Puutiaisaivotulehduksen tapausmäärät kasvoivat selvästi viime vuonna – kansallinen rokotusohjelma laajenee useilla paikkakunnilla
Vuonna 2023 THL:n tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin syyskuun loppuun mennessä yhteensä 160 puutiaisaivotulehdustapausta, mikä on 37 enemmän kuin edellisvuonna. Vuonna 2022 rekisteriin ilmoitettiin koko vuoden aikana 123 TBE-tapausta, vuonna 2021 tapauksia oli 148 ja tätä aiempina vuosina alle sata.
Vuosien 2019–2023 seurantatietojen perusteella puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus on ollut korkein rannikkoseutujen kunnissa Kustavissa (67 tapausta per 100 000 asukasta / ihmistä) ja Paraisilla (45/100 000) sekä Ahvenanmaalla (35/100 000). Näillä alueilla korkea riski taudille on ollut tiedossa jo pitkään.
”Suurin osa tartunnoista on todettu henkilöillä, joilla ei ollut rokotussuojaa. Rokotussuojasta on tärkeää huolehtia erityisesti silloin, jos asuu alueella, joka kuuluu kansallisen rokotusohjelman piiriin, sanoo THL:n tutkija Henna Mäkelä.
Vuosi 2023 ei täysin vertailukelpoinen aiempiin vuosiin
Aiempina vuosina puutiaisaivokuumeen esiintyvyyttä on seurattu kalenterivuosittain, mutta vastedes seurantakausi vaihtuu aina syys-lokakuun vaihteessa. Muutoksen vuoksi vuoden 2023 seurantakausi oli poikkeuksellisesti vain yhdeksän kuukautta, tammikuusta syyskuuhun, joten se ei ole täysin vertailukelpoinen aiempiin vuosiin. Normaalia lyhyemmästä seurantakaudesta huolimatta tapauksia todettiin enemmän kuin edellisenä kalenterivuonna.
”Seurantakauden muutoksella tavoitellaan sitä, että rokotussuositukset voidaan tarkistaa ja päivittää aiempaa aikaisemmin. Tällöin riskialueilla asuvilla on enemmän aikaa hankkia kattava rokotussuoja ennen puutiaisten aktivoitumista keväällä. Rokotesarjan kaksi ensimmäistä rokotetta olisi hyvä ottaa jo silloin, kun lumi on vielä maassa”, sanoo Mäkelä.
Uusia alueita mukaan rokotusohjelmaan eri puolilta Suomea
Kansallinen rokotusohjelma puutiaisaivotulehdusta vastaan laajenee tänä vuonna useilla alueilla. Mukaan tulevat Tohmajärven kunta, Lappeenrantaan Kuusimäki-Lavolan (53810) postinumeroalue, Raaseporiin Bromarvin (10570) postinumeroalue sekä Helsingin Karhusaari.
Lisäksi rokotusohjelman alue laajenee Kemissä niin, että se kattaa Takajärvi-Haukkarin (94700), Pikku Berliini-Hepolan (94830), Veitsiluodon (94800), Ajoksen (94900) ja Peurasaaren (94720) postinumeroalueet kokonaisuudessaan.
Edellä mainittujen alueiden lisäksi kansallisen rokotusohjelman TBE-rokotuksia jatketaan Ahvenanmaalla, Paraisilla, Simossa, Kemin eteläisissä kaupunginosissa, Kotkan saaristossa, Espoon suvisaaristossa, Lappeenrannan Sammonlahden kaupunginosassa, Raahen edustalla Preiskarin saaressa, Kustavissa, Sipoon saaristossa, Lohjalla Ojamon (08200), Lylyisen/Hormajärven (08450), Vohloisen/Virkkalan (08700) ja Kirkniemen (08800) sekä Kirkkonummella Luoman (02440) ja Masalan (02430) postinumeroalueilla.
Rokotuksiin ovat oikeutettuja alueiden vakituiset asukkaan ja pitkäaikaiset loma-asukkaat
Kansallisen rokotusohjelman rokotukset ovat maksuttomia, ja niihin ovat oikeutettuja kaikki alueen kolme vuotta täyttäneet vakituiset asukkaat ja pitkäaikaiset loma-asukkaat. Rokote on sitä tarpeellisempi, mitä enemmän oleskelee ja liikkuu luonnossa sulan maan aikana.
Perusrokotussarjaan kuuluu kolme annosta, ja se on hyvä aloittaa viimeistään kevään alussa, jotta ehtii saamaan kaksi annosta ennen kesää. Kolmas rokoteannos annetaan 9–12 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.
Kansallisen rokotusohjelman mukaisia TBE-rokotuksia annetaan vain niillä hyvinvointialueilla, joilla on rokotusohjelmaan kuuluvia alueita. Hyvinvointialueet kertovat, miten rokotukset järjestetään.
Perussarjan jälkeen tarvittavat tehosteannokset eivät toistaiseksi kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan vaan ovat omakustanteisia. Ensimmäistä tehostetta suositellaan kolmen vuoden kuluttua perussarjasta.
Päivityksiä myös rokotusohjelman ulkopuolisten alueiden rokotussuosituksiin
THL antaa rokotussuosituksia myös kansallisen rokotusohjelman ulkopuolisille alueille, joilla riski ei ole yhtä suuri kuin ohjelmaan kuuluvilla alueilla. Myös suosituksiin on tehty päivityksiä vuodelle 2024. Näillä alueilla rokotettava kustantaa rokotussarjan itse. Monet etenkin saaristo- ja rannikkoseudun kunnista kuuluvat puutiaisaivokuumeen riskialueeseen.
Kuntakohtaisia tapausmääriä ja TBE-rokotussuosituksia voi tarkastella THL:n verkkosivuilla olevasta karttasovelluksesta.
Suojaudu punkin puremalta
TBE-rokote suojaa vain viruksen aiheuttamalta puutiaisaivotulehdukselta. Rokote ei suojaa muilta puutiaisten eli punkkien välittämiltä taudeilta, kuten borrelioosilta, eikä se estä punkkeja tarttumasta ihoon. Kaikkia punkin levittämiä tauteja voi torjua suojautumalla punkin puremilta.
Kun liikkuu luonnossa alueilla, missä esiintyy punkkeja, on hyvä käyttää vaaleita pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita sekä laittaa housunlahkeet sukkien sisään. Punkkeihin tehoava hyönteiskarkote voi antaa lisäsuojaa, kuten myös päivittäinen punkkisyyni. Se tehoaa erityisesti borreliaan, joka on merkittävästi TBE:tä yleisempi Suomessa.
”Luonnossa liikkumista ei kuitenkaan kannata rajoittaa punkkitautien pelossa. Ulkoilulla on paljon suuremmat terveyshyödyt punkkien aiheuttamaan riskiin verrattuna”, Mäkelä muistuttaa.
Lisätiedot
Karttaesitys puutiaisaivotulehduksen esiintyvyydestä ja rokotussuosituksista paikkakunnittain (THL)
Mikä on puutiaisaivotulehdus? (THL)
Rokotusohjelman ulkopuoliset TBE-rokotukset (THL)
Puutiaisaivotulehdus ja borrelioosi, kumpi olikaan kumpi? (THL:n blogi 16.3.2021)
Henna Mäkelä
tutkija
THL
p. 029 524 7488
etunimi.sukunimi@thl.fi
Anniina Virkku (rokotukset)
asiantuntijalääkäri
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 23/202528.5.2025 15:23:01 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Tällä viikolla se julkaistaan helatorstain johdosta keskiviikkona. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 28.5. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Verkkouutiset to 5.6. Kaksivuotisesta ikääntyneiden elintapaohjelmasta on pitkäaikaista hyötyä elintavoille ja toimintakyvylle. Tuloksia FINGER-tutkimuksen seurannasta. Lisätietoja: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 Blogit ma 2.6. Vakava parisuhdeväkivalta on ihmisoikeusloukkaus – tarvitsemme koordinoituja toimia sen ehkäisemiseksi. Kirjoittaja: Jenni Krogell ja Meri Ala-Huikku ti 3.6.
THL vahvistaa rooliaan hyvinvointialueiden kansallisessa ohjauksessa27.5.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) vahvistaa rooliaan hyvinvointialueiden kansallisessa ohjauksessa. Alivaltiosihteeri Marina Erhola esittää tuoreessa selvityksessään, että THL ottaa aiempaa vahvemman roolin alueiden informaatio-ohjauksessa.
Ensi syksyn koronarokotussuositukset julkaistu – tehosterokotetta suositellaan kaikille yli 75-vuotiaille ja tietyille riskiryhmille26.5.2025 08:59:52 EEST | Tiedote
Koronarokotusten tehosteannoksia tarjotaan vakavan koronataudin kohonneessa riskissä oleville jälleen ensi syksynä. Rokotteesta on eniten hyötyä yli 75-vuotiaille. Hyvinvointialue voi kuitenkin edelleen tarjota rokotetta harkinnan perusteella myös tätä nuoremmille esimerkiksi kausi-influenssarokotuksen yhteydessä.
THL viikolla 22/202522.5.2025 15:07:32 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 22.5. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Verkkouutiset Pe 23.5. Käyttäytymisen ja viestinnän osaamiskeskus CUBE:n informaatiohyvinvointia selvittäneen väestökyselyn tulokset julkaistaan. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 28.5. Turvakotitilastot 2024: Turvakodeissa oli viime vuonna asiakkaita enemmän kuin koskaan. Lisätiedot: soile.koskela(at)thl.fi, puh. 029 524 7058 Blogit 27.5. Hukkaako sosiaalihuolto mahdollisen asiakkaansa? Kirjoittaja: Hanni Joronen Lisätietoa: Katso myös ajankoh
THL ja Ruokavirasto varoittavat multatuotteiden legionellariskistä – Uudellamaalla muutamia vakavia tehohoitoa vaatineita tautitapauksia ikääntyneillä tänä keväänä21.5.2025 14:56:02 EEST | Tiedote
Puutarhatöissä kannattaa muistaa, että multa- ja kompostituotteissa saattaa olla legionellabakteereja. Tänä keväänä on todettu muutamia legionellan aiheuttamia vakavia keuhkokuumetapauksia, joissa multa on todennäköinen tartunnanlähde.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme