Kiinteistöliitto

Taloyhtiöiden kustannukset jatkavat kasvuaan vuonna 2024

Jaa

Taloyhtiöiden on syytä varautua edelleen kasvaviin kustannuksiin. Kiinteistöliiton julkaiseman, taloyhtiöiden talousarvioiden laatimiseen tarkoitetun ohjeistuksen mukaan esimerkiksi kaukolämmön hinta nousee tänäkin vuonna monessa kaupungissa.

Suurimmat nousut kaukolämmön hinnassa on tänä vuonna odotettavissa Porissa ja Kuopiossa, joissa hinnat nousevat 15-16 prosenttia. Myös Oulussa kaukolämmön hinta nousee lähes 10 prosenttia.

”Taloyhtiön talousarviota laatiessa on tärkeää tarkastaa oman alueen kaukolämpöyhtiön tulevat hinnankorotukset. Samalla on syytä käydä läpi mahdolliset energiansäästömahdollisuudet”, neuvoo Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen.

Myös vesimaksuissa paikoin suuria korotuksia

Myös kasvavat vesimaksut tuovat taloyhtiöille lisä kustannuksia. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla HSY nosti jo toisena vuonna peräkkäin veden hintaa noin 10 prosenttia.

Kiinteistöveron maapohjan eli tontin yleisen veroprosentin alaraja nostettiin valtion talousarvioesityksessä 0,93:sta 1,30 prosenttiin kuluvalle vuodelle. Maapohjan kiinteistövero nousee tämän myötä noin 40 prosenttia niissä kunnissa, jotka olivat entisen veroprosentin alarajalla.

Kiinteistövakuutusten hinnat ovat nousseet edellisvuotta vähemmän suurella osalla vakuutusyhtiöistä. Nousua hillitsee rakennuskustannusten nousuvauhdin hiipuminen.

”Taloyhtiöiden kannattaa seurata vakuutusten hintoja tarkasti ja tarvittaessa kilpailuttaa vakuutukset”, Järvinen muistuttaa.

Myös jätemaksuihin on tullut jonkin verran korotuksia.

Taloyhtiöllä oltava maksuvalmius kunnossa

Taloudellisesti epävakaina aikoina taloyhtiöiden on tavallistakin tärkeämpää huolehtia omasta taloudestaan niin, että niillä on maksuvalmius ja reagointikyky kunnossa äkillisten rahantarpeiden varalta.

”Taloyhtiön kassassa tulisi jatkuvasti olla vähintään kolmen tai neljän kuukauden vastikkeita vastaavat varat. Lisäksi yhtiökokouksessa on hyvä valtuuttaa hallitus tarvittaessa keräämään esimerkiksi kaksi ylimääräistä vastiketta ilman uuden yhtiökokouksen järjestämistä”, Juho Järvinen neuvoo.

Taloyhtiöiden talousarvio-ohje Kiinteistöliiton jäsensivuilla 

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye