GRK rakentamaan Espoon kaupunkiradan ensimmäistä alueurakkaa, hankkeen arvo noin 100 miljoonaa euroa
10.1.2024 12:13:57 EET | GRK Infra Oyj | Tiedote
GRK on valittu toteuttamaan Espoon kaupunkiradan ensimmäistä alueurakkaa, jonka arvo on noin 100 miljoonaa euroa. Kaupunkirata-hankkeessa rakennetaan kaksi lisäraidetta Leppävaaran ja Kauklahden välille nykyisten raiteiden viereen, jotta lähi- ja kaukoliikenteen junaliikenne sujuvoituu. Espoon kaupunkirata -hanke on jaettu useampaan alueurakkaan. GRK aloittaa rakennustyöt välillä Leppävaara–Kera. Samassa yhteydessä toteutetaan myös Espoon kaupungin erilliskohteita.

GRK allekirjoitti sopimuksen Väyläviraston kanssa 28.12.2023. Rakennustyöt Espoossa alkavat alkuvuodesta 2024 ja projekti kestää vuoden 2028 alkupuoliskolle saakka.
Espoon kaupunkirata on osa pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmän kehittämistä. Samalla se parantaa Turun suunnan kaukoliikenteen sekä Karjaan, Kirkkonummen ja Espoon lähiliikenteen täsmällisyyttä ja sujuvuutta. Espoon kaupunkirata on myös Helsinki–Turku nopean junayhteyden ensimmäinen vaihe.
”On erittäin hienoa päästä rakentamaan Espoon kaupunkirataa. Tässä hankkeessa pääsemme näyttämään GRK:n monipuolisuutta käytännössä, kun ammattilaisemme pääsevät Leppävaarasta Keraan ulottuvan alueurakan aikana rakentamaan rataa, tekemään sähköratatöitä, korjaamaan ja rakentamaan lukuisia siltoja, tekemään jalankulku- ja polkupyöräväylää, syöttöasemarakennusta sekä väyliä. Teemme myös pohjanvahvistusta, vesihuoltoa ja katu- ja vihertöitä”, projektipäällikkö Pasi Samppala GRK:lta kertoo.
GRK on onnistunut kasvattamaan liikevaihtoaan ja parantamaan kannattavuuttaan vaikeassa markkinatilanteessa vuoden 2023 aikana. Espoon kaupunkiradan ensimmäinen alueurakka tuo erittäin tärkeän lisän GRK:n tilauskantaan, joka oli vuoden 2023 lopussa noin 550 miljoonaa euroa.
”Rakentaminen Suomessa on hiljentynyt, mutta infrarakentamisen tarve on suuri etenkin kasvukeskuksissa ja esimerkiksi raideinvestoinnit etenevät monessa kaupungissa. Pääsemme lähtemään vuoteen 2024 hyvistä asemista”, GRK-konsernin toimitusjohtaja Juha Toimela sanoo.
Leppävaaran, Keran ja kilon asemia uusitaan urakan aikana
”Espoon kaupunkiratahankkeessa rakentaminen käynnistyy, eli kuvainnollisesti siirrymme suunnittelupöydän äärestä maarakennuskoneen rattiin. Alueurakka 1 Leppävaarasta Keraan on hankkeen suurin urakka, ja myös koko Väyläviraston tilauskantaan suhteutettuna huomattavan iso hankintakokonaisuus. Ensimmäisen urakkasopimuksen myötä pääsemme käynnistämään rakentamistöitä hyvässä yhteistyössä urakoitsijoiden kanssa, eli yksi oleellinen välietappi on nyt saavutettu”, projektipäällikkö Tommi Rosenvall Väylävirastosta sanoo.
Nykyisin rataosuus Leppävaaran ja Kauklahden välillä on kaksiraiteinen, joten lähi- ja kaukojunaliikenne käyttävät samoja raiteita. GRK rakentaa Leppävaaran ja Kilon välille kaksi uutta raidetta. Kun hanke on valmis, Leppävaara–Kilo-välin kaksi eteläisintä raidetta on tiheän kaupunkijunaliikenteen käytössä ja kaksi pohjoisinta raidetta on varattu nopeamman lähijunaliikenteen sekä Turun suunnan kaukoliikenteen tarpeisiin. Tämä parantaa lähi- ja kaukoliikenteen sujuvuutta.
GRK:n projektipäällikön Pasi Samppalan mukaan ensimmäisen alueurakan yhteydessä GRK rakentaa useita siltakohteita mm. Säterinpuistoon, Kilonpuistoonporttiin, Kilon asematunneliin, Lansaan, Dreijaan sekä Keran alueelle. Lisäksi Leppävaaran, Keran ja Kilon asemia uusitaan. Urakkaan sisältyy myös varsinaisen ratahankkeen sisällön lisäksi Espoon ja Kauniaisten kaupunkien rahoituksella tehtävän Rantaradanbaanan eli pyöräilyn laatukäytävän rakenteita.
”Tämä on monella tavalla erittäin merkittävä projekti. Leppävaaran, Kilon ja Keran asemilla on lähiliikenteen käyttäjiä merkittävästi, koska asemilla juniin noustaan tai poistutaan vuodessa noin 10 miljoonaa kertaa. Kaksi uutta raidetta rakennetaan nykyisten raiteiden viereen. Teemme työtä vilkkaasti liikennöidyllä rataosuudella ja tiivisti rakennetussa ympäristössä. Halumme kaikin tavoin varmistaa, että liikenne sujuu rakentamisen aikana mahdollisimman sujuvasti niin raiteilla kuin teillä”, Samppala kuvailee.
Lisätietoa Espoon Kaupunkirata -hankkeesta:
-
Lisäraiteet tuovat sujuvuutta jokapäiväiseen kauko- ja lähiliikenteeseen sekä vähentävät häiriöherkkyyttä koko rantaradan osuudella.
-
Valtion, Espoon ja Kauniaisten kaupunkien yhteisrahoitteinen hanke.
-
Hankkeen tilaajana on Väylävirasto.
-
Kustannusarvio on noin 330 miljoonaa euroa, joka jakautuu puoliksi valtion ja kaupunkien kesken.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha ToimelaToimitusjohtajaGRK Infra Oyj
Puh:+358 40 594 5473juha.toimela@grk.fiPasi Samppalaprojektipäällikkö, GRK Suomi Oy
Puh:050 543 0499pasi.samppala@grk.fiKuvat
Linkit
GRK
GRK rakentaa väyliä, teitä, raiteita ja siltoja. GRK on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva rakennusalan konserni. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 450 miljoonaa euroa. Työllistämme noin 1 000 ammattilaista.
GRK-konserniin kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi tytäryhtiöt GRK Suomi Oy Suomessa, GRK Sverige AB Ruotsissa ja GRK Eesti AS Virossa.
GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat vaativien infrarakennushankkeiden toteutus, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen radanrakennusosaaminen. Väylä-, taito- ympäristö- ja teollisuusrakentamisessa GRK tarjoaa kaikki tarvittavat palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta GRK Infra Oyj
GRK:lle ennätyksellinen kiinnostus kesäharjoittelijahaussa, noin 100 hakijoista palkataan30.3.2026 09:25:00 EEST | Tiedote
Infra-alan rakennusyritys GRK on saanut ennätyksellisen määrän hakemuksia kesäharjoittelupaikkoihinsa. Hakemuksia jätettiin tänä vuonna noin 1 100, mikä on noin 300 enemmän kuin edellisenä kesänä. GRK:n tavoitteena on tarjota noin 100 kesäharjoittelupaikkaa erilaisiin tehtäviin eri puolille Suomea. Tähän mennessä työsopimus on solmittu jo reilun 40 harjoittelijan kanssa, joten lisää sopimuksia tehdään kevään aikana.
GRK käynnistää sähköasemaprojektin Rovaniemellä12.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
GRK aloittaa sähköasemaprojektin Rovaniemellä, sillä yhtiö on allekirjoittanut sopimuksen 110/10 kV energiavaraston sähköaseman rakentamisesta Neve Oy:lle. GRK toimii hankkeessa sähköaseman päätoteuttajana. Projekti on yhtiön ensimmäinen voitettu sähköverkkorakentamisen urakka, ja se on ensimmäinen konkreettinen askel GRK:n laajentumisessa sähkönsiirto- ja sähköasemainfraan. Urakan arvo GRK:lle on noin 1,1 miljoonaa euroa.
GRK:lle jälleen uusi projekti Helsingin merenrantojen infrarakentamisessa11.3.2026 10:30:00 EET | Tiedote
GRK on aloittanut työt Helsingin Hernesaaren itärannan infrarakennusprojektissa. Urakka sisältää merenpohjan ruoppausta sekä merenalaisen tukipenkereen rakentamista. Projektin tilaajana toimii Helsingin kaupunki, ja sen arvo GRK:lle on noin 7,5 miljoonaa euroa. Hernesaaren itärannan ruoppaus- ja täyttöurakkaa koskevien töiden odotetaan valmistuvan joulukuussa 2026.
GRK sai tuplavoiton vuoden katutyömaa -kilpailussa2.10.2025 15:22:27 EEST | Tiedote
GRK sai tuplavoiton Vuoden katutyömaa -kilpailussa. Helsingin Vuoden katutyömaaksi on valittu Jätkäsaaren kannaksen silta ja Jätkäsaarenlaiturin työmaa. Espoossa vuoden katutyömaaksi on puolestaan valittu kaupunkiradan alueurakasta Kilon aseman työmaa.
GRK har fått ett nytt broprojekt i Sverige24.9.2025 13:36:19 EEST | Pressmeddelande
GRK Sverige AB kommer att bygga en ny bro i Sveriges fjällområde. Det handlar om en totalentreprenad där GRK fungerar som huvudentreprenör med ansvar för både projektering och utförande. Projektets totala värde är 86 miljoner kronor.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

