Kutsu ennakkoinfoon ke 17.1. klo 8.30–10: Miten varmistamme Euroopan kilpailukyvyn, kun kisa digitaalisen maailman hallinnasta kiihtyy? Sitra kokosi ehdotukset Euroopan unionille

Jaa
kuvituskuva
Aino Aittasalo Sitra

Eurooppa on kirinyt kolmen viime vuoden aikana Kiinaa ja Yhdysvaltoja kiinni digi- ja datatalouden kehityksessä. Mutta riittääkö vauhti?  

Tulevaisuustalo Sitra ehdottaa pian julkaistavassa työpaperissaan, että Euroopan komission tulisi jatkaa vuonna 2020 tehdyn datastrategian ja siitä juontuvan uuden sääntelyn toimeenpanoa.  

Lisäksi nykyistä strategiaa tulee kehittää ja päivittää, jotta se auttaisi Eurooppaa varmistamaan johtoasemansa reilussa datataloudessa ja vahvistamaan suomalaisten ja eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä nykyisessä maailman tilanteessa. Datan hyödyntäminen tarjoaa huimat mahdollisuudet talouden ja yhteiskunnan uudistamiseen ja sen ennakoidaan muuttavan kaikki toimialat. 

Tervetuloa kuulemaan lisää ja esittämään kysymyksiä Sitran ehdotuksista median ennakkoinfoon keskiviikkona 17.1. klo 8.30–10! Tilaisuus pidetään Sitran tiloissa Ruoholahdessa, osoitteessa Itämerenkatu 11–13. Tilaisuuteen voi osallistua myös verkossa (välitämme Teams-linkin ilmoittautuneille). 

Työpaperissa käsitellään mm. seuraavia ajankohtaisia kysymyksiä:  

  • Mitä Euroopan tulee tehdä teknologiapolitiikan saralla turvatakseen taloutensa?  

  • Miten EU:n tulee purkaa riippuvuuksiaan keskeisissä teknologioissa ja valjastaa luovan tekoälyn teknologiat tukemaan Euroopan strategista itsenäisyyttä?  

  • Mikä rooli pienten kielialueiden tekoälykehityksellä on Euroopan tulevaisuudessa?  

  • Miten datan fiksua hyödyntämistä terveydenhuollon tehostamiseksi ja vihreän siirtymän viemiseksi eteenpäin voidaan vauhdittaa kautta Euroopan?  

  • Miten teknologiainnovaatiot voivat tukea demokratiaa? 

Tarjolla Ruoholahdessa on pientä aamupalaa ja kahvia klo 8.30 alkaen. Sitran ehdotusten esittely alkaa klo 8.40.  

Tilaisuudessa Sitran ehdotukset esittelevät teemajohtaja Kristo Lehtonen ja projektijohtaja Laura Halenius.  

EU:n uraauurtavat uudet lait ovat vieneet reilumpaa digi- ja datataloutta harppauksittain eteenpäin pienempien yritysten ja digitaalisten palveluiden käyttäjien eduksi. Unioni on hyödyntänyt sisämarkkinoiden muskelia menestyksellä. Seuraavat vuodet ovat kriittisiä, sillä vain tehokkaalla sääntelyn toimeenpanolla voidaan saavuttaa kunnianhimoiset tavoitteet kilpailukykyisen ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi Eurooppaan. 

Sitran työpaperi tarjoaa kokonaiskuvan EU:n data- ja teknologiapolitiikan uudistamisen tarpeista. Se nostaa esiin EU-politiikan keskeisiä osa-alueita, joihin olisi kiinnitettä huomioita strategian päivityksessä. 

Ilmoittautumiset viimeistään ma 15.1. klo 14 mennessä: viestinnän asiantuntija Johanna Kippo (johanna.kippo@sitra.fi).  

Jaamme tilaisuudessa embargolla työpaperin, tiedoteluonnoksen sekä esityskalvot. Materiaalit ovat vapaita julkaistavaksi ti 23.1. klo 02.00. Sitran ehdotukset seuraavalle komissiolle esitellään julkistustapahtumassa Brysselissä 23.1. 

Aihe on ajankohtainen, koska eurovaalit järjestetään kesäkuussa 2024. Seuraavan komission työohjelman valmistelu on jo käynnissä.  

Sitra ja keskeiset datataloutta rakentavat toimijat ovat jo aiemmin esittäneet, että Suomen EU-vaikuttaminen kaipaa yksityisen ja julkisen sektorin yhteisiä selkeitä tavoitteita ja EU-aloitteisiin on vaikutettava riittävän varhaisessa vaiheessa.​ 

Lämpimästi tervetuloa!    

Lisätietoa Sitran työstä reilun datatalouden parissa:  

Kansallinen datatalouden tiekartta: https://datataloudentiekartta.fi/  

EU-sääntely rakentaa reilumpaa datataloutta (2022)

Sitra on tulevaisuustalo, jonka toimintaa ohjaa visio Suomesta kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä. Ennakoimme yhteiskunnan muutoksia ja niiden vaikutuksia suomalaisiin. Teemme myös käytännön kokeiluja ja rakennamme toimintamalleja, joiden varassa uudistuminen onnistuu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Cirkulära lösningar motverkar förlusten av biologisk mångfald och skapar nya affärsmöjligheter – se Europas topp 30-lista15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

En lista med 30 europeiska företag, som presenterades vid World Circular Economy Forum 2024 i Bryssel, visar hur cirkulära lösningar kan minska förlusten av biologisk mångfald och öppna upp nya affärsmöjligheter. Vid sidan av listan släpper framtidshuset Sitra en handbok som är den första i sitt slag för att utveckla affärsmodeller för cirkulär ekonomi för att uppnå naturmålen.

Kiertotalous torjuu luontokatoa ja luo uutta liiketoimintaa: Katso Euroopan 30 edelläkävijän lista, mukana useita suomalaisyrityksiä15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

Yritykset voivat luoda uutta liiketoimintaa kiertotalousratkaisuilla ja torjua samalla luontokatoa. Tämä selviää 30 eurooppalaisen edelläkävijäyrityksen listauksesta, joka julkaistiin Maailman kiertotalousfoorumissa WCEF2024:ssä Brysselissä maanantaina. Samalla tulevaisuustalo Sitra esitteli uraauurtavan käsikirjan, joka opastaa yrityksiä luontoa vahvistavan kiertotalousliiketoiminnan kehittämisessä.

Circular solutions tackle biodiversity loss and unlock business growth – see Europe’s top 30 list15.4.2024 16:15:00 EEST | Press release

A list of 30 European companies, unveiled at the World Circular Economy Forum 2024 in Brussels, shows how circular solutions can tackle biodiversity loss and unlock new business opportunities. Alongside the list, the Finnish Innovation Fund Sitra released a first-of-its-kind handbook for developing circular economy business models to deliver on nature targets.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye