Malmin Lidl uudistuu – myymälälle lähes 300 neliötä lisää tilaa
Malmin Lidliä remontoidaan ja laajennetaan reilun kuukauden kestävän remontin aikana. Malmin Lidl on palvellut asiakkaita jo lähes 20 vuotta, ja nyt luvassa on niin lisää tilaa kuin muutoksia yleisilmeeseenkin. Työt alkoivat jo joulukuussa, mutta asiakkaille remontti näkyy vasta tammikuussa, kun myymälä suljetaan kuukauden ajaksi 14.1.2024.

Malmin kauppakeskuksessa sijaitseva Lidl-myymälä saa lähes 300 neliötä lisää tilaa, kun se laajenee vieressä sijaitsevaan entisen pankin tilaan. Lähes kaikki uudet neliöt käytetään myyntitilaan, joten muutos tulee olemaan asiakkaille näkyvä.
Lisäneliöt mahdollistavat monia uudistuksia. Kassat ja myymälän uloskäynti siirtyvät uuteen laajennusosaan. Sisäänkäynti pysyy tutulla paikallaan, joten myymälään on edelleen helppo löytää. Paistopiste ja pullonpalautustila uudistetaan. Myymälä saa myös yhden uuden pikakassan jo olemassa olevien kolmen pikakassan yhteyteen.
Lisätila mahdollistaa myös aiempaa laajemman valikoiman: jatkossa Malmin myymälässä on entistä kattavammin tarjolla eri tuotteita. Myyntiin voidaan tuoda myös enemmän kampanjatuotteita, kuten eksoottisempia jogurtteja ja valmisruokia.
– Tätä on odotettu pitkään! Hyvin olemme pärjänneet vanhoissakin tiloissa, mutta on mahtavaa, että saamme tänne lisää tilaa niin asiakkaita kuin työntekijöitämmekin ajatellen. Jatkossa täällä on entistä miellyttävämpää tehdä ostoksia sekä työskennellä, kun tilaa on enemmän ja myymäläjärjestys on fiksumpi, kertoo myymäläpäällikkö Senna Suisto-Vänttinen.
Laajennuksen jälkeen myymälän myyntipinta-ala tulee olemaan lähes tuhat neliömetriä.
Myymälä uudistuu myös yleisilmeeltään. Seinät saavat uuden, raikkaan vaalean värityksen, joka on tuttu uusimman Lidl-ilmeen mukaisista myymälöistä. Lisäksi myymälästä poistetaan alakatto ja uusitaan valaistus, minkä ansiosta myymälätilasta tulee avarampi ja valoisampi.
– Odotamme täällä jo innolla uutta myymälää. On mahtavaa päästä palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin. Uskon, että myös asiakkaamme ilahtuvat lisätilasta sekä tulevista uudistuksista! sanoo Suisto-Vänttinen.
Malmin myymälän remontin aikana lähimmät Lidl-myymälät palvelevat asiakkaita Helsingin Pihlajamäessä, Pakilassa ja Arabiassa.
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintäSalla Oksanen
Puh:(09) 2345 6400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee lähes 5800 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Näin koulujen alku näkyy ruokakaupassa7.8.2025 12:41:28 EEST | Tiedote
Ruokakaupan myynneistä näkee, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa on meneillään. Nyt kun kesälomat päättyvät ja jälkikasvu menee kouluun, myös kaupassakäynti muuttuu ja sieltä ostetaan eri asioita. Arjen alkaessa ostoskärryt täyttyvät arkisista tuotteista ja kaupassa asioidaan eri aikaan kesään verrattuna. Kaupasta tarttuu elokuussa mukaan enemmän esimerkiksi valmisruokia ja välipaloja arjen kiireisiin.
Kesän suosituimpaan työpaikkaan haussa kuutisenkymmentä uutta työntekijää6.8.2025 12:28:42 EEST | Tiedote
Lidl hakee kymmeniä myyjiä ja useita vuoropäälliköitä myymälöihin eri puolille Suomea. Syksyn saapuessa monet työntekijät palaavat esimerkiksi opintojen pariin tai muuttavat, joten uusille työntekijöille on tarvetta. Työntekijöitä haetaan Torniosta Hankoon ja paikat aukeavat hakuun elokuun aikana.
Päivässä loppuunmyyty Dubai-suklaa tekee paluun Lidleihin30.7.2025 09:57:16 EEST | Tiedote
Dubai-suklaa on saavuttanut suuren hypen, jolle ei näy loppua. Keväällä Lidleissä myytiin iso erä someilmiöksi noussutta Dubai-suklaata loppuun päivässä. Asiakkaat ovat kovasti kyselleet uuden Dubai-suklaaerän perään, ja nyt sitä taas saa. Torstaina 31.7. odotettu uusi erä Dubai-suklaata löytyy vihdoin kaikkien Lidl-myymälöiden hyllyiltä.
Iisalmen uuden Lidlin avajaisia vietetään 24.7.23.7.2025 08:34:00 EEST | Tiedote
Iisalmessa päästään torstaina asioimaan upouudessa Lidlissä, kun nykyinen myymälä kauppakeskus Iisassa suljetaan ja myymälä muuttaa uuteen osoitteeseen torstaina 24.7. Uusi myymälä on asiakkaille monin tavoin parempi: siellä odottavat laajempi valikoima ja asiointia nopeuttavat pikakassat sekä sähköautojen latauspiste.
Kasvisruoan suosio kasvaa – Lidl vastaa kysyntään kesän vegeviikolla17.7.2025 12:57:50 EEST | Tiedote
Toukokuussa kasvipohjaisia tuotteita ostettiin Lidleissä yli 13 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden toukokuussa. Lidl on pyrkinyt murtamaan kasvisruoan erityisruokavalioleimaa ja tekemään kasvisruoasta osan myös sekasyöjien arkea. Tukeakseen tätä kehitystä Lidl käynnistää vuoden kolmannen vegeviikon, jonka valikoima painottuu grillattaviin kasvipohjaisiin kesäherkkuihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme