TAMK edistää korjausrakennushankkeiden kiertotaloussuunnittelun kehittämistä

Jaa

Tampereen ammattikorkeakoulu edistää rakennusalan kiertotaloutta kehittämällä korjausrakennushankkeiden suunnitteluvaiheen toimintatapoja yhteistyössä rakennusalan yritysten ja kiinteistönomistajien kanssa. Kiertotalousratkaisuiden kehittäminen rakennusalalle on tärkeää, sillä niillä voidaan vaikuttaa sekä luontokadon ehkäisyyn että hillitä kasvihuonepäästöjä.

Arkkitehtuurikurssin malli.
Jonne Renvall

Pirkanmaan liitto myönsi Tampereen ammattikorkeakoulun Kiertotaloussuunnittelu osaksi korjausrakennushankkeita -hankkeelle Euroopan aluekehitysrahastosta 88 064 euroa. Hankkeen omarahoitusosuus on 37 741 euroa.

Hanke jakaantuu kolmeen vaiheeseen: Ensin selvitetään rakennusalan yritysten ja kiinteistöjen omistajien näkemyksiä kiertotalouspalveluiden nykyisestä markkinasta. Sen jälkeen osapuolet osallistuvat yhteiskehittämisprosessiin, jossa luodaan näkemys tarvittavista palveluista ja niiden hankintatavoista. Lopuksi laaditaan tiekartta ohjaamaan uusien palveluiden hankintaprosessin syntymistä. Uuden hankintaprosessin luominen on tärkeää, sillä nykyiset toimintatavat johtavat nykyisiin ratkaisuihin. Ilman uusia toimintatapoja rakentamisen lopputulos ei uudistu.

Rakennusalalla on kiertotaloudessa erityisen suuri vastuu, sillä rakentaminen on teollisuuden toimialoista toiseksi suurin jätteiden tuottaja. Sen edellä on vain valtavia mineraalimassoja käsittelevä kaivosteollisuus.

– Kiertotaloudessa on kaksi sanaa: kierto ja talous. Rakennusalalla on monia lupaavia hankkeita, joissa tutkitaan kiertonäkökulmaa. Tässä hankkeessa puolestaan keskitytään markkinoiden syntymisen edistämiseen, toteaa hanketta johtava yliopettaja Jussi Savolainen TAMKista.

Vuoden 2025 maaliskuun loppuun kestävä hanke toteuttaa Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelman tavoitetta edistää kiertotalouteen siirtymistä. Se liittyy Pirkanmaan maakuntaohjelmaan (Pirkanmaalla liiketoiminta uudistuu ja kasvaa vastuullisesti, Pirkanmaalla tehdään osaamisesta ja tiedosta arvoa) sekä Älykkään erikoistumisen strategiaan (Vastuullisesti uudistuva teollisuus ja hallittu kestävyysmurros).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Luovan alan tuottajaverkostot ja osaaminen vahvistuvat valtakunnallisella yhteistyöllä25.4.2024 10:44:21 EEST | Tiedote

Tuottajakeskus Living Lab -projekti kehittää valtakunnallista tuottajakeskusverkostoa ja tukee luovan alan tuottaja- ja välittäjäportaan alueellisen yhteistyön kehittymistä mahdollistamalla kohtaamisia. Projekti järjestää maksuttomia koulutuksia, verkostotapaamisia, Valmentava mentorointi -ohjelman sekä työnohjausta tuottajille ja tuottajanomaisesti toimiville. Tavoitteena on vahvistaa tuottajien osaamista ja tukea ammatillista kehittymistä. Tuottajille muodostetaan myös oma verkkopalvelu tiedon jakamiseen kaikkien alan toimijoiden hyödynnettäväksi.

Varaudutaan viisaasti – valtakunnalliset AMK-päivät järjestettiin Tampereella 17.–18.4.19.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Ammattikorkeakoulujen suurin vuosittainen tapahtuma järjestettiin Tampere-talossa 17.–18.4.2024. Valtakunnallisten AMK-päivien järjestäjinä olivat Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) ja Poliisiammattikorkeakoulu (Polamk) yhdessä ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n sekä STTK:n ja Akavan kanssa. Tapahtuman ajankohtainen teema oli Varaudutaan viisaasti.

Muuttuva yhteiskunta muovaa kuvataiteilijoiden työtä – uusi koulutushanke lisää alan arvostusta ja mahdollisuuksia parempaan toimeentuloon11.4.2024 10:16:32 EEST | Tiedote

Kuvataiteilijoiden sosiaalistaloudellinen asema on heikko ja taiteilijan työ on usein projektimuotoista. Teknologinen kehitys vaatii kuvataiteilijoilta uudistumiskykyä, sillä kuvataiteen uudenlaiset digitaaliset alustat ja tekoäly edellyttävät taiteilijoilta projektinhallinta- ja digitaitoja. Tampereen ammattikorkeakoulun, Lapin yliopiston ja Globe Art Point -yhdistyksen toteuttama Kuvataiteilijan uusi työ- ja ansaintakenttä (KUVATA) -hanke vastaa uudenlaisiin osaamistarpeisiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye