Uudessa sarjamuotoisen tv-käsikirjoittamisen tutkinto-ohjelmassa syvennytään sarjojen maailmaan yhdessä

Jaa

Tampereen ammattikorkeakoulussa alkaa ensi syksynä uusi sarjamuotoisen tv-käsikirjoittamisen ylempi tutkinto-ohjelma, jossa keskitytään fiktiiviseen sarjakäsikirjoittamiseen. Opinnoissa korostuvat ryhmätyöskentely ja yhteisöllinen oppiminen. Koulutukseen voi hakea kevään yhteishaussa maaliskuussa 2024.

Erica Dahlström-Dezonne

Käsikirjoittamisen lehtori Teppo Nuutinen toimii tutkinto-ohjelman tutkintovastaavana ja osallistuu myös opettamiseen. Hän kertoo, että audiovisuaalisen alan kansainvälistyessä ja sisältöjen muuttuessa entistä enemmän sarjamuotoisiksi, on sarjakerronnan osaajille kysyntää tulevaisuudessa.

– Koulutuksen sisältö on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä työelämän toimijoiden kanssa. Myös kursseilla tulee olemaan mukana alan ammattilaisia. Heidän kauttaan pystymme mahdollistamaan opiskelijoille viimeisimmät opit ja korkealaatuisen osaamisen, Nuutinen sanoo.

Tampereen ammattikorkeakoulun koulutustarjonnassa oli aiemmin YAMK-tasoinen englanninkielinen Screenwriting-ohjelma, joka keskittyi pitkään elokuvaan. Osana uutta opetussuunnitelmamuutosta koulutus muuttuu suomenkieliseksi ja fokusoituu täysin sarjamuotoiseen kerrontaan. Vastaavanlaista ylempää sarjamuotoisen käsikirjoittamisen tutkinto-ohjelmaa ei ole muiden Suomen ammattikorkeakoulujen koulutustarjonnassa.

Koulutuksessa käsitellään sarjamuotoisen kerronnan erityispiirteitä, kuten esimerkiksi sarjojen jaksojen ja kausien erilaisia rakenteita. Yksi koulutuksen tärkeistä tavoitteista on opiskelijoiden draamallisen ajattelun kehittäminen eli esimerkiksi se, miten sarjoihin luodaan jännitteitä.

Tutkinto antaa valmiudet työskennellä globaalissa televisio- ja viihdealan ympäristössä.

–  Opiskelijat pääsevät tutkimaan ja analysoimaan muiden luomia henkilöhahmoja ja maailmoja sekä harjoittelemaan oman äänen tuomista kuuluviin niissä, Nuutinen kertoo.

Koulutuksessa korostuu yhdessä oppiminen

Sarjamuotoisen tv-käsikirjoittamisen opinnot koostuvat syventävistä ammattiopinnoista, vapaasti valittavista opinnoista ja opinnäytetyöstä. Syventävät opinnot pitävät sisällään sarjamuotoisen analyysin, ideoinnin, konseptoinnin, kirjoittamisen ja lopuksi sarjan esittelyn sekä myynnin. Opinnäytetyönä opiskelijat luovat oman televisiosarjansa konseptipaketin.

Opinnot ovat käytännönläheisiä ja työpajapohjaisia. Yhtenä oppimisympäristönä opinnoissa toimii kirjoittajahuone, joka on tyypillinen toimintamalli sarjojen kehittelyssä.

Nuutisen mukaan kirjoittajahuonetyöskentelyssä opiskelijoiden erilaiset vahvuudet nousevat esiin ja rikastuttavat lopputulosta.

– Kirjoittajahuoneessa on aina pääkirjoittaja, joka johtaa työskentelyä. Jokainen opiskelija pääsee vuorollaan pääkirjoittajan rooliin. Ajatuksena tässä on se, että opiskelijoiden osaaminen vahvistuu erilaisten tehtävien kautta ja muiden työskentelyä seuraamalla, Nuutinen sanoo.

Yhdessä tekeminen, vertaisoppiminen ja yhteisöllinen tiedonjakaminen korostuvat koko koulutuksen ajan. Perinteisen opettajajohtoisen opetuksen sijaan kursseilla työskennellään vaihtuvissa ryhmissä, ja opiskelijat etsivät ja jakavat tietoa yhdessä.

– Ryhmien jäsenet keskustelevat, jakavat kokemuksiaan ja oppivat toisiltaan. Koen, että tällainen oppimismuoto antaa opiskelijoille paljon, Nuutinen toteaa.

Hakuaika koulutukseen on ensi kevään yhteishaussa 13.–27.3.2024. Opinnot alkavat syksyllä 2024.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Luovan alan tuottajaverkostot ja osaaminen vahvistuvat valtakunnallisella yhteistyöllä25.4.2024 10:44:21 EEST | Tiedote

Tuottajakeskus Living Lab -projekti kehittää valtakunnallista tuottajakeskusverkostoa ja tukee luovan alan tuottaja- ja välittäjäportaan alueellisen yhteistyön kehittymistä mahdollistamalla kohtaamisia. Projekti järjestää maksuttomia koulutuksia, verkostotapaamisia, Valmentava mentorointi -ohjelman sekä työnohjausta tuottajille ja tuottajanomaisesti toimiville. Tavoitteena on vahvistaa tuottajien osaamista ja tukea ammatillista kehittymistä. Tuottajille muodostetaan myös oma verkkopalvelu tiedon jakamiseen kaikkien alan toimijoiden hyödynnettäväksi.

Varaudutaan viisaasti – valtakunnalliset AMK-päivät järjestettiin Tampereella 17.–18.4.19.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Ammattikorkeakoulujen suurin vuosittainen tapahtuma järjestettiin Tampere-talossa 17.–18.4.2024. Valtakunnallisten AMK-päivien järjestäjinä olivat Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) ja Poliisiammattikorkeakoulu (Polamk) yhdessä ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n sekä STTK:n ja Akavan kanssa. Tapahtuman ajankohtainen teema oli Varaudutaan viisaasti.

Muuttuva yhteiskunta muovaa kuvataiteilijoiden työtä – uusi koulutushanke lisää alan arvostusta ja mahdollisuuksia parempaan toimeentuloon11.4.2024 10:16:32 EEST | Tiedote

Kuvataiteilijoiden sosiaalistaloudellinen asema on heikko ja taiteilijan työ on usein projektimuotoista. Teknologinen kehitys vaatii kuvataiteilijoilta uudistumiskykyä, sillä kuvataiteen uudenlaiset digitaaliset alustat ja tekoäly edellyttävät taiteilijoilta projektinhallinta- ja digitaitoja. Tampereen ammattikorkeakoulun, Lapin yliopiston ja Globe Art Point -yhdistyksen toteuttama Kuvataiteilijan uusi työ- ja ansaintakenttä (KUVATA) -hanke vastaa uudenlaisiin osaamistarpeisiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye