Aikasarja-analyysiin perustuva uusi menetelmä helpottaa urheilun kynnysarvojen määrittämistä

Jaa

Tampereen yliopiston fysiikan tutkijoiden kehittämällä laskennallisella aikasarja-analyysillä urheilija voi arvioida esimerkiksi aerobista tasoaan sykevälivaihtelun ominaisuuksista urheilun aikana. Olemassa oleviin sovelluksiin integroitava menetelmä tarjoaa erityisesti kestävyysurheilijoille vaivattoman tavan määrittää fysiologisia kynnysarvoja ilman kalliita laktaatti- tai hengityskaasumittauksia.

Kaksi kilpahiihtäjää Lahden hiihtostadionilla
Kuvituskuva Martine Jacobsen, Unsplash

Urheilusuorituksen rasitusta tarkkaillaan usein henkilökohtaisten sykealueiden kautta. Sykealueet voidaan jakaa sykkeen perusteella perus-, vauhti- sekä maksimikestävyysalueeseen, joita erottavat aerobinen sekä anaerobinen kynnys. Harjoittelun optimoimisen kannalta sykealueiden ja henkilökohtaisten kynnysarvojen tunteminen on erityisesti kestävyysurheilijoille olennaista. Jatkuva väärin optimoitu harjoittelu voi pahimmillaan johtaa elimistön ylikuormitustilaan ja lisätä huomattavasti loukkaantumisriskiä.

Urheilijan aerobinen ja anaerobinen kynnys määritetään nykyisin analysoimalla veren laktaattipitoisuutta sekä hengityskaasujen koostumusta laboratoriossa urheilusuorituksen aikana. Nämä mittaukset ovat kuitenkin vaivalloisia sekä kalliita. Myös sydämen maksimisykettä on käytetty kynnysten määrittämiseen, mikä ei kuitenkaan tuota luotettavia tuloksia. Arvio maksimisykkeestä ei ole tarkka, ja lisäksi sykealueissa on suurta yksilöllistä vaihtelua. Esimerkiksi anaerobinen kynnys saattaa olla kuntoilijalla 80 % mutta huippu-urheilijalla peräti 95 % maksimisykkeestä. Nykyiset urheilukellojen algoritmit eivät huomioi tätä vaihtelua.

Ratkaisuja sykevälien käyttäytymisestä

Professori Esa Räsäsen johtamassa Tampereen yliopiston laskennallisen fysiikan tutkimusryhmässä on jo vuosia kehitetty uusia aikasarja-analyysimenetelmiä, jota on hyödynnetty laskennallisessa kardiologiassa mm. erilaisten sydänsairauksien tunnistamisessa. Menetelmillä selvitetään sykevälien muodostaman monimutkaisen aikasarjan ominaisuuksia kuten sykevälien keskinäisiä riippuvuussuhteita ja niiden muutoksia erilaisissa tilanteissa kuten sairauksissa, lääkityksissä, rasituksessa tai unen aikana.

Fyysisen rasituksen aikana sykevälien keskinäiset riippuvuudet muuttuvat systemaattisesti. Tämän tiedon avulla voidaan ennustaa fysiologisia kynnysarvoja.

­– Uusi menetelmä käyttää kuluttajille tuttujen urheilukellojen ja sykevöiden mittaamia sykevälejä, joten analytiikka on helposti integroitavissa erilaisiin älylaitteisiin sekä laitevalmistajien tarjoamiin urheilusovelluksiin. Tämä mahdollistaa harjoittelun optimoinnin. Lisäksi huippu-urheilijat, valmentajat ja urheiluseurat voivat hyödyntää jatkuvan kehittymisen seurantaa, sanoo väitöskirjatutkija Matias Kanniainen.

Menetelmää on testattu onnistuneesti hyödyntäen pyöräergometrituloksia yhteistyössä Kauppi Sports Coaching Ltd:n kanssa. Jatkotutkimukset laajalla aineistolla ovat parhaillaan käynnissä Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan sekä Huippu-urheilun instituutti KIHU:n kanssa. Lisäksi Suunto Oy:n kanssa on tehty aiesopimus yhteistyöstä menetelmän hyödyntämiseksi kuluttajatuotteissa.

Tutkimus sai huomionosoituksen syyskuussa Liikuntatieteellisen Seuran järjestämillä Liikuntatieteen päivillä Jyväskylässä, kun Kanniainen palkittiin tutkimuksestaan nuorten tutkijoiden tutkimuskilpailussa stipendillä. Tutkimusta sivuttiin myös MoniCardi-hanketta käsittelevässä Helsingin Sanomien uutisessa. Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa tutkitaan menetelmien kaupallistamista.

Tutkimus julkaistiin Frontiers in Physiology -lehdessä 21.12.2023. Kyseessä on fysiologian alan viitatuin tieteellinen lehti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Matias Kanniainen
045 7874 3696
matias.kanniainen@tuni.fi

Esa Räsänen
050 301 3386
esa.rasanen@tuni.fi

Kuvat

Kaksi kilpahiihtäjää Lahden hiihtostadionilla
Kuvituskuva
Martine Jacobsen, Unsplash
Lataa

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Uusi suunnittelumenetelmä parantaa teräsrakenteiden luotettavuutta ja säästää materiaalia16.10.2025 08:40:00 EEST | Tiedote

Nykyiset rakennemitoituksen menetelmät eivät kuvaa riittävän tarkasti rakenteiden käyttäytymistä vauriotilanteissa. Tämä voi johtaa joko ylimitoitukseen ja materiaalihukkaan tai alimitoitukseen ja turvallisuusriskeihin. Diplomi-insinööri Lauri Jaamala kehitti väitöstutkimuksessaan uuden suunnittelumenetelmän, jonka avulla voidaan suunnitella entistä tasalaatuisempia ja materiaalitehokkaampia kantavia rakenteita eurooppalaisten rakentamismääräysten mukaisesti.

Tieto tuloasemasta kasvattaa tyytyväisyyttä omiin tuloihin ja vaikuttaa taloudellisiin valintoihin8.10.2025 09:12:44 EEST | Tiedote

Laajan kokeellisen suomalaistutkimuksen tulosten perusteella tieto omasta tuloasemasta vaikuttaa sekä tyytyväisyyteen että käyttäytymiseen. Innovatiivisen tutkimusmenetelmän ansiosta voitiin luotettavasti arvioida tuloasematiedon ja tyytyväisyyden syy–seuraus-suhdetta. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin kyselyssä annetun informaation vaikutusta ihmisten todellisiin taloudellisiin valintoihin, mikä on toinen merkittävä uusi elementti tutkimuksessa.

Väitös: Tekoäly avuksi sähköverkkojen hinnoittelun arviointiin8.10.2025 08:40:00 EEST | Tiedote

Sähköverkkomaksujen hinnoittelu on haasteellinen tehtävä: liian korkea taso kuormittaa asiakkaita taloudellisesti, mutta liian matala taso voi heikentää omistajien investointihalukkuutta ja panostuksia verkon ylläpitoon. Väitöstutkimuksessaan DI Joel Seppälä kehitti tekoälypohjaisia menetelmiä, joilla voidaan arvioida sähköverkkopalvelun hinnoittelua yhteiskunnallisen hyödyn näkökulmasta.

Miten rahoittaa tulevaisuuden tiet ja sillat? INTO-hanke etsii vastauksia päätöksenteon tueksi7.10.2025 13:38:29 EEST | Tiedote

Toimiva infrastruktuuri on perusta talouskasvulle, elinkeinoelämän kilpailukyvylle, huoltovarmuudelle ja arjen sujuvuudelle. Samalla julkinen talous velkaantuu, ja merkittäviä panostuksia infrastruktuurin kehittämiseen on yhä vaikeampi tehdä. Tampereen yliopiston johtama kolmevuotinen INTO-hanke hakee ratkaisuja haasteeseen muun muassa tietoon perustuvasta päätöksenteosta ja innovatiivisista rahoitusmalleista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye