Ville Raitanen Laptin Lounais-Suomen aluejohtajaksi
15.1.2024 08:15:00 EET | Rakennusliike Lapti Oy | Tiedote
Rakennusliike Lapti Oy:n Lounais-Suomen aluejohtajaksi on nimitetty Ville Raitanen, 37.

Ville Raitanen on koulutukseltaan insinööri (ylempi amk), rakentaminen. Raitanen on aiemmin toiminut Laptilla Lounais-Suomen alueen rakennuttajapäällikkönä. Hän on lisäksi Aurajoen Nuorkauppakamarin pitkäaikainen jäsen.
Lapti on Lounais-Suomessa tunnettu vahvana asuntorakentamisen osaajana. Asuntorakentamisen lisäksi Lounais-Suomen aluetoimisto on ryhtynyt rakentamaan vahvaa kivijalkaa myös urakoinnista.
”Laptin Lounais-Suomen alueyksikkö on toiminut alueella runsaat viisi vuotta. Tässä suhteellisen lyhyessä ajassa olemme saavuttaneet merkittävän roolin yhtenä alueen merkittävistä rakentajista. Yli 500 valmistunutta kotia, useita päivä- ja hoivakoteja sekä vaativia urakkakohteita on sekä valmistunut että työn alla. Alueyksikkömme henkilökunta on motivoitunut, osaava ja asiakaslähtöinen. Vahvana yhtiönä ja monipuolisena rakentajana pyrimme tulevaisuudessa edelleen vahvistamaan paikkaamme Lounais-Suomessa yhteiskuntakiinteistöjen ja urakoinnin erityisosaajana sekä jatkamaan vahvaan hankekehitysosaamiseen perustuvaa asuntorakentamista”, kertoo aluejohtaja Ville Raitanen.
Esimerkkejä Laptin viime vuonna valmistuneista projekteista on Turun Puolalanmäen historialliseen maisemaan valmistunut Asunto Oy Turun Puolalan Helmi sekä monipuolinen urheilukeskus Boost.
Tällä hetkellä käynnissä on asuinkerrostalojen rakentaminen TVT Asunnoille ja YH Kodeille Turun Herttuankulmaan. Lisäksi Lapti toteuttaa Raumalle massiivipuurunkoisen Uotilanrinteen monitoimikeskuksen, jonka kehitysvaihe on käynnissä ja rakennustyöt alkamassa keväällä 2024.
Laptilla on Lounais-Suomessa käynnissä myös laajoja hankekehityskohteita, kuten vuosia tyhjillään olleen Matintalon kehittäminen Asunto Oy Turun Hectoriksi. Lisäksi Lapti suunnittelee Turun Aninkaisten konserttitalon alueelle asumisen ja palvelujen keskittymää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Karjula, toimitusjohtaja, Rakennusliike Lapti Oy, 040 773 4054, jussi.karjula@lapti.fi
Ville Raitanen, aluejohtaja, Rakennusliike Lapti Oy, 040 054 9791, ville.raitanen@lapti.fi
Tietoja julkaisijasta
Lapti lyhyesti
Lapti on vakavarainen rakentaja, joka keskittyy toiminnassaan kohtuuhintaisten asuntojen uudisrakentamiseen Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa. Laptin palveluvalikoimaan kuuluu lisäksi laadukkaiden liike- ja toimitilojen, koulujen ja terveydenhuoltokiinteistöjen sekä päivähoito- ja hoivakiinteistöjen rakentaminen maanlaajuisesti. Rakennusliike Lapti -konsernin palveluksessa oli tilikauden päättyessä noin 570 henkilöä. www.lapti.fi
Rakennamme huolella hyvän elämän puitteet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Ata Gears laajentaa toimitilojaan Tampereen Linnainmaalla26.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Metalliteollisuusyritys ATA Gears investoi merkittävästi tuotantonsa kehittämiseen Tampereen Linnainmaalla. Rakennusliike Lapti on aloittanut laajennustyöt kiinteistöyhtiö Kielon omistamassa Hautalankadulla sijaitsevassa tehdaskiinteistössä. Uusien tilojen myötä ATA Gears laajentaa tuotantoaan ja siirtää Atalassa sijaitsevan pääkonttorinsa Linnainmaalle alkuvuodesta 2027 alkaen.
Tammelan koulun ja Sara Hildén -akatemian perusparannus ja rakentaminen alkavat Tampereella26.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tammelan koulun ja Sara Hildén -akatemian perusparannus ja uudisrakentaminen alkavat kesäkuussa Tampereella. Tampereen tilapalvelut ja Rakennusliike Lapti allekirjoittivat urakkasopimuksen 25.5.2026. Urakassa Tammelan koulun ns. tiilikoulu uudistuu: huonokuntoinen osa puretaan ja korvataan uudisrakennuksella ja suojeltu osa perusparannetaan. Uudistettu koulu avautuu käyttöön elokuussa 2028.
Kastellin uuden liikekeskuksen rakentaminen on alkanut Oulussa28.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Liikekeskus Kastellinkartanon rakentaminen on alkanut Oulun Kastellin kaupunginosassa, vanhan ostoskeskuksen viereisellä tontilla. Kastellinkartano on suunniteltu avattavaksi asiakkaille keväällä 2027.
Joensuuhun rakentuu kahteen uuteen asumisyksikköön yhteensä 120 asuntoa ikääntyneille13.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Rakennusliike Lapti suunnittelee ja rakentaa Pohjois-Karjan hyvinvointialueen – Siun soten käyttöön kaksi ikäihmisten asumispalveluyksikköä Joensuuhun. Rantakylään toteutettavien kohteiden rakentaminen alkoi huhtikuun alussa, ja asumispalveluyksiköt valmistuvat kesällä 2027.
Lapti toteuttaa Poriin uuden 50-paikkaisen palvelutalon2.4.2026 11:15:02 EEST | Tiedote
Lapti suunnittelee ja rakentaa Yrjö ja Hanna Hoivan käyttöön uuden ikäihmisten palvelutalon Poriin. Vähärauman Suntinkujalle toteutettavan kohteen rakentaminen alkaa huhtikuussa, ja palvelutalo valmistuu keväällä 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme