Maailman suosituin enkelinäkijä Lorna Byrne vierailee Suomessa maaliskuussa
Menestyskirjailija ja enkelinäkijä Lorna Byrne vierailee Suomessa maaliskuussa. Hän pitää kolme yleisölle avointa tilaisuutta Järvenpäässä ja Valkeakoskella ja on median haastateltavissa enkeleihin liittyen.

Irlantilainen Lorna Byrne on nähnyt enkeleitä lapsuudestaan saakka ja keskustellut heidän kanssaan koko elämänsä ajan. Muun muassa Enkeleitä hiuksissani (2009) ja Taivaallinen rakkaus (2014) -menestyskirjat kirjoittaneen Byrnen lohdullinen sanoma enkeleistä on nostanut hänet yhdeksi aikamme suosituimmaksi kirjailijaksi. Byrnen kirjoja on myyty pelkästään suomeksi jo yli 175 000 kappaletta.
Suomeen Byrne saapuu jo kuudetta kertaa 11.–16.3. ja pitää vierailunsa yhteydessä kolme yleisölle avointa tilaisuutta: työpajan Järvenpäässä 13.3. sekä kaksi tilaisuutta Valkeakoskella 15. ja 16.3. Liput tilaisuuksiin ovat alkaen 45 €. Tilaisuuksissa yleisö pääsee vahvistamaan yhteyttä itseensä ja omaan suojelusenkeliinsä sekä lisäämään toivoa ja luottamusta elämään.
Median edustajilla on mahdollisuus sopia haastattelu Lorna Byrnen kanssa Helsinkiin, Järvenpäähän tai Valkeakoskelle.
Mikäli haluat haastatella Byrneä, ole yhteydessä: adele.couavoux@otava.fi tai 045 142 5272
Lisätietoja Byrnen workshop-ohjelmasta:
Catarina Degerman, catarina@catarina.fi
Lipunmyynti: https://lornabyrnefinland.fi/
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Media-alan kapinallisen mehevät muistelmat2.7.2025 10:52:46 EEST | Tiedote
Koukuttavia tarinoita suomalaisen mediakentän ytimestä. Kari Kivelä paljastaa mitä median kulisseissa oikeasti tapahtuu.
Korkeushyppääjä Ella Junnilasta Tähtipöllö-lukukilpailun suojelija24.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Tulevana syksynä jo kolmatta kertaa käynnistyvä Tähtipöllö-kilpailu saa nyt lisävauhtia korkeushypyn arvokisamitalistilta. Tähtipöllön suojelijana Ella Junnila tulee pitämään somekanavillaan lukupiiriä, tekemään kouluvierailuja kisaan osallistuviin luokkiin sekä kantamaan mediapaidassaan Tähtipöllö-logoa.
Jo 25 vuotta Ratamo-trillereitä! Taavi Soininvaara viettää juhlavuotta24.6.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
25-vuotiskirjailijajuhlaansa viettävän Taavi Soininvaaran uusin trilleri Musta legenda on jännittävä ja monitasoinen geopoliittinen trilleri, joka vie lukijan kansainvälisen vakoilun, kyberrikollisuuden ja bioterrorismin maailmaan.
Muumilaakson neuleet ja muut syksyn upeat kädentaitokirjat Moreenilta19.6.2025 11:00:26 EEST | Tiedote
Muumilaakson väki marssii 80-vuotisjuhlansa riemuksi nyt neuleisiin. Loppukesään ja syksyyn ilmestyy myös suomalainen kattava keramiikkaopas, Niina Laitisen villasukkakirja, sekä upeita neulehuiveja ja jämälankasukkamalleja esittelevät teokset.
Nykyromantiikan kärkinimi Ana Huang aloittaa sporttiromanssisarjan19.6.2025 08:41:25 EEST | Tiedote
Romanttisen kirjallisuuden ja kirjasomen kansainväliseksi supertähdeksi noussut Ana Huang saapuu Suomeen Euroopan-kiertueellaan 9.7.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme