1. Tampereen G Livelabissä, to 11.1. Jyväskylän Lutakossa, pe 12.1. Oulun 45 Specialissa ja la 20.1. Turun Utopiassa

Tampereella ovat mukana ainakin The Shubie Brothers, Olavi Uusivirta, Mari Perankoski, Jouni Hynynen, Rosa Liksom, Jarkko Martikainen, Piritta Lumous, Heikki Salo, Loiriplukari, Antti Reini, Antinranta ja muun muassa Eternal Erectionista tuttu Sam Huber uuden bändinsä Elliot’s Crazy Compassin kanssa.

Legendaarisessa Lutakossa lavalla nähdään The Shubie Brothers, Mari Perankoski, Kaarle Viikate, Rosa Liksom, Loiriplukari, Antti Reini, Laura Voutilainen, Antinranta sekä Sam Huber Elliot’s Crazy Compass -yhtyeineen.

Oulussa esiintyvät The Shubie Brothers, Jukka Takalo, Rosa Liksom, Jyrki Mäki, Ossian Marttala ja Nanna Louhela. Illan aikana lauteilla nähdään myös Southgates, The Orphan Plays Zacharius Carls Group ja J.A. Mäki & Tutut.

Turussa lavalle nousevat The Shubie Brothers, Kauko Röyhkä, Mira Luoti, Antti Reini, Loiriplukari, Tuula Amberla, Tero-Petri, Olga Välimaa, Shawn Huff ja Essi Sainio. Kaikissa konserteissa mukana myös DJ Pexi sekä mahdollisia yllätysesiintyjiä. 


Liput ainutlaatuisiin tapahtumiin ovat myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa:

Tampere G Livelab
https://www.tiketti.fi/yhteinen-ilta-pekan-kanssa-g-livelab-tampere-tampere-lippuja/96269

Jyväskylä Lutakko
https://www.lippu.fi/yhteinen-ilta-pekan-kanssa/

Oulu 45 Special
https://www.ticketmaster.fi/event/336255

Turku

https://utopiaclub.fi/tapahtumat/pekka-haavisto-2024/

Konserttilipun hinta on 10 €, kannatuslippu 30 €.

Yhteinen Suomi -kiertuebussi pysähtyy tammikuun aikana klubien lisäksi kouluissa ja huoltoasemilla eri puolilla maata. Järjestämme myös tunnelmallisia kaupunkitapahtumia, joissa pääsee nauttimaan kiinnostavista puheenvuoroista sekä kulttuurista yhdessä Pekan kanssa.

Yhteinen Suomi -kiertueen paikkakuntakohtaiset ohjelmat ja aikataulut päivittyvät osoitteeseen:
https://haavisto2024.fi/tapahtumat/


LISÄTIETOJA:

Yhteinen Suomi -kiertue
Sanni Pohjannoro

kampanjakoordinaattori
p. 050 516 9898

Kampanjan viestintä

Jarno Lappalainen

viestintäpäällikkö

p. 040 053 6973

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Ainutlaatuinen kansanjuhla Bara Bastu yhdistää saunan, Euroviisut ja festivaalitunnelman Tukholman Djurgårdenissa29.4.2025 15:23:35 EEST | Tiedote

Tukholman Djurgårdenin idyllinen Galärparken muuttuu festivaalialueeksi Eurovision laulukilpailun aikana 15.–17. toukokuuta. Bara Bastu -tapahtuma on kunnianosoitus suomalaiselle saunakulttuurille, Euroviisujen sähköiselle tunnelmalle sekä elämänilolle. Koko perheen tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita nauttimaan lämpimistä löylyistä, seuraamaan Euroviisujen suoria lähetyksiä ja osallistumaan monipuoliseen ohjelmaan, joka kattaa Sauna Talksit, DJ-esitykset, leikkimielisen "Finnkampen"-vihtomiskilpailun sekä paljon muuta.

Musiikkitalon Urkujen syksyn 2025 ohjelmisto julki – luvassa on kantaesityksiä, klassikoita ja avaruudellista poetiikkaa29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Ensi syksynä Musiikkitalon urut vievät kuulijat olemassaolomme perimmäisten kysymysten äärelle, salaperäiseen urkumaahan ja vähän hulluudenkin pariin. Luvassa on mm. Olli Kortekankaan 70-vuotisjuhla, kunnianosoitus Kaija Saariaholle sekä minifestivaali, jossa kahden päivän aikana Musiikkitalon konserttisalin lavalle nousee viisi urkuria, kaksi solistia ja monikymmenhenkinen sekakuoro. Liput Musiikkitalon Urut ry:n konsertteihin ovat nyt myynnissä!

Sami Saaren ja Jazzpoikien uusi single Jari tanssittaa kohti kesää suorapuheisella inhimillisen kolmiodraaman tarinalla25.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomi-soulin ja tanssijazzin ikoni ja ikiliikkuja Sami Saari julkaisee yhdessä Jazzpojat-yhtyeen kanssa uuden singlen Jari tänään perjantaina 25. huhtikuuta. Single on ensimmäinen maistiainen 22. toukokuuta ilmestyvältä Nyt tai ei koskaan -albumilta, joka on Jazzpoikien ja Sami Saaren “tanssijazztrilogian” kolmas albumi. Levy julkaistaan suoratoistopalveluiden lisäksi myös vinyylinä.

Konneveden Naisten viikolla 2025 luvassa on maailmanluokan taidetta Helsinki Chamber Orchestran Kaija Saariahon Lichtbogen-ulkoilmakonsertista jouhikkotaiteilija Pekko Käpin intiimiin savutupakeikkaan9.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

18.-21. heinäkuuta viidettä kertaa järjestettävä Konneveden Naisten viikko on julkistanut kesän 2025 ohjelmansa. Tänä vuonna Konnevedellä kuullaan muun muassa ainutlaatuinen Taide kuuluu kaikkialle! -ulkoilmakonsertti, joka muodostuu säveltäjä Kaija Saariahon harvoin esitetystä teoksesta Lichtbogen sekä 70-vuotisjuhlavuottaan viettävän säveltäjä Olli Kortekankaan kantaesityksestä Alkyone – sarja oopperasta Isfåglarna sopraanolle ja kamariorkesterille, solistinaan Minna-Leena Lahti. Näyttelijä Seela Sella esiintyy konsertissa lausujana.

Helsinki Litin ja Konstsamfundetin kirjalliset mestarikurssit jatkuvat toukokuussa –  seuraavana vieraana Linn Ullmann4.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Helsinki Lit ja Konstsamfundet-yhdistys jatkavat kirjallisten mestarikurssien järjestämistä toukokuussa 2025. Seuraavan 13.5. järjestettävän kurssin vieraana on norjalainen kirjailija Linn Ullmann, joka saapuu Helsinkiin Amos Andersonin kotimuseoon kertomaan kirjailijanurastaan ja kirjoitusprosesseistaan. Mestarikurssilla Linn Ullmannia haastattelee ja hänen kanssaan keskustelee Helsinki Litin ohjelmajohtaja Philip Teir.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye