Werner Söderström Osakeyhtiö

WSOY on pyytänyt ulkopuolisen selvityksen esitetyistä kiusaamissyytteistä kustannusprosessin yhteydessä

Jaa

Selvitys koskee Katja Ketun Ismo Alanko -tietokirjan kustannusprosessia ja sen toteuttaa viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari.

Werner Söderström Osakeyhtiö on pyytänyt ulkopuolisen selvityksen Katja Ketun tietokirjan kustannusprosessista. Kettu on kertonut syksyllä 2023 julkisuudessa muun muassa, että edellisen tietokirjansa kirjoittamisen yhteydessä hän on kokenut tulleensa kiusatuksi kustantamon toimesta.

WSOY:lla on kaikkeen kiusaamiseen ja epäasialliseen käytökseen nollatoleranssi, ja siksi kustantamo haluaa selvittää asian ja ryhtyä sen pohjalta tarvittaessa toimenpiteisiin sisäisesti.

Selvityksen tekee viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari. Korpisaari tekee selvityksen itsenäisesti ja saa WSOY:lta pääsyn pyytämäänsä aineistoon. Tämä koskee esimerkiksi kaikkea kustantamon työntekijöiden ja kirjailijan välistä sähköpostinvaihtoa ja tekstiviestejä. Aineistoa on pyydetty kustantamon lisäksi suoraan myös kirjailija Katja Ketulta.

Selvitys toteutetaan tammi–helmikuun 2024 aikana. Selvityksen raportti annetaan tiedoksi Ketulle ja WSOY:lle, ja WSOY on sitoutunut julkaisemaan sen sisällön sellaisenaan.

 

Yhteyshenkilö: 

Viestintäjohtaja Reetta Miettinen, reetta.miettinen@wsoy.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Werner Söderström Osakeyhtiö

Katja Ketun Ismo Alanko -teosta koskeva selvitys ei löytänyt näyttöä kiusaamisesta tai muusta epäasiallisesta kohtelusta19.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

WSOY:n riippumattomalla asiantuntijalla teettämä selvitys kirjailija Katja Ketun esittämistä, Ismo Alanko -teokseen liittyvistä väitteistä, on valmistunut. Selvitystyö julkaistiin tiistaina 19.3.2024 Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Esiin ei ole tullut viitteitä Ketun esittämästä kiusaamisesta tai muusta epäasiallisesta kohtelusta. Sen sijaan selvitystyössä nousi esiin jo aiemmin tiedossa olleita teknisiä tekstin viimeistelyyn liittyviä seikkoja, joita WSOY nyt parantaa. “Teoksen viimeistelyvaihe oli kirjan laajuuden vuoksi raskas sekä tekijälle että kustantajalle. Olemme tyytyväisiä siihen, että asiaa on nyt katsonut riippumaton asiantuntija, joka ei ole löytänyt WSOY:n toimintakulttuurista esitettyjen väitteiden tapaisia väärinkäytöksiä”, toimitusjohtaja Timo Julkunen sanoo. Viimeistelyvaiheessa tapahtuneen tiedoston hajoamisen vuoksi osa kirjailijan taittovedokseen tekemistä muutoksista oli jäänyt tekemättä lopulliseen kirjan ensimmäiseen painokseen. Nämä tekniset ko

Tiedote: Werner Söderström Osakeyhtiön markkinointiviestintä vahvistaa organisaatiotaan ja toimintaansa11.3.2024 16:28:47 EET | Tiedote

Werner Söderström Osakeyhtiön markkinointiviestintään on tehty nimityksiä. Brand Manageriksi on nimitetty Liisa Lehkonen vastuullaan Kosmoksen markkinointiviestintä ja WSOY:n kotimaisen kirjallisuuden viestintä. Essi Lamppu nimitettiin Brand Manageriksi vastuullaan Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden markkinointiviestintä sekä WSOY:n suomennetun kaunokirjallisuuden viestintä. Liisa Aalto on nimitetty Johnny Knigan Brand Manageriksi vastuullaan Johnny Knigan markkinointiviestintä sekä WSOY:n lasten- ja nuortenkirjallisuuden viestintä. Brand Manageriksi on nimitetty Kristina Forsström ja Katariina Vuori, vastuillaan Bazarin kirjat. Brand Managereina jatkavat Satu Sirkiä (WSOY:n kotimainen kaunokirjallisuus), Satu-Maria Rastas (WSOY:n tietokirjallisuus ja Tammen suomennettu kaunokirjallisuus), Jaakko Mikkola (Tammen kotimainen kaunokirjallisuus ja Tammen tietokirjallisuus), Mikko Immonen (WSOY:n suomennettu kaunokirjallisuus ja WSOY:n lasten- ja nuortenkirjallisuus ja Disney-kirjat),

Elizabeth Strout saapuu Suomen-vierailulle Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan6.2.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Suomalaisten rakastama Elizabeth Strout esiintyy Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumassa toukokuussa. Stroutin lisäksi Werner Söderström Osakeyhtiön kustantamot tuovat festivaaleille mittavan kattauksen nykyhetken kiinnostavimpia kirjailijoita, kuten argentiinalaisen kulttikirjailija Mariana Enriquezin, norjalaisen nykykirjallisuuden tähden Maja Lunden sekä ruotsalaisen Nicolas Lunabban, joka on kirjoittanut tietoteoksen kokemuksistaan erityisnuorisotyössä lähiöissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye