Lidl on entistä erinomaisempi työpaikka – paransi kokonaistulostaan työnantajien Top Employer 2024 -vertailussa
18.1.2024 11:14:23 EET | Lidl Suomi | Tiedote
Lidl Suomi palkittiin jo kuudetta kertaa peräkkäin Top Employers -instituutin sertifikaatilla, joka on tunnustus erinomaisesta työnantajuudesta. Työnantajana Lidl sitoutuu siihen, että työntekijät ovat tärkeintä, mitä heillä on, ja tarjoaa työntekijöilleen parhaan mahdollisen työympäristön.

Riippumaton Top Employer -instituutti auditoi vuosittain yrityksiä ympäri maailman ja myöntää sertifikaatin yrityksille, jotka huomioivat työntekijänsä erityisen hyvin ja joissa on työntekijäystävällinen ilmapiiri. Lidlille myönnettiin tunnustus nyt jo kuudetta kertaa.
Lidlin kokonaistulos kyselytutkimuksena toteutetussa auditoinnissa oli 88,6 prosenttia ja yhtiön tulos parani edellisvuodesta viisi prosenttiyksikköä. Kysely kartoittaa eri HR-alueita, esimerkiksi henkilöstöstrategiaa, työympäristöä ja hyvinvointia, johtamista ja esihenkilötyötä, oppimista ja kehittymistä sekä monimuotoisuuden ja osallisuuden kokemuksia. Erityisen hyväksi Lidlin toiminnassa arvioitiin johtamista, eettisyyttä ja työnantajamielikuvaa.
− Me Lidlissä uskomme vahvasti valmentavaan ja välittävään johtamiseen. Esihenkilöinä toimiville järjestetään säännöllisesti koulutuksia ja työpajoja oman esihenkilötyön ja johtamisen kehittämiseksi, kertoo Lidlin henkilöstöjohtaja Heli Hassinen-Biberger.
Parhaita käytäntöjä rakennetaan yhteistyössä muiden Lidl-maiden kanssa ja esimerkiksi pohjoismaissa on käytössä yhteinen esihenkilöiden kehittämisohjelma.
− Arvot ohjaavat kaikkea toimintaamme ja näkyvät siinä miten pidämme huolta henkilöstöstämme. Meille on tärkeää, etteivät esihenkilöt jää yksin. Olemme rakentaneet toimihenkilöille ja kentän esihenkilöille Lidlin sisäisen mentorointiohjelman, joka tarjoaa oppeja ja oivalluksia sekä lisää yhteistyötä esihenkilöiden välillä, kertoo Hassinen-Biberger.
Lidl haluaa tukea työntekijöitään kehittymään ja kasvamaan uusiin rooleihin
Erityistä parannusta Lidl oli tehnyt kyselyn ura, tarkoitus ja arvot sekä johtaminen -kategorioissa. Yhtiö haluaakin tukea työntekijöitään kehittymään, mutta myös kasvamaan uusiin rooleihin.
− Olemme lanseeranneet sisäisen LidlCoach-mallin, joka on käytössä ympäri Suomen. LidlCoachit ovat lidliläisten omia valmentajia, jotka auttavat erilaisissa työhön ja uraan liittyvissä tavoitteissa, Hassinen-Biberger sanoo.
Lidlillä on parhaillaan käynnissä kesätyörekrytoinnit ja yhteensä myymälöihin, logistiikkaan ja pääkonttorille palkataan noin tuhat kesätyöntekijää eri puolelle Suomea.
− Olemme yhtä hyvä työnantaja niin määräaikaisille kuin vakituisille työntekijöille ja kesätyöntekijät ovat meillä samalla viivalla esimerkiksi työaikojen ja -tehtävien sekä esimerkiksi sopimustuntien ja vapaatoiveiden osalta. Lisäksi kaikille myymälä- ja varastotyöntekijöille maksetaan työehtosopimuksessa määritetyn palkan päälle tuleva Lidl- tai logistiikkalisä, Hassinen-Biberger korostaa.
Lidl palkittiin kansainvälisesti myös Top Employer Eurooppa -sertifikaatilla. Yritys menestyi auditoinnissa kaikissa 31 toimintamaassaan.
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintäSalla Oksanen
Puh:(09) 2345 6400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee lähes 5800 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Laukaan Lidlissä entistä helpompaa asiointia – uusi pulloautomaatti ahmii kassillisen pulloja hetkessä19.5.2026 12:24:19 EEST | Tiedote
Laukaan Lidlissä on otettu käyttöön uusi pullonpalautusautomaatti, johon pullot ja tölkit voi kaataa suoraan kassista käsiä likaamatta. Uusi automaatti tekee pullonpalautuksesta moninkerroin nopeampaa, siistimpää ja helpompaa. Automaattiin voi kaataa kaikki palautusautomaattiin kelpaavat pakkaukset eli tölkit, kierrätysmuovipullot ja lasipullot.
Lidl ja Janakkalan kunta tuovat lapsille maksuttoman lounaan puistoon – kasviksia lautasille ja töitä nuorille18.5.2026 11:31:51 EEST | Tiedote
Janakkalassa kokeillaan kesäkuussa uutta tapaa tukea lapsiperheitä: Tervakoskella ja Turengissa tarjotaan lapsille maksuton puistolounas. Hanke on Lidlin, kunnan ja Mannerheimin lastensuojeluliiton yhteinen vastaus vähäisen kasvisten syönnin haasteisiin.
Takaisinveto: Kananuudeliateria saattaa sisältää sinappia13.5.2026 15:09:48 EEST | Tiedote
Lidl vetää myynnistä Kartanon Kananuudelit täysjyvävalmisaterioita. Takaisinveto tehdään, koska aterian nuudelit saattavat sisältää sinappia, mutta kyseistä allergeenia ei mainita tuotteen ainesosaluettelossa. Tuote voi näin ollen olla vaarallinen niille, jotka ovat allergisia sinapille. Muille tuote on turvallinen käyttää.
Lidl maksaa viidenneksen koko Suomen Reilun kaupan lisistä – banaani merkittävin tuote13.5.2026 09:55:39 EEST | Tiedote
Lidl maksoi vuonna 2025 yli viidesosan kaikista Suomessa kertyneistä Reilun kaupan lisistä, eli lähes 400 000 euroa. Kokoaan suurempana Reilun kaupan tukijana Lidl tarjoaa myös Suomen kattavimman Reilun kaupan banaanivalikoiman: kaikissa myymälöissä on tarjolla Reilun kaupan banaaneita tavallisena ja luomuna.
Tässä tulee Suomen pisin grilli – Lidl ja Henri Alén järjestävät historiallisen tapahtuman11.5.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Tänä kesänä tehdään historiaa, kun Lidl ja Henri Alén rakennuttavat Suomen pisimmän grillin Turun Aurajoen rantaan. Lidl järjestää ainutlaatuisen grillaustapahtuman lauantaina 6. kesäkuuta: asiakkaat pääsevät grillaamaan 45 metriä pitkässä grillissä Lidlin piikkiin. Henri Alén on paikan päällä ohjaamassa grillausta ja antamassa parhaat vinkkinsä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme